Kaikkien aikojen rikos?

Olen alkanut seurata Wincapitaan liittyviä uutisia vasta kyseisen firman sivujen sulkeuduttua. Mitään en ole siihen sijoittanut eikä kukaan lähipiirissäni ole siitä mitään puhunut. Kuitenkin alkaa tulla tunne, että kyseessä on kaikkien aikojen huijaus Suomessa. Vielä vuosikymmenien kuluttua Wincapitasta puhutaan rikoshistoriassa samaan tapaan kuin Auervaarasta tai Jokelan draamasta.

Värväystoiminta perustuu varmastikin tiiviiden yhteisöjen hyväksikäyttöön. Tällaisia todennäköisesti ovat suvut ja uskonnolliset yhteisöt. Noiden päähuijareiden kärsivällisyys on ollut varmaankin myös keskeisessä roolissa. Sijoituksia on kotiutettu, jotta suurtenkin omaisuuksien päällä istuvat ihmiset ovat lähteneet mukaan. Ilmeisesti on myös käytetty arastelematta hyväksi ihmisten vähäistä ymmärrystä asioista.
3615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Sijoituksia on kotiutettu, jotta suurtenkin omaisuuksien päällä istuvat ihmiset ovat lähteneet mukaan."

Mietinpä tuossa että paljonkohan koijarit ovat lopulta saaneet taskuunsa? Jos ottaa huomioon että osa rahoista on palautettu, ja että liikkeellä olisi ollut n. 50me niin voisi ajatella että ehkä jotain 10me korvilla? Summa olisi helpommin arvioitavissa jos tiedossa olisi pyramidin loppupuolen kasvunopeus.

Mutta voipi tosiaan olla että WinClub/Capita tulee olemaan Suomen suurin kotikutoinen huijausoperaatio. 10 000 lienee kutakuinkin se suurin mahdollinen väkimäärä joka tässä maassa on kerralla jujutettavissa.

Äänestä
  • ... tammikuussa tehtyä ryöstöretkeä noin 6.000 kpl. Saattaa olla alakanttiin arvioitu. Jotkut sanoivat, että jäseniä olisi ollut noin 8.000 kpl. Yleensähän noissa aina liioitellaan luottamuksen herättämiseksi. Tammikuussa sivujen auettua 10 päiväksi, jäsenmäärä kasvoi kuulemma 40 %:lla. Pienin liittymismaksu oli 3.000 €uroa. 2.000 €uroa meni ns. aloitusmaksuksi clubin kassaan ja 1.000 €urolla sai ostaa niitä lisenssejä, mitkä oikeuttivat "voittoihin".

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Asioita ovat varmasti auttaneet myös se, että
- ihmiset eivät osaa/halua etsiä tietoa firmoista netistä
- toisaalta uskotaan, että kaikki mikä on netissä, on totta
- tietynlainen laiskuus. Annetaan toisten tehdä hommat ja itse kääritään voitot (jos kääritään)
- on otettu kateus-kortti käyttöön. Sitä näkee täällä palstoilla vieläkin käytettävän
- on saatu ihmiset ottamaan mukaan sukulaisia, ystäviä jne. "Pakkohan sen on olla totta, kun sukulaisetkin on mukana"

Ja vieläkään ei porukka näe, mistä on kyse? Tai sitten ei haluta uskoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Martsoni kirjoitti:

Olen alkanut seurata Wincapitaan liittyviä uutisia vasta kyseisen firman sivujen sulkeuduttua. Mitään en ole siihen sijoittanut eikä kukaan lähipiirissäni ole siitä mitään puhunut. Kuitenkin alkaa tulla tunne, että kyseessä on kaikkien aikojen huijaus Suomessa. Vielä vuosikymmenien kuluttua Wincapitasta puhutaan rikoshistoriassa samaan tapaan kuin Auervaarasta tai Jokelan draamasta.

Värväystoiminta perustuu varmastikin tiiviiden yhteisöjen hyväksikäyttöön. Tällaisia todennäköisesti ovat suvut ja uskonnolliset yhteisöt. Noiden päähuijareiden kärsivällisyys on ollut varmaankin myös keskeisessä roolissa. Sijoituksia on kotiutettu, jotta suurtenkin omaisuuksien päällä istuvat ihmiset ovat lähteneet mukaan. Ilmeisesti on myös käytetty arastelematta hyväksi ihmisten vähäistä ymmärrystä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu