lapsilisä

lapsilisä täytyisi olla sidottuna tuoihin niin kuin suunnitellaan Ruotsissa. Varakkaimmalta lapsilisät pois, koska siinä ei ole mitään järkeä että niitä sijoitetaan esim., lasten nimissä pankkitileille.
Sen sijaan voidaisiin korottaa niillä säästöillä köyhimmän väestönlapislisä, joka olisi porrastettu tuloihin!
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Verotuksessa lapsilisien tallettamainen on lahjaveron alaista. Ei niitä veroteta, kun on kysymyksessä isokengäiset.

Äänestä
  • On tiedettävä, paljonko aikoo lahjoittaa lapselleen rahaa, olkoon se sitten lapsilisien vai minkä kautta tullutta lapsen tilille. Lapsilisä maksetaan aina äidin tilille tai holhoojan, jos äitiä ei ole.

    On määritelty se euromäärä, paljonko voi verottomasti tehdä lahjoitusta. Jos se ylittää vuotuisen määrän, siitä menee lahjavero. Kannattaa tutkia tarkkaan asioita eikä väärinä julistaa niitä täällä.

    En ota kantaa, onko oikein maksaa varakkaiden lapsista lapsilisää. Mutta keinoja on, miten vältetään lahjavero siinäkin.

    Äänestä

  • verottajan puolesta kirjoitti:

    On tiedettävä, paljonko aikoo lahjoittaa lapselleen rahaa, olkoon se sitten lapsilisien vai minkä kautta tullutta lapsen tilille. Lapsilisä maksetaan aina äidin tilille tai holhoojan, jos äitiä ei ole.

    On määritelty se euromäärä, paljonko voi verottomasti tehdä lahjoitusta. Jos se ylittää vuotuisen määrän, siitä menee lahjavero. Kannattaa tutkia tarkkaan asioita eikä väärinä julistaa niitä täällä.

    En ota kantaa, onko oikein maksaa varakkaiden lapsista lapsilisää. Mutta keinoja on, miten vältetään lahjavero siinäkin.

    Ei kukaan tarkista, mistä ne vanhemmat laittaa lapsilleen ne rahat kuukausittain tileille. Ei siitä kukaan maksaa veroa!

    Huomioon kannattaisi sitäkin ottaa, että jos esim., mies on isotuloinen ja nainen makaa kotona sängyssä "kotiäitinä" kun rahat riittävät ja nostaa lisäksi kuukausittain kunnalta tytöömyystukea sekä käyttää kaikkia kunnanpalveluja vielä ilmaiseksi, kuten kunnan lastenhoitopaikkaa. Ei niille perheille myöskään lapsilisää!

    Lapsilisää täytyisi lisätä köyhimmille perheille jotka todella ovat sen puutteessa, joissa vanhemmilla ei ole rahaa ostakseen lapsille ruokaa, vaatteita, kirjoja, leluja.

    Minulla oli tuo tilanne. Lapsi oli aina aliruokittu ja vaatteitakin ei saanut, puhumatta oman huoneen sisustamisesta lapselle.

    Suurituloisilta lapsilisä pois! Heillä on kaikkea! He maksavat omistustalojen lainoja, lisäksi omistetään sisjoitusmielessä kiinteistöjä. Lapset saavat kaiken mitä haluavat. Jouluksi niille lapsille tulee isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan perunapussillinen lahjoja.

    Äänestä

  • verottomasti; kirjoitti:

    työttömyystuki on sidottu sitten miehen tuloihin. Jos on työtön, ei sitä rahaa noin vain tule, jos toisen tulot ovat normien ylittävyyden toisella puolen. Siis ole tarkkana väitteessäsi.

    Jos lapsen tilille on laitettu vuosia rahaa ja täysi-ikäisenä menee ja ostaa auton, eikä ole osoittaa, että ne autorahat ovat tulleet omalla työllään, niin silloin katsotaan,että veronkierto on tapahtunut eli lahjavero maksamatta.

    Taas huomautan, että olkaa tarkkoina, kun katkeruutta ja tietämättömyyttä täällä levitellään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuloihin! kirjoitti:

lapsilisä täytyisi olla sidottuna tuoihin niin kuin suunnitellaan Ruotsissa. Varakkaimmalta lapsilisät pois, koska siinä ei ole mitään järkeä että niitä sijoitetaan esim., lasten nimissä pankkitileille.
Sen sijaan voidaisiin korottaa niillä säästöillä köyhimmän väestönlapislisä, joka olisi porrastettu tuloihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu