tämän päivän Savon Sanomissa on Wincapita-tutkintaa johtavan rikoskomisario Seppo Rautavan haastattelu.
Rautavan mukaan on enemmän kuin todennäköistä, että ulkomailla olevat johtajat saadaan "kotiutettua" Suomeen.
Tavoitteena on saada palautettua sijoittajille takaisin rahoja mahdollisimman paljon. Kansainväliset säännökset mahdollistavat, että ulkomaille kätketyt rahat on mahdollista saada takaisin.
Lyhyesti: hävinneet siis saavat rahansa takaisin voittaneilta, tuskin täysimääräisinä mutta leijonanosan. Tämä siis toteutuu jos kyseessä on rikos.
Mikäli kyseessä ei ole rikos hävinneet menettävät rahansa ja voittaneet saavat ne pitää.
Molemmat vaihtoehdot ovat rankka isku vahingonilosta ja kateudesta voimavaransa saaville murolaisille. Kieltämättä nyt hymyilyttää aika voimakkaasti.
Ikäviä uutisia
70
11147
Vastaukset
- mitään saamaan
takaisin idiootti! hahaha
- en saakaan
takaisin enkä myöskään menetä voittoja.
En ole myöskään kateellinen ja vahingoniloinen muro mutta olen vilpittömästi pahoillani häviäjien puolesta ja iloinen kun he saavat osan rahoistaan takaisin. Hieno homma.
Voittajilta menee rahat, toivottavasti he eivät ole jatkosijoittaneet niitä niin, että tulee taloudellisia ongelmia. - toisinsanoen
ei ole rikosta tapahtunut.
Näin tuosta aloitusviestistä sinun vastauksestasi voi päätellä.
- tietää_
En ole "murolainen" vaan ihan omilla aivoilla ajatteleva kansalainen, ja tiedän että rahat ovat menneet eikä takaisin tule kun ylemmiltä sponsseilta saatuja murusia....
Että hymyile sinä idiootti vain (jälkeen jääneethän tunnetusti hymyilevät aika paljon) ja tuijota tiliäsi kädet ja jalat ristissä. - optimistia
"Lyhyesti: hävinneet siis saavat rahansa takaisin voittaneilta, tuskin täysimääräisinä mutta leijonanosan. Tämä siis toteutuu jos kyseessä on rikos.
Mikäli kyseessä ei ole rikos hävinneet menettävät rahansa ja voittaneet saavat ne pitää. "
Mutta rikoksesta saatu rikoshyöty tuomitaan menetettäväksi valtiolle. Ainoat, jotka VOIVAT saada jotain takaisin ovat pyramidin uusimpia jäseniä, jotka eivät ehtineet ansaita ja jotka eivät ole sponsoroineet ketää muuta mukaan (eli tehneet petosta).
Ja 50 miljoonasta on kätketty ainakin 30 miljoonaa niin hyvin ettei niitä löydy ikinä. Ja iso osa on tuhltattu eli takaisin on jaettavaksi ehkä 2 miljoonaa eli sinullekin 20€, josta asianajajasi repii vielä palkkionsa. Älä tilaa Ferraria vielä.
Ja mitaa ette voi. - ....
että WinCapitaan sijoitetuista rahoista ei saada takaisin kuin rippeitä.
Kovan luokan veroparatiisit eivät noudata mitään kansainvälisiä sopimuksia, ja niiden pankkisalaisuutta ei Suomikaan murra, ei edes rikostapauksissa.
Sinne ne rahat jäävät odottamaan tekijöiden lusittua parin vuoden kakkunsa. - AdaFlink
... vielä näkyviin.
Ja mitaan ette voi...- sivulla 16
juttu on ainakin.
- AdaFlink
sivulla 16 kirjoitti:
juttu on ainakin.
... tämä lause poliisin sanomana;
"""Tavoitteena on saada palautettua sijoittajille takaisin rahoja mahdollisimman paljon. Kansainväliset säännökset mahdollistavat, että ulkomaille kätketyt rahat on mahdollista saada takaisin."""
Sanotaanko siellä juuri noin sanasta ... sanaan, kun tuossa on sanottu?
Ja mitaan ette voi... - kertoilee
sivulla 16 kirjoitti:
juttu on ainakin.
Rautava mm seuraavaa ""– Tavoitteena on, että rikoshyötyjä saadaan palautettua merkittävästi, jos kyseessä on rikos. Silloin huomioidaan myös asianomistajien vahingot ja se, ettei kukaan hyödy rikoksesta, vaan hyöty saadaan pois mahdollisilta tekijöiltä.""
- AdaFlink
kertoilee kirjoitti:

... vähän tuota mä arvelinkin. Siis poliisi ei lupaile rahoja takaisin "sijoittajille".
Ja mitaan ette voi... - kohtaa
kertoilee kirjoitti:
Rautava mm seuraavaa ""– Tavoitteena on, että rikoshyötyjä saadaan palautettua merkittävästi, jos kyseessä on rikos. Silloin huomioidaan myös asianomistajien vahingot ja se, ettei kukaan hyödy rikoksesta, vaan hyöty saadaan pois mahdollisilta tekijöiltä.""
"asianomistaja". Eli poliisi pyrkii mahdollisesti palauttamaan asianomistajille kärsittyjä tappioita.
Tappiota kärsinyt klubilainen huomaa, miten pääset asianomistajaksi: tekemällä rikosilmoituksen. - Johannes Virta
kohtaa kirjoitti:
"asianomistaja". Eli poliisi pyrkii mahdollisesti palauttamaan asianomistajille kärsittyjä tappioita.
Tappiota kärsinyt klubilainen huomaa, miten pääset asianomistajaksi: tekemällä rikosilmoituksen.Sitähän poliisi on jo monessa kohtaa "huomaamattomasti" vihjanneet, jos nyt tekee rikosilmoituksen tai ainakin ilmoittautuu poliisille säästyy monelta hankalalta tilanteelta tulevaisuudessa.
- ainakin käydä
kohtaa kirjoitti:
"asianomistaja". Eli poliisi pyrkii mahdollisesti palauttamaan asianomistajille kärsittyjä tappioita.
Tappiota kärsinyt klubilainen huomaa, miten pääset asianomistajaksi: tekemällä rikosilmoituksen.kysymässä asiaa poliisilaitokselta miten täytyy menetellä. Kyllähän poliisi saa aikanaan MB:n tiliotteet joista selviää sijoittaneet. Osa on varmaan sijoittanut kaverin kautta mutta tämä ei riko kuin klubin sääntöjä.
- AdaFlink
ainakin käydä kirjoitti:
kysymässä asiaa poliisilaitokselta miten täytyy menetellä. Kyllähän poliisi saa aikanaan MB:n tiliotteet joista selviää sijoittaneet. Osa on varmaan sijoittanut kaverin kautta mutta tämä ei riko kuin klubin sääntöjä.
... sijoittaminen ole ollut kiellettyä clubissa. Varjopyramidit sen sijaan ovat olleet kiellettyjä (ainakin viimeisten sääntömulkkausten mukaan).
Ja mitaan ette voi...
- Vastaava Hoitava
Entäs kun kukaan ei tee rikosilmoitusta eli myöntävät että heitä ei ole huijattu ja koko homma todetaan rahankeruurikokseksi?
KAIKKI tuotto valtiolle..
Voi teitä lupilaisia :(- ilman ilmoitusta
et ole asianosainen ja et tunne itseäsi petetyksi, joten on tyydyttävä siihen mitä jää. Ei muuta kuin tappiot. Ja osalle sponsoreita vielä sakot päälle.
- eikös nimenomaan
clubiin houkuteltu uusia jäseniä esittelemällä ja puhumalla siitä miten paljon se ja se on tienannut lyhyessä ajassa. Ja eikös pöljät kateet tarttuneet koukkuun. Fiksut mm. murot jotka ymmäräsivät mistä on kyse pitivät fyffensä ihan ite sijoittivat ne huomattavsti paremmin esim. uuteen hypernopeaan PC rautaan.
- suosittelumarkkinoinnin kul...
verkostomarkkinointiin mukaan ryntäävät ovat keskimäärin kateellisempia, kuin muut.
- niitä tunnen
suosittelumarkkinoinnin kul... kirjoitti:
verkostomarkkinointiin mukaan ryntäävät ovat keskimäärin kateellisempia, kuin muut.
niin yrittelijöitä ovat, eivät kateellisia. itseasiassa kaikki tuntemani verkostomarkkinoinnissa olevat/olleet ovat yrittäjiä.
- sitte
ku oot saanu rahas. Nyt vielä muut naureskelee noille sun jutuille. Vaan pakko kai se on itteään petkuttaa ku muut ei enää viitti...
- usko jo
esitin vain viranomaisen kannan asiaan. "Voitot" palautetaan alkuperäisille jäsenille.
Tätähän muutama on täällä jo esittänyt asianajajalta kysyttyään. - AdaFlink
usko jo kirjoitti:
esitin vain viranomaisen kannan asiaan. "Voitot" palautetaan alkuperäisille jäsenille.
Tätähän muutama on täällä jo esittänyt asianajajalta kysyttyään.... sellaisen rahankeräysrikostuomion, missä rikollisella toiminnalla saatu hyöty on jaettu muuaalle, kuin Suomen valtiolle.
Ja mitaan ette voi... - sama kirjoittaja
AdaFlink kirjoitti:
... sellaisen rahankeräysrikostuomion, missä rikollisella toiminnalla saatu hyöty on jaettu muuaalle, kuin Suomen valtiolle.
Ja mitaan ette voi...mutta kannattaa huomioida, että kokonaisuuteen saattaa sisältyä muitakin rikoksia kuin rahankeräsysrikos. Esim petoksia, jolloin vahingon kärsineelle palautetaan hyötyä. Näitä petoksia voi olla mm. noissa varjopyramideissa, joissa raha ei koskaan ole edes klubiin asti päätynyt.
- alla on
AdaFlink kirjoitti:
... sellaisen rahankeräysrikostuomion, missä rikollisella toiminnalla saatu hyöty on jaettu muuaalle, kuin Suomen valtiolle.
Ja mitaan ette voi...rahanpesua useamman henkilön taholta joten se rikosnimike täyttynee aikanaan ja varat voidaan jakaa.
- AdaFlink
sama kirjoittaja kirjoitti:
mutta kannattaa huomioida, että kokonaisuuteen saattaa sisältyä muitakin rikoksia kuin rahankeräsysrikos. Esim petoksia, jolloin vahingon kärsineelle palautetaan hyötyä. Näitä petoksia voi olla mm. noissa varjopyramideissa, joissa raha ei koskaan ole edes klubiin asti päätynyt.
... jutut ovat omassa lokerossaan ja niitä ei pidä sotkea rahankeräysrikostuomioihin. Varjopyramidien kautta liittyneet eivät ole edes clubin jäseniä, joten ne joutuu hakemaan siltä huijarilta ite omiaan pois.
Asiaa voi ajatella näinkin. Petos- ja huijausjutuissa on hakijana aina henkilö/yritys ja silloin se petetty henkilö/yritys hakee sitä tuomiota ja hyvitystä itselleen.
Rahankeräysrikosissa rahoja ja tuomioita hakee valtio. Ja niistä ei jaeta sentin senttiä petetyille takasi. Ei ainakaan mun tiedossa ole yhtäkään sellaista tapausta, että Suomen valtio olisi jakanut saamastaan sille rikoksella tuomitusta hyödystä jotakin takasinkin.
Ja mitaan ette voi... - kuuluukin

Ja mitaan ette voi...että jos sponsoria vastaan nostaa syytteen petoksesta, kumpi maksetaan ensin sponsoroidulle rahat takaisin vai rikoshyöty valtiolle? Voi tulla kinkkisiä tilanteita tuomioistuimissa.
- Asiallinen Keskustelija 47
kuuluukin kirjoitti:
että jos sponsoria vastaan nostaa syytteen petoksesta, kumpi maksetaan ensin sponsoroidulle rahat takaisin vai rikoshyöty valtiolle? Voi tulla kinkkisiä tilanteita tuomioistuimissa.
Taitaa olla aikajärjestys. Vielä taitaa olla sponsoreilla jotain millä maksaakin eli itse tekisin rikosilmoituksen mahdollisimman nopeasti ennenkuin valtio vie kaiken.
- AdaFlink
kuuluukin kirjoitti:
että jos sponsoria vastaan nostaa syytteen petoksesta, kumpi maksetaan ensin sponsoroidulle rahat takaisin vai rikoshyöty valtiolle? Voi tulla kinkkisiä tilanteita tuomioistuimissa.
... kinkkinen ja pitkä prosessi tosta sopasta.
Varjopyramidin kautta liittyneille annoin joskus vinkkejä näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000033466163
Ja mitaan ette voi... - mukaan menee
AdaFlink kirjoitti:
... sellaisen rahankeräysrikostuomion, missä rikollisella toiminnalla saatu hyöty on jaettu muuaalle, kuin Suomen valtiolle.
Ja mitaan ette voi...niin, että vahingonkorvaukset ja edunpalautukset maksetaan ensin ja sitten vasta valtiolle:
Rikoslaki 19.12.1889/39
10 luku
2 § (26.10.2001/875)
Hyödyn menettäminen
Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.
Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.
Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava. - AdaFlink
mukaan menee kirjoitti:
niin, että vahingonkorvaukset ja edunpalautukset maksetaan ensin ja sitten vasta valtiolle:
Rikoslaki 19.12.1889/39
10 luku
2 § (26.10.2001/875)
Hyödyn menettäminen
Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.
Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.
Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.... rahankeräysrikoksissa noin yksinkertaista.
""""Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena.""""
Tuota käytetään esim. sellaisissa tapauksissa, jossa syytetty on maksanut esim. vahingonkorvauksia vapaaehtoisesti sille, ketä on lyöny turpiin. Se turpiin saajahan ei ole itse osallistunut siihen rikokseen, vaan on uhrina. On luonnollista, että tuollaisissa tapauksissa ne hyväksytään vähennyksinä.
Rahankeräysriksessa taas se jäsen on itse (etenkin, jos on värvänny) syyllistyny sen rikollisen toiminnan edistämiseen ja vähintäänkin rahoittamiseen (jos ei ole värvänny). Ei se voi mennä ja vaatia ton lain mukaan mitään itselleen.
Se on sitten aivan toinen asia, jos se huijattu vaatii omiaan pois käräjien kautta siltä sponsorilta. Se sponsori voidaan tuomita maksamaan sille värväämälleen takasin ne huijaamansa rahat. Mutta niitä ei makseta siitä valtiolle tuomittavasta hyödystä, vaan spnsorin lompakosta. Eli pahimmassa tapauksessa sponsori maksaa kaiken jopa kahteen kertaan.
Ja mitaan ette voi... - lakimies_
AdaFlink kirjoitti:
... rahankeräysrikoksissa noin yksinkertaista.

Ja mitaan ette voi...nyt olet hiukan hukkateillä, et kuitenkaan paljon. Kyllä se vilpitön mieli tässä asiassa vaikuttaa ainakin sellaisten kohdalla jotka eivät ole sponsoroineet. Tulet näkemään, että sponsoriaan vastaan petossyytteen nostanut tulee saamaan sponsoriltaan korvauksen ja sitä osaa sponsorin ei tarvitse maksaa valtiolle rikoshyödyn palautuksena. Tämä tapaus poikkeaa kuitenkin varsin paljon sinun hehkuttamastasi WGI tapauksesta vaikka paljon on yhteistäkin. Muista kuitenkin tuo vilpitön mieli. Suomen lainsäädäntö ei ole noin kova kuin annat ymmärtää. Ei edes rahankeräysrikoksessa, joka kuitenkin on rikoksena rangaistusasteikolla huomattavasti alempana kuin esim törkeä rahanpesurikos.
- AdaFlink
lakimies_ kirjoitti:
nyt olet hiukan hukkateillä, et kuitenkaan paljon. Kyllä se vilpitön mieli tässä asiassa vaikuttaa ainakin sellaisten kohdalla jotka eivät ole sponsoroineet. Tulet näkemään, että sponsoriaan vastaan petossyytteen nostanut tulee saamaan sponsoriltaan korvauksen ja sitä osaa sponsorin ei tarvitse maksaa valtiolle rikoshyödyn palautuksena. Tämä tapaus poikkeaa kuitenkin varsin paljon sinun hehkuttamastasi WGI tapauksesta vaikka paljon on yhteistäkin. Muista kuitenkin tuo vilpitön mieli. Suomen lainsäädäntö ei ole noin kova kuin annat ymmärtää. Ei edes rahankeräysrikoksessa, joka kuitenkin on rikoksena rangaistusasteikolla huomattavasti alempana kuin esim törkeä rahanpesurikos.
... näät rahankeräyslain tulkinnassa WGI vs. WinCapita, kun sanot, että ne eivät ole samanlaisia? Yksi ero on tietenkin se, että WGI-tapauksessa käytettiin vanhaa rahankeräyslakia ja WinCapitan kohdalla tullan käyttämään luultavasti uutta rahankeräyslakia. Samoin nyt haetaan oikeuden eteen myös perustajia, kun WGI-tapauksessa oikeudessa istuivat wöggeleiden suomalaiset jäsenet.
Siis miksi mielestäsi Kouvolan hovin WGI-jäsenille antamia tuomioita ei voi käyttää esimerkkinä, kun pähkäillään tapausta WinClub?
Eihän niitä jäseniä, jotka eivät ole värvänneet voi edes syttää laittoman rahankeräyksen edistämisestä. Uskoisin, että hyvin harvalla se "vilpittömin" mielin liikkeellä menee läpi.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ne rikosilmoituksen tekijät ovat niitä jäseniä, jotka ovat liittyneet noin puoli vuotta sitten tai nyt tammikuussa suuren ryöstöretken aikoihin. Kerrohan miten he voivat sanoa, että eivät aavistaneet toiminnassa olevan hämärää, vaikka media, poliisi ja sisäasianministeriö oli varoitellut pitkin syksyä puljusta? Kyllähän se tuntuu naurettavalta, kun "rikos ei onnistunut toivotulla tavalla, niin haluan rahani takas". Hänelle kyllä siis olisi kelvannut rikollinen raha, jos hän vaan olisi onnistunut edistämään rikosta/rahoittamaan rikosta. Noissa hommissa kun ei ole sitä takuuta, jotta "rahat takaisin, jos tuote tai palvelu ei vastaa odotuksiasi".
Lisäksi tossa, jos sponsori alkaa itse maksella värväämilleen takasi rahoja ja vaatii niitä vähennettäviksi sitten aikanaan oikeudessa, tulee väkisinkin väärinkäytöksiä. Ei se voi olla sponsorin päätettävissä, jotta miten hän sen rikoksella saadun hyödyn jakaa värväämiensä kesken. Meniskö periaatteella: "arvojärjestyksessä ahneet ensin...". Kaverit, sukulaiset ja tutun tutut saisvat rahat, mutta vähänkin "paskempi/tuntemattomampi" tyyppi jäis ilman.
Mun mielestä olisi jopa väärin, että siitä valtiolle tuomittavasta rikoksella saadusta hyödystä maksettais värvätyille takasin sen "kokeilema" rikollisen oppitunti. Sponsorilta ne pitäis periä ja sponsori ei niitä saisi vähentää siitä valtiolle menevästä hyödystä.
Monimutkanen juttuhan tosta tulee, joten jää nähtäväksi. Olishan se melkoinen muutos Suomen valtion puolelta, jos se palauttais siitä jättipotista jotakin takasin petetyille jäsenille.

Ja mitaan ette voi...palauttaisikaan. Mutta jos tuomioistuin määrää sponsorin maksamaan petoksesta korvausta värvätylle, tämä korvaus vähennetään summasta, joka pitää maksaa rikoksesta saatuna hyötynä valtiolle. Varsinkin jos jutut käsitellään samanaikaisesti. Rikoslaki on tässä yksiselitteinen.
- AdaFlink
lakimies_ kirjoitti:
palauttaisikaan. Mutta jos tuomioistuin määrää sponsorin maksamaan petoksesta korvausta värvätylle, tämä korvaus vähennetään summasta, joka pitää maksaa rikoksesta saatuna hyötynä valtiolle. Varsinkin jos jutut käsitellään samanaikaisesti. Rikoslaki on tässä yksiselitteinen.
... osaat kaivaa sellaisen tapauksen tänne, missä eräs kansanedustaja sijoitti noin miljoona mummoo vastaavaan sijoitustouhuun. Löytynee "lakiarkistosta alle vuoden vanhana juttuna".
Tämä herra siis menetti rahansa aivan, kuin nää WinCapitaankin sijoittaneet. Hän haki niitä takaisin oikeusteitse, mutta tuomio oli: Hänen olisi pitäntyt tietää/ymmärtää, että tuollainen toiminta ja sellaiset tuottolupaukset eivät voineet olla realistisia. Rahat jäi saamatta.
Löydät aivan varmasti ko. tapauksen, jos olet oikea lakimies.
Jätit sitten kommentoimatta noita mun vastineita sun väittämiisi.

Ja mitaan ette voi...aidasta ja sinä aidan seipäistä. Siis jos samassa istunnossa tai aiemmin tuomitaan sponsori maksamaan värvätylle esim petos nimikkeellä korvausta samasta jutusta, vähennetään se sponsorin valtiolle tuomittavista rikoshyödyistä. Samoin on näillä alemman tason sponsoreilla, ei siis vetäjillä, mahdollisuus vähentää omia "tulonhankkimis" kulujaan näistä valtiolle tuomittavista palautuksista.
- tämä on
isku murolaisia kohtaan? Siksikö, että asianomistajat, eli rikosilmoituksen tehneet jäsenet saattavat saada mahdollisesti jotakin takaisin sijoituksistaan. Muut kuin rikosilmoituksen tehneet eivät ole saamassa mitään. Toki tämän ymmärsit? Ja murothan ovat koko ajan kehottaneet tekemään rikosilmoituksen.
Klubin johdostahan on jo tehty kansainvälinen haku, joten rikoksesta on näyttöä. Ei hakuja ilman todisteita tehdä.- Mörssäri
vahingoniloa oli luettavissa Murojen palstalta kun siellä kävin lueskelemassa tämän palstan ollessa jumissa. En ole vielä koskaan nähnyt noin vahingoniloista ja kateellista porukkaa. Eipä nuo murojen kehotukset rikosilmoituksiin ole tepsineet jos vain 20 ihmistä on sellaisen tehnyt. Ja toisaalta tuokin asia harmittaa muroja jälkeenpäin kun ihmiset saavatkin rahansa takaisin.
- SivustaSeuraaja
Mörssäri kirjoitti:

Internetissä on ollut tietoa ja varoituksia saatavana jo monta monta kuukautta (myöskin foorumilla nimeltä murobbs) joten ei tässä voi kun naureskella ihmisille jotka vieläkin uskovat että lupi olisi rehellinen ja luotettava sijoituskohde, hölmön leiman olette jo saaneet pitkäksi aikaa.

Pakko vielä kommentoida tuota "kateellista" kommenttia, eihän tuollekaan voi kun nauraa :D
Kateellista?? Voi elämä sentäään.. - niitä uskoo
SivustaSeuraaja kirjoitti:
Internetissä on ollut tietoa ja varoituksia saatavana jo monta monta kuukautta (myöskin foorumilla nimeltä murobbs) joten ei tässä voi kun naureskella ihmisille jotka vieläkin uskovat että lupi olisi rehellinen ja luotettava sijoituskohde, hölmön leiman olette jo saaneet pitkäksi aikaa.
poliisikin kertoi seuranneensa ko. "yrityksen" toimintaa yli puolen vuoden ajan ja myös netin keskustelupalstoja vaikka niistä ei mitään uutta tietoa saanut.
- nyt jo niin
SivustaSeuraaja kirjoitti:
Pakko vielä kommentoida tuota "kateellista" kommenttia, eihän tuollekaan voi kun nauraa :D
Kateellista?? Voi elämä sentäään..moni huomannut miten kateellista porukkaa nuo murot ovat. Niille saa kyllä nauraa maha kippurassa. Yksi lisä on vielä se, että tuntuvat luulevan jo kaikkia henkirikoksia murojen tekemiksi!
- Seppo Fiilistelijä
nyt jo niin kirjoitti:
moni huomannut miten kateellista porukkaa nuo murot ovat. Niille saa kyllä nauraa maha kippurassa. Yksi lisä on vielä se, että tuntuvat luulevan jo kaikkia henkirikoksia murojen tekemiksi!
Aina kun luulen ettei lupilaisia voi enempää sääliä niin joku todistaa minun luulot vääräksi :D
- samat sanat
Seppo Fiilistelijä kirjoitti:
Aina kun luulen ettei lupilaisia voi enempää sääliä niin joku todistaa minun luulot vääräksi :D
henkirikoksia, terrorismia mafiaa...ei muroklubilaisia voi kun sääliä. No hyvät naurut siltä saa.
- ...............
samat sanat kirjoitti:
henkirikoksia, terrorismia mafiaa...ei muroklubilaisia voi kun sääliä. No hyvät naurut siltä saa.
Lopeta joa ajoissa ja nauti rahoistasi kun vielä voit, muista laittaa lippis päähäsi ettei tuo idiootin leima näy otsassasi kun kävelet kadulla :D
Johan se on poliisinkin varmistama juttu että hommaan liittyy itapuolelta tullutta rahanpesua ja mafia.. - samat sanat
............... kirjoitti:
Lopeta joa ajoissa ja nauti rahoistasi kun vielä voit, muista laittaa lippis päähäsi ettei tuo idiootin leima näy otsassasi kun kävelet kadulla :D
Johan se on poliisinkin varmistama juttu että hommaan liittyy itapuolelta tullutta rahanpesua ja mafia..loppuelämäni, ne ovat rehellisesti tienattu.
Mutta aja sinä lippis päässä tuunatulla Corollalla ja kehittele miten vielä vaikkapa Amerikan mafia saataisiin mukaan...
- mene että...
Fakta 1:
Huijarit tietävät varmasti, että poliisi hakee
heitä. Aivan takuulla he tekevät kaikkensa, jotta
rahat hajautetaan ja piilotetaan mahdollisimman
hyvin.
Fakta 2: kohdan 1 johdosta vain murto-osa rahoista
saadaan takaisin.
Miten te voittekin olla niin hyväuskoisia, että
vielä odotatte rahojanne poliisin kautta. Murusia
voi tulla mutta 90% rahoille voitte sanoa hyvästit.
Lopuksi: muistakaa, että huijarit olivat (ovat)
varsin ovelia ja kekseliäitä.- marsu1
Näin se tietty menee. Rahat on menneet ja Suomen Rikospoliisilaitos (vai mikälie KRP) ei voi asialle mitään. Vika ei ole heidän vaan....rahat on jo aikoja sitten sijoittu satoihin eri kohteisiin. Niitä on mahdotonta jäljittää.
Onneksi sentään alkaa aurinko paistamaan näin kevään kynnyksellä :)
- kateus???
Kyllä sitä kateutta jaksetaan toitottaa. Ihmisiä on yritetty varoitella tästä asiasta jo pitkään, mutta on vaan "murolaiset" olleet muka kateellisia. HALOO! Kuulostaa ihan ala-asteikäisen puheilta tuollaiset.
Olen pahoillani niiden puolesta, jotka ovat menettäneet viimeisiä säästöjään ja osa on asian jo tajunnutkin. He ovat niitä fiksuimpia. Sitten on tämä ryhmä "Nössöt tekee rikoisilmoituksia, sivut aukeaa, hähää mullapas on hilloo! Saatte nähdä vielä...Te ootte vaan kateellisia!" Kuule, hieno homma, että olet saanut WinCapitasta rahaa. Älä vaan liian aikaisin kuitenkaan iloitse niistä rahoistasi. JOS nyt kuitenkin käy niin, että ne saat pitää, niin onnea vaan. Totuus vaan on se, että vaikka WinCapita olisi ihan rehellinen bisnes, niin en silti tuollaiseen touhuun lähtisi mukaan enkä siksi ole kateellinen klubilaisille. Tosiasiat nyt vaan on aika lailla klubia vastaan ja ei kaikki ole helpon rahan perässä. Kateudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Niin ja en muuten ole mikään "muro", olen vaan seurannut tätä asiaa ja ihmetellyt ihmisten tietämättömyyttä. Noh, jos tästä jotain opittaisiin.- tietomies.
ne ole sinun sponsorisi taskussa, pyydä siltä ne sehän ne otti, vai näitkö pistikö ne johonkin korkoa kasvamaan.
Siis hakekaa sponsorilta rahanne he ne ovat ottaneet eivät ole niitä mihinkään sijoittaneet vaan pistäneet liiveihinsä, siinä on se juju jolla muutamat tienanneet. - Herraisä
lainaus"vahingoniloa oli luettavissa Murojen palstalta kun siellä kävin lueskelemassa tämän palstan ollessa jumissa. En ole vielä koskaan nähnyt noin vahingoniloista ja kateellista porukkaa. Eipä nuo murojen kehotukset rikosilmoituksiin ole tepsineet jos vain 20 ihmistä on sellaisen tehnyt. Ja toisaalta tuokin asia harmittaa muroja jälkeenpäin kun ihmiset saavatkin rahansa takaisin."
Tämä nyt on ihan turhaa toive unta, viimeinen oljen korsiko se on "me saadaan ne takas!", ei asianomaiset (rikosilmoituksen tehneet joiden todetaan joutuneen petoksen kohteeksi) saavat takaisin sen mitä jaettavissa on, kuitenkin korkeintaan sen mitä petoksella heiltä on saatu. - semenee
Herraisä kirjoitti:
lainaus"vahingoniloa oli luettavissa Murojen palstalta kun siellä kävin lueskelemassa tämän palstan ollessa jumissa. En ole vielä koskaan nähnyt noin vahingoniloista ja kateellista porukkaa. Eipä nuo murojen kehotukset rikosilmoituksiin ole tepsineet jos vain 20 ihmistä on sellaisen tehnyt. Ja toisaalta tuokin asia harmittaa muroja jälkeenpäin kun ihmiset saavatkin rahansa takaisin."
Tämä nyt on ihan turhaa toive unta, viimeinen oljen korsiko se on "me saadaan ne takas!", ei asianomaiset (rikosilmoituksen tehneet joiden todetaan joutuneen petoksen kohteeksi) saavat takaisin sen mitä jaettavissa on, kuitenkin korkeintaan sen mitä petoksella heiltä on saatu.kovimpia rikollisia tässä ovat sponsorit, kun sitä oikein ajattelee!
Pistäneet tuttujensa rahat taskuihinsa.
Kyllä ny kannattais hakea omansa sponssilta pois vaikka väkisellä, tai joku perimään, huijanneet ne ovat tietoisesti kavereitaan.
Mukamas jonnekin niitä siirretty korkoa kasvamaan, anna mun nauraa. Omilla pankkitileillään ne kaverin rahat on sponsille korkoa kasvanut! - rahasta
on kateus lähellä
Jos olisi ollut kysymys aidan seipäistä ja seipäiden virheistä ei olisi tullut yhtään kommenttia!!!
- Heikki
Murot epäilevät toiminnassa olevan jo itä-mafian ja terrosrismin tukemisen HAHAHAAAAHAA!!!!!!
Joku oli käynyt sentään rauhoittelemassa niitä:"Tulinpas taas vähän lueskelemaan ja kommentoimaan. Aikamoisia sammakoita ovat taas keskustelijat päästelleet suustaan, mutta muuten nähtävästi samaa vanhaa kuuluu tännekin..."
On se oikeesti tosi hupipalsta, pojat ovat katsoneet vähän liikaa amerikkalaisia sarjafilmejä. Viisikkokirjat olisivat noille sopivampia...- Voittava Väittelijä
Niin?
Miksi luuulet että WC:n johtohenkilöillä on jo nyt kansainvälinen haku päällä?
Puolivuotta sitten te lupitrollit olitte sentään varteenotettavia väittelyvastustajia mutta nyt tunnen lähinnä sääliä :( - Heikki
Voittava Väittelijä kirjoitti:
Niin?
Miksi luuulet että WC:n johtohenkilöillä on jo nyt kansainvälinen haku päällä?
Puolivuotta sitten te lupitrollit olitte sentään varteenotettavia väittelyvastustajia mutta nyt tunnen lähinnä sääliä :(en ole lubilainen mutta sääliä tunnen tunnen noita muroja kohtaan. Poliisi on tutkinut klubin touhua jo kauan.
Käy sinäkin nauramassa murokavereille. Tai toinen vaihtoehto on käydä kirjoittamassa "klubilaisena", kyllä ne retkuun menee ja jaksavat asiasta jauhaa 20-30 sivua! - --------------
Heikki kirjoitti:
en ole lubilainen mutta sääliä tunnen tunnen noita muroja kohtaan. Poliisi on tutkinut klubin touhua jo kauan.
Käy sinäkin nauramassa murokavereille. Tai toinen vaihtoehto on käydä kirjoittamassa "klubilaisena", kyllä ne retkuun menee ja jaksavat asiasta jauhaa 20-30 sivua!Totta puhut, ei ole murossa näkyny lupin puolustajia enää pitkiin aikoihin, alkaneet argumentit loppumaan. Kaikkihan ne trolleja ovat olleet jotka siellä lupia ovat puolustaneet.
Eli samaa mieltä ollaan, homma on ollut selvä jo pitkän aikaa, pelkkää sosiaalipornoa enää luvassa. Miksi "muroja" pitäisi sääliä? Naatitaan ja naareskellaan vaan, säälisit ennemmin huijattuja rahansa menettäneitä.. mutta hupinsa kullakin.. - juurikin
-------------- kirjoitti:
Totta puhut, ei ole murossa näkyny lupin puolustajia enää pitkiin aikoihin, alkaneet argumentit loppumaan. Kaikkihan ne trolleja ovat olleet jotka siellä lupia ovat puolustaneet.
Eli samaa mieltä ollaan, homma on ollut selvä jo pitkän aikaa, pelkkää sosiaalipornoa enää luvassa. Miksi "muroja" pitäisi sääliä? Naatitaan ja naareskellaan vaan, säälisit ennemmin huijattuja rahansa menettäneitä.. mutta hupinsa kullakin..Miksi sääliä "murolaisia"? Eivät he mitään ole menettäneet. Okei, meneehän joillain nuo jutut vähän yli. Tuskin jutussa mitään mafiaa sentään on mukana. Mutta olisiko koko juttu alkanut selvitä ilman epäileviä ihmisiä?
- ei mitään tekemistä
Muroilla ei ole yhtään mitään tekemistä WinCapita palvelimen sulkemisen kanssa.
Palvelimen sulkemisesta ilmoitettiin etukäteen ja MoneyBookersin tutkimuksista myös.
Klubiin on pesiytynyt jäseniä, jotka ovat hankkineet rahansa rikollisin keinoin. Jokainen tilisiirto tullaan tutkimaan ja näin rikolliset jäsenet saadaan kiinni. Sen jälkeen valuuttakauppa jatkuu entisellään, paitsi jos Hannu on kyllästynyt tähän loan heittoon ja päättää lopettaa koko sotkun. Hannu jää viettämään ansaittuja eläkepäiviään.- eläkepäivät
tulevat olemaan kiireisiä jonkin aikaa. Haku päällä, eikä yhdessä paikassa voi kauan viipyä. Sitten kyllä rauhoittuu KUN hänet saadaan kiinni ja tuodaan vastaamaan omalta osaltaan teoistaan.
- Raipe
muroilla ole palvelimen sulkemisen kanssa mitään tekemistä. Poliisi ja Rata ja ilmeisesti myös verottaja ovat tutkineet asiata ennenkuin yksikään muro on edes kuullut asiasta. Nyt ne poloiset seuraavat nenä kiinni telkkarissa jos joku nettisivu vilahtaa siellä. Tuo kuvastanee millä tasolla kaverit ovat (täysin pihalla siis) mutta kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi vaatia.
- kun kauppa avautuu
Raipe kirjoitti:

Samaa ajattelin. On itsetunto pienestä kiinni, kun hehkutellaan jonkun nettikirjoituksen näkymistä oikein uutisissa.
Mitäs sitten, kun WinCapitan sivut avautuvat ja kaupankäynti alkaa uudestaan? - ---------
kun kauppa avautuu kirjoitti:
Samaa ajattelin. On itsetunto pienestä kiinni, kun hehkutellaan jonkun nettikirjoituksen näkymistä oikein uutisissa.
Mitäs sitten, kun WinCapitan sivut avautuvat ja kaupankäynti alkaa uudestaan?Myönnän olevani väärässä jos lupi avautuu muutenkin kuin loppurahastuksen merkeissä. Mutta näin ei näillänäkymin tule tapahtumaan.
- Hämmästyttää ja kummastuttaa
kun kauppa avautuu kirjoitti:
Samaa ajattelin. On itsetunto pienestä kiinni, kun hehkutellaan jonkun nettikirjoituksen näkymistä oikein uutisissa.
Mitäs sitten, kun WinCapitan sivut avautuvat ja kaupankäynti alkaa uudestaan?Noin uunoilta voidaan viedä tuhkatkin pesästä. Voi hyvin olla, että teiltä pyydetään esim. 1000 euroa, jotta tili saadaan "avattua", kun poliisi on "jäädyttänyt varat". Ja te tietenkin maksatta :D
- Burnaus
Toiminnan loppumisen syistä liikkuu jäsenistön keskuudessa erilaisia huhuja. Poliisi haluaa tuoda jäsenistön tietoon tosiasiat kahdesta versiosta.
Toisen mukaan keskeytys johtui siitä, että poliisi aloitti tutkinnan ja klubin rahaliikenne keskeytettiin sen seurauksena. Tämä huhu ei pidä paikkaansa. Poliisi ei ole kohdistanut WinCapitaan toimenpiteitä ennen esitutkinnan käynnistämistä 25.3.2008.
Toisen mukaan klubin johto olisi itse pyytänyt poliisin tutkintaa, koska klubia oli käytetty rahanpesuun. Tällaisesta tutkintapyynnöstä keskusrikospoliisilla ei ole tietoa.
(Lähde: http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/headlinesfin/0039D31676D5D827C225741A003B008C?opendocument ) - täh....
Ihan uutta tuo oli, että palvelimen sulkeutumisesta ilmoitettiin etukäteen????? aika yllätyksenä se minusta tuli. Toinen asia...aukeeko 1. 4 ...sehän on ens tiistai...ei taida aueta..
- Hämmästyttää ja kummastuttaa
http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t492865
Jo 18.6.2007 kerrottiin, että kyseessä on huijaus. Siitä yritettiin varoittaa klupilaisia, mutta eihän se mennyt kovaan kalloon perille. Ahneus ja tyhmyys on vaarallinen yhdistelmä.
Jokainen normaalijärkinen näki heti otsallaankin, että kyseessä oli huijaus.- vasta?
Tehän olette vielä urpompia kuin luulinkaan.
Onhan huijaus ollut yleisessä tiedossa jo kolmisen vuotta ja sitä ennen vedonlyöntipeli.
Murot eivät taida ymmärtää, että jotkut halusivat mennä mukaan vaikka tiesivät homman olevan laitonta.
Ette te taida oppia koskaan mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744