Mitä mieltä olette sellaisesta että eräs sukulainen, joka ei pidä koirista, sanoo nyt lapsen saatuaan, että koira ei saa olla samassa tilassa, edes samassa talossa, hänen ja hänen lapsensa kanssa. koira ei saa olla läsnä, vaikka paikalla olisi aikuisia, eikä lapsi ja koira edes jäisi kahden. hän pelkää että koira vahingoittaa lasta ja hän itse ei sitä kuulemma voi estää ("jos koira hyökkää kimppuun"). henkilö tulee perhetapaamisiin vain mikäli lupaan jättää koirani kotiin. ennen koira sai aina olla mukanani sukutapaamisissa mutta nyt ei. koirani on kiltiksi tunnettu ja käyttäytyy aina moitittomasti. nyt eräs muukin sukulainen on soitellut ja vaatinut että koira jää kotiin, koska muuten nainen lapsineen ei saavu.
voin toki jättää koirani kotiin, mutta inhottaa tällainen kiristäminen.
vihaa koiria...
5
398
Vastaukset
- nimm
Miksi ihmeessä koira hyökkäisi pienen lapsen kimppuun yhtäkkiä? Minkä rotuinen koirasi muuten on? Naisella on vain asennevamma.
Sanoppa sinäkin sitten että et tule mikäli naisen lapsi tulee mukaan. Lapsi voi huutaa ja se ottaa koiran korviin. : DD No melkein sama asia. Ei koirat hyökkää kimppuun ilman syytä. - tania78
Ymmärrän ystäväsi pelon viimeaikaisien tapahtumien kannalta. Hänellä on oikeus siihen !
Itse omistan dopperin joka on "lässy", eli ei ole koskaan vahingoittanut ketään. Ei edes lastamme vauvaiässä !
Siltikään en sanoisi koskaan kenellekkään " Mene vain, ei se mitään tee".
Koira on eläin.
Pienikin koira saattaa raadella naaman pahasti !
(om.koht.kok.)
Minkä rotuinen koira teillä on ?
Voisiko lapsen pitää esim: sylissä?
Täytyykö koiran oikeasti olla mukana ?- nimm
olin melkein unohtaa, viime aikaisen tapahtuman. Sekään koira ei tainnut olla aikaisemmin mitenkään vihainen. Mutta omistaja nyt varmaan koiransa parhaiten tuntee? Tosin eihän tässä nyt mitään ongelmaa ole, jos omistaja voi jättää koiransa kotiin.
- eläinten ystävä
Viestisi luettua alkoi minua suunnattomasti ärsyttää sukulaisesi käytös. Itse olen tehnyt sen valinnan tässä vaiheessa etten välttämättä lapsia halua, mutta koirat ovat aina tervetulleita perheeseemme. Sano sinä hänelle, että voi jättää lapsensa kotiin tai sinä et tule! Koira on sinun perhettäsi.
Ja mitä tulee noihin koirien hyökkäyksiin...ne ovat pitkälti aina ihmisen syytä. Koira voi hyvinkin käyttäytyä agressiivisesti, jos lapset käyttäytyvät arvaamattomasti. - pirre-maija
Pakkohan se on tähän omakin mielipide laittaa. Minulla ei ole lapsia, mutta koiria kylläkin. Ymmärrän kuitenkin sukulaistasi paljonkin, koska koirat voivat olla hyvinkin arvaamattomia.. Täällä jotkut fiksut väläyttänyt että sano ettet tule jos lapsi tulee.. Eihän niitä kahta kuitenkaan voi verrata.. Vai koska olette kuulleet että pieni lapsi olisi tappanut jonkun? Tai "vaan" raadellut? Jos pelkää koiria niin ei niitä silloin halua lapsensa lähelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14510820
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414135Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981577Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?741435Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396