yksinäinen ja eristäytynyt

Mua ahdistaa myös töihin paluu. Mulla se edessä myös syksyllä, jolloin lapsi reilun vuoden. Vitsit kun kotihoidontuki olisi parempi, voisin jäädä hoitamaan lasta pidemmäksi aikaa kotiin.

Mulla myös sellainen tunne, etten ole hyvä missään. Yksi ammatti on mutta se on ihan tarpeeton enkä pidä siitä työstä.

minun itseni kirjoittamaa tekstiä lukenut, lapsikin on saman ikäinen ;)
Musta tuntuu kanssa että oon ihan eristäytynyt ulkomaailmasta. Ennen olin sosiaalisessa työssä ja tapasin paljon ihmisiä päivittäin, mutta nyt olen vain neljän seinän sisällä suurimman osan aikaa :(
Olo on todella yksinäinen ja tuntuu, ettei minusta ole enää mihinkään!!!!
Silti on vaan yritettävä uskoa siihen, että ehkä vielä joskus tämä kääntyy ja sitten kaipaankin tätä aikaa.... muuten en jaksais eteenpäin.
Tsemppiä sinulle, ja näyttäisi siltä että ei olla ainoita tässä tilantteessa olevia.

työharjoittelu,kurssit,on elämää myös osaaikainen työ josta osan saa hakea kelalta tilinauhan kanssa,saa vielä asuntotuen ja lapsilisän.toivottavasti mummo tai läheinen vois osallistua lapsen hoitoon.lapsi on rikkaus,eikä estä normaalia elämää.elä aliarvioi itseäsi ennenkuin olet todella yrittänyt.itse olin kotihoidontuella hoitamassa lapsen eskariin asti,tosi vaikeeta löytää työtä.työharjottelulla nyt vakityö.selvitä oppisopimus työkin,siitä vois kehkeytyä vakiplakkari.

Olet kuin minä joku vuosi sitten... Ihan samoja tuntoja ja pelkoja mullakin oli. Entinen työ meni alta ollessani kotihoidontuella, eikä se ala enää olisi kiinnostanutkaan. Oli tosi vaikeeta miettii, miksi isona haluaisin. Kotonaolovuodet olivat heikentäneet muistiani, tunsin itseni ihan tyhmäksi ja pelkäsin, etten varmaan enää opi mitään eli minusta ei ole enää mihinkään. Pelotti lähteä vieraiden ihmisten pariin tuntemattomiin paikkoihin.

Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja hakeuduin ensin iltaopiskelun pariin. Näin saatoin olla edelleen päivisin lasten kanssa eikä heitä tarvinnut viedä hoitoon. Mieli piristyi vaihtelusta ja uusista ihmiskontakteista: olin lapsilleni varmasti pirteämpi äiti ja nautin omasta opiskeluun pyhitetystä ajastani.

Vuosia myöhemmin olin taas ammatinvalinnan edessä ja silloin aloitin oman alani etsinnän työkokeilujen avulla (ammatinvalinnanohjauksen kautta lähtee käyntiin). Sain käydä muutaman kuukauden ajan kahdessa aivan erilaisessa firmassa opettelemassa käytännössä niiden töitä. Siitä se oma ala hahmottui ja hakeuduin kouluun.

Aikuisopiskelu oli tosi antoisaa ja palkitsevaa: Minä opin uutta, muisti parani sitä enemmän mitä pidemmälle opinnoissa etenin ja löysin itsestäni uusia piirteitä ja kykyjä! Itsetunto nousi ihan kohisten ja vaikka opinnot veivät kauheesti aikaa, mulla oli niin valtava into päällä että jaksoin viedä kahden vuoden ponnistelut kunnialla loppuun.

Koulutusohjelmien sisällöt näyttävät aivan kauheen vaikeilta - minäkin järkytyin niistä, mutta asiat tulevat eteen vähä kerrassaan eivätkä ne sitten niin vaikeilta enää tunnukaan. Ja kouluunhan mennään oppimaan ja kyselemään!

Sinäkin selviät opinnoistasi aivan varmasti jos olet opiskeluun motivoitunut. Usko itseesi ja lähde rohkeesti etsimään sulle sopivinta reittiä uuteen ammattiin. Nykyään on runsaasti eri vaihtoehtoja opiskella ja opinto-ohjelmat pystytään räätälöimään hyvinkin henkilökohtaisiksi. Onnea ja iloa elämääsi!