anaaliseksin yleisyys

rocco

Nykyään pornoelokuvat ovat kyllästetty anaalilla. Onko tämä vaikuttanut ihmisten seksikäyttäytymiseen?

Minkä ikäisenä itse harrastit anaalia ensikerran?
Mistä innostus ensikokeiluun?

15

12308

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanna

      Hei!

      Taisin harrastaa anaaliseksiä ensimmäisen kerran 18-vuotiaana (muistaakseni muutamia viikkoja ennen 19-vuotissynttärit) silloisen poikakaverin kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, että sängyssä kaikkea kannattaa kokeilla vähintään kerran, vasta sitten tietää tykkääkö siitä vai ei. Eli turha nirppanokkamaisuus pois sängystä!

      Tuo suhde päättyi, ja uusi alkoi. Tässä uudessakin suhteessa harrastamme myös anaaliseksiä, vaikka poikakaverini ensiksi ei ollutkaan kovin innoissaan. Onneksi sain hänet ylipuhuttua, nyt hänkin nauttii siitä yhtä paljon kuin minä. Anaaliseksi tuo kivan lisämausteen seksielämään, emme toki harrasta sitä kokoajan vaan silloin tällöin lisänä "tavalliseen" seksiin.

      • Butman

        onko susta ällöttävää jos kunditki haluu joskus ottaa perseeseen?


    • miekkonen

      14-vuotiaana. Oma mielikuvitus sen tuotti.

    • juupajuu

      pikku poikana naapurin poika ehdotti että kokeillaan tälläistä "hauskaa" juttua. Eipä sitä 6 vuotias tajua mitä se tarkoittaa kun imee toisen piliä tai ottaa perseeseensä.

      • butman

        Kuinka vanha se kaveris oli ja tuntuko hyvältä ottaa perseeseen?


    • Pupu

      Ensimmäisen kerran kokeilin anaaliseksiä viisitoistavuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa. Ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen; tuntui kuin olisi tulossa iso hätä lakanoille... =/

      Jokusia kertoja harjoiteltuani opin rentoutumaan ja nauttimaan anaaliseksistä. Nykyään suorastaan vaadin sitä tietyssä mielentilassa! Se on niin ihanan eläimellistä; sen "raadollisuus" saa niskakarvat nousemaan pystyyn ja kiihotuksen kohoamaan kattoon. Suosittelen! =)

    • Mari

      Ensimmäisen kerran 20-vuotiaana kumppani tunki väkisin perseeseen niin että näin tähtiä ja heikotti. Olo oli kammottava ja nöyryyttävä. Sama toistui viisi vuotta myöhemmin. Tästä miesten typeryydestä johtuen päätin kokeilla sitä suurin varauksin vasta miehen kanssa, jota rakastan ja joka osaisi ottaa minut kaikin tavoin myös ihmisenä huomioon.
      Vasta 27-vuotiaana löysin tällaisen tapauksen, jonka kanssa olen uskaltautunut harrastamaan anaaliseksiä noin pari kertaa kuussa. Rentoutumisen harjoitteluun on mennyt todella kauan ja vasta nyt pystyn hyväksymään asian osaksi seksielämäämme. Edelleenkään en saa siitä kovinkaan paljon nautintoa kipu on joka kerta alussa raastavaa ja vaadinkin tohuun aina ekstrahellyyttä. Mutta tasan eivät käy onnen lahjat. Toiset hehkuttavat anaaliseksin autuutta tällä palstalla ja toiset hakevat vinkkejä, miten sen saisi toimimaan paremmin. Sitä paitsi ihmiset nauttivat eri asioista eivätkä kaikki pidä perseeseen panemisestakaan eikä siihen saisi koskaan pakottaa tai painostaa. Nautin kuitenkin kumppanini reaktioista aktin aikana.
      Eli olkaapa pojat herrasmiehiä, niin tällaisia pelkureita ei tiellenne osu jatkossa niin usein.

      • Lare

        Sinussa on potkua, kun vielä tuollaisten tollojen jälkeen osaat katsoa avoimesti asioita ja kokeilla ennakkoluulottomasti. Olen sitä mieltä, että hyvin useat pitäisivät anaaliseksistä osana hyvää seksielämää, mutta kun juuri kertomasi kaltaiset juntit eivät ymmärrä toisen kunnioittamisesta yhtään mitään. Tsemppiä.


      • tyttönen

        oli miehelle, jonka kanssa rakastelin tässä pari kk:tta sitten. mies rakasteli mua takaapäin, kunnes yht'äkkiä yritti työntää kaluaan mun peppuun! olin aika kauhistunut moisesta, ettei edes viitsinyt kysyä lupaa. mä totesin heti, että ei onnistu, en halua sitä. mies tajusi heti, etten ollut siinä jutussa mukana, mutta on kyllä ehdotellut anaaliseksiä.

        en tiedä uskallanko.. pelkään sitä likaisuutta ja repeämistä. liukasteille tietenkin tilannetta voi parantaa, mutta mielestäni peppureikä on tehty ulostamista varten ja vagina rakastelua varten. jokaisella omat juttunsa, mutta on kauheaa jos väkisin toinen yrittää tehdä toiselle jotain jossa molemmat eivät ole mukana. anaaliseksi kyllä kiinnostaa, mutta ehkä sitä kokeilua täytynee odotella vielä vähän aikaa:)


      • Jussi64
        tyttönen kirjoitti:

        oli miehelle, jonka kanssa rakastelin tässä pari kk:tta sitten. mies rakasteli mua takaapäin, kunnes yht'äkkiä yritti työntää kaluaan mun peppuun! olin aika kauhistunut moisesta, ettei edes viitsinyt kysyä lupaa. mä totesin heti, että ei onnistu, en halua sitä. mies tajusi heti, etten ollut siinä jutussa mukana, mutta on kyllä ehdotellut anaaliseksiä.

        en tiedä uskallanko.. pelkään sitä likaisuutta ja repeämistä. liukasteille tietenkin tilannetta voi parantaa, mutta mielestäni peppureikä on tehty ulostamista varten ja vagina rakastelua varten. jokaisella omat juttunsa, mutta on kauheaa jos väkisin toinen yrittää tehdä toiselle jotain jossa molemmat eivät ole mukana. anaaliseksi kyllä kiinnostaa, mutta ehkä sitä kokeilua täytynee odotella vielä vähän aikaa:)

        Rauhas vaan kokeile, jos kun sinua kiinnostaa. Itsekin pelkäsin anaalii aluks (oonhan mies ja vielä kipuherkkä - siis sain itse patukkaa ;)). Kun käyttää aikaa ja liukkarii niin se alkaa kyllä luonnistaa. En mä oo mikskään löysäks muuttunut... mutta hommassa on oppinut jo rentoutuun silleen että ei tartteta apuaineita...
        Mutta tee sitä tahtii kun sinusta hyvältä tuntuu. Ja määrää sä tahti millä sisään mennään... se on sikseen erilainen värkki kuin etupuolella, mutta joustaa kyllä - tarkempi vaan rentoutumisen suhteen. Kuuntele siis itseäs.
        Jos kundi ei siihen tyydy ettei saa sitä sisään juuri nyt, ja painostaa sillä hmm ...laita mies käveleen. Ei itseensä kannata egoistin takia "korkata". Mutta tääkin juttu vaatii siis rehellisyyttä, luottamusta ja aitoa vetoa toista kohtaan. Sit sitä pikkuisen "vastoinkäymisiikin" on valmis hyväksymään.

        T Bimies


      • Anu
        Jussi64 kirjoitti:

        Rauhas vaan kokeile, jos kun sinua kiinnostaa. Itsekin pelkäsin anaalii aluks (oonhan mies ja vielä kipuherkkä - siis sain itse patukkaa ;)). Kun käyttää aikaa ja liukkarii niin se alkaa kyllä luonnistaa. En mä oo mikskään löysäks muuttunut... mutta hommassa on oppinut jo rentoutuun silleen että ei tartteta apuaineita...
        Mutta tee sitä tahtii kun sinusta hyvältä tuntuu. Ja määrää sä tahti millä sisään mennään... se on sikseen erilainen värkki kuin etupuolella, mutta joustaa kyllä - tarkempi vaan rentoutumisen suhteen. Kuuntele siis itseäs.
        Jos kundi ei siihen tyydy ettei saa sitä sisään juuri nyt, ja painostaa sillä hmm ...laita mies käveleen. Ei itseensä kannata egoistin takia "korkata". Mutta tääkin juttu vaatii siis rehellisyyttä, luottamusta ja aitoa vetoa toista kohtaan. Sit sitä pikkuisen "vastoinkäymisiikin" on valmis hyväksymään.

        T Bimies

        Haluisin antaa miehelleni hyvän peppupanon vyötärödildolla. Sekun tykkää että nuoleskelen siellä muutenkin.
        Kerro ihmeessä mulle miten pitää liikkua tällä aralla alueella oikein.
        haluan tehdä hyvää...


    • Asiaa harrastanut

      Joo…aikani oon seuraillu peppuseksi-keskustelua ja nähny jos minkälaista kommenttia ja ”varmaa tietoa”. Mikähän siinä on että ko asia aiheuttaa niin paljon puhetta, tarkoitan enemmänkin negatiivista, pakkoko sitä on joka asiaa kommentoida. Ymmärrän tietysti myöskin seelaisia mielipiteitä, mut sitä en ymmärrä että aletaan asiattomuuksiin(kakarat?). Itse olen reilut 3-kymppinen mies ja pidän anaaliseksistä, mutta VAIN jos partnerikin siitä pitää. Ei se oo itsetarkoitus vaan kiva lisä kokonaisen aktin aikana. Ja se mikä mua siinä kiinnostaa on lähinnä sen visuaalinen puoli, ei niinkään tiukkuus tai muu sellainen. Se vaan on niin kiihottavan näköistä kun elin uppoaa pakaroiden väliin, peili kun on mukana niin näkee paremmin. Ja edelleen korostan, että toisenkin täytyy olla touhussa mukana ja haluta sitä. Yleensä mukana on ollu sauva, tai ainakin sormet täyttämässä toista reikää. Eli naiset jotka on halunneet (EI siis suostuneet) on heillä ollut mukana fantasiana toinen mies mukana. Mulle sopisi sekin, ja se liitty taas siihen että mua ei mikään muu kiihota kuin kiihottunut nainen ja se EI oo sitä että oujee oompa hyvä ku toi on niin kiihottunu. Se vaan on niin että muhun erittyy jotain merkillistä kemiaa kun nainen kiihottuu ja näyttää sen. Tekniikasta sen verran et ku täällä on ollu puhetta liukasteista,niiden merkeistä ja käyttääkö kondomia vai ei; liukasteeksi käy erittäin hyvin alan liikkeissä myytävät liukasteet tai vaseliini taikka niveakin kun ei ole muuta ollu saatavilla. Itse en ole yrittänytkään esim syljen avulla, liukasteita on eri tuoksuisia(ja makuisia) mikä ei oo ainakaan haitannu. Liukastetta vaan kepin päähän ja sormilla reikään, niin alkuvaikeuden jälkeen kun on muljahtanut sisään, voi varovasti alkaa liikkeen mutta HUOM naisen ehdoilla! Ja itse olen ehdottomasti kortsun puolesta puhuja jo hygieenisyydenkin vuoksi, mutta myöskin sen vuoksi että uuden kortsun vaihtamalla voi vaihtaa reikääkin taikka vaikka suuseksiin välillä. Kortsuja saatta kulua yhden aktin aikana, mutta on se sen arvoista. Edellan korostan miehille että anaaliseksissä mennään naisen ehdoilla. Joku aika sitten mulla oli tapaus kuka ei muuta halunnutkaa kuin anaaliseksiä, siis lopuksi. Hän sanoi että anaaliorgasmi on huikeasti parempi kuin ”normaali” klitorisorgasmi. Mulle se sopi, eikä se ollu pelkästään sitä, vaan tunnin aktin aikana ehti paljon muutakin, kortsu vaan vauhtoon(tai paljaalla toiseen reikään). Eli ei muutakuin nauttimaan anaaliseksillä tai ilman, pääasia että naista kunnioitetaan ja hänen halujaan. Ilman mitään pullisteluja, voin sanoa itseäni suht kokeneeksi myöskin anaaliseksissä ja annan mielelläni neuvoja ja vinkkejä muillekin. Antoisaa kesän loppua

      • Joo

        Käytetään niitä kappalejakoja että saadaa jotain tolkkuakin pitkistä teksteistä! Tosi kiva lukea tommosta puuroa...


    • Anonyymi00014

      Olin 23 vuotias kun tulevaa vaimoani panin anaaliin. Erottuamme 10 vuoden päästä sinkkuna ollessa panin noin 15 naista anaaliin

    • Anonyymi00015

      21v iässä panin 19v tulevaa vaimoa ekan kerran peppuun. Molemmat tykättiin ekasta kerrasta lähtien, ja edelleen paneskellaan peppuun pari kertaa viikossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe