Oliko jossain "virallisissa ohjeissa" sanottu että kummalla puolella koiran pitäisi kulkea? Vai onko tämä kuulemani juttu aivan tuulesta tempaistu?
Oikealla vai vasemmalla?
6
474
Vastaukset
mun tietääkseni sanota "pakollista" puolta mutta vasemmalla se mun mielestä pitää/kannattaa olla.
Kyllä sitä koissua saa kuljettaa millä puolella lystää,vaikka takana.Ei siihen kukaan puutu tai voi määrätä.
Ehkä noi jutut on jotenkin lähtenyt siitä,että kokeissa (tottelevaisuusosuuksissa)koira on ohjattava vasemmalla puolella.
Osa ihmisistä,varsinkin kisaavat, myös jotenkin vaistomaisesti opettaa koiran lähinnä kulkemaan vasemmalla.Se kun on aika kätevää,jos noinkun on aikeissa tokoa tai tottista jossain vaiheessa ottaa,kun toi puoli on koiralle valmiiksi aika "luonnollinen " ;)- käytännöllistä teille?
Asun itse keskustassa ja vien koiraani pääsääntöisesti oikealla puolella: näin ohitan ihmiset "suomalaisittain" oikealta, mutta koirani ei jää minun ja ohitettavien väliin. Moni pelkää isoja koiria, joten on minusta asiallista viedä koiraani ei-ohitettavalla puolella.
Tämä oikealla kulkeminen myös erottaa kivasti "tokoilut" jossa koira siis ainakin kilpailtaessa on aina vasemmalla.
Sama se kummalla puolella kulkee: mieti, mikä on juuri teille parhain ratkaisu ja keksi oma sana tällä puolella kulkemiselle ja oma sana (sitten myöhemmin) mahdollista toko harrastusta varten (= vasemmalla kulkeminen)
Kauniisti kulkeminen pääasia, ei puoli. - käytännöllistä?
Asun itse keskustassa ja vien koiraani pääsääntöisesti oikealla puolella: näin ohitan ihmiset "suomalaisittain" oikealta, mutta koirani ei jää minun ja ohitettavien väliin. Moni pelkää isoja koiria, joten on minusta asiallista viedä koiraani ei-ohitettavalla puolella. Myöskään takaa singahtelevat pyörät tai juoksevat lapset tms. eivät yllätä tien/talon vieressä kulkevaa nuorta koiraa.
Tämä oikealla kulkeminen myös erottaa kivasti "tokoilut" jossa koira siis ainakin kilpailtaessa on aina vasemmalla.
Sama se kummalla puolella kulkee: mieti, mikä on juuri teille parhain ratkaisu ja keksi oma sana tällä puolella kulkemiselle ja oma sana (sitten myöhemmin) mahdollista toko harrastusta varten (= vasemmalla kulkeminen)
Kauniisti kulkeminen pääasia, ei puoli. - koiran omistaja
Eikös laissa sanota, että jalankulkijan on pysyteltävä tien vasemmalla puolella? Näin yksinkertaisemmin sanottuna... Eli jos itse olet vasemmalla puolella, ja silloin luonnollisesti myös se vähemmän asfaltoitu alue menee vasemmalla puolellasi, eikö sen koiran olisi kivaa olla sillä puolella? :)
- fsfs2322
takaisin kouluun siitä :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti41941442Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199984Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316330Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös225208Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623965Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta563949Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783598- 403087
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192518Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212358