Ei pelkkä pyramidihuijaus

mzon

Wincapita on kaikkien aikojen huijaus Suomessa, mutta ei pelkkä pyramidihuijaus. Alkupääoma saatiin rikollisella toiminnalla (lähinnä huumeiden myynti) hankituilla rahoilla. Yritykseen on myös myöhemmässäkin vaiheessa virrannut hämärää rahaa eli rikollista rahaa on pesty Wincapitan kautta.

Alkupääoman turvin voitiin rakentaa pitkäjänteisesti varsinainen pyramidihuijaus. Valuuttakauppa sen sijaan oli peitenimi toiminnalle. Pitkään pystyttiin maksamaan sijoituiksille runsaat kotiutukset hämäräperäisesti ansaitun rahan avulla. Tällä tavalla saatiin huijaukseen mukaan uusia äkkirikastumista hamuavia jäseniä. Lopulta jäseniä oli paljon ja sijoitukset alkoivat olla varsin mittavia. Pyramidihuijaus tuotti tulosta ja päätekijöillä oli käsissään valtavat summat rahaa. Sitten suljettiin sivut.

Keskusteluissa on yritetty luoda sellaista ilmapiiriä, että Wincapitan päätekijöiden housut tutisevat, kun yhtiöön sijoittaneet ammattirikolliset jäävät nuolemaan näppejään. Wincapitan päätekijät ovat toimineet varsin järjestelmällisesti ja he tietävät hyvin, että ammattirikollisten kanssa tehdyistä sopimuksista on pidettävä kiinni. Lopullinen potti onkin jaettu niiden kanssa, jotka ovat tuoneet firmaan huumerahaa. Sen sijaan mansikkaviljelijöiden viha on heille niin pieni uhka, että siitä he eivät välitä. Itse asiassa voi käydä niin, että jos savolaisisännät heittäytyvät hankaliksi, prätkäjengiläiset kolkuttavat ovella.

Rahanpesuun ja petokseen syyllistyneiden syyllisyyttä voi olla hankala osoittaa, koska he ammattirikollisina tietävät, miten peittää jälkensä. Traagista sen sijaan on, että firman toiminnasta hyötyneet, mutta viattomasti valuuttakauppaan uskoneet ihmiset joutuvat ehkä tuomiolle rahankeruurikoksista. Siinä varmaankin suuri syy siihen, että rikosilmoituksia on tullut niin vähän. Tietysti rikosilmoituksia estää varsin inhimillinen halu kieltää joutuneensa pahan huijauksen kohteeksi. Wincapitaan sijoittanut vähän maailmaa nähnyt suomalainen oli vielä vähän aikaa sitten imarreltu, kun yhtiön propagandistit vertasivat häntä esperantoa äidinkielenään puhuvaan George Sorosiin. Nyt totuus näyttää siis toisenlaiselta.

Tämä on minun teoriani, joka voi olla täydellisen väärä. Mielikuvitusta saa kai kuitenkin käyttää ja jostakin syystä uskon itse tällä hetkellä tarinaani.

8

1108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tigerfeet

      No kuinka he voi tiedä että rahat mitä mä laiton sinne on rahapesäys vai ei? W-C ei voi tarkista missä mä on saanut 4000 eur. Ei se on w-c syy että rahanpesäys on tapahtunut

    • Daedalos

      Ainut joka minulle ei aivan mene jakeluun, on että miksi pestä rahaa pyramidipelin kautta? Tuleehan raha toki astetta "puhtaammaksi", mutta eihän se näin vielä siirry viranomaisten ulottumattomiin.

      • Kassandra616

        Luulisin, että se rahanpesuepäily poliisin taholta liittyy lähinnä "sijoittajien" taustoihin. Tiedän noita osallistujia ja toimivat sellaisilla aloilla, joilla vekkulointi verottajan ja pimeän työvoiman kanssa on yleistä. Tiedän parin osallistujan tekevän sitä.


      • mzon

        Totta puhut. Logiikkani kirjoituksessa varmasti pettää, koska se on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta kuten sanoin. Epäselväksi joka tapauksessa jää, miten alussa on niin hyvin pystytty tuottamaan rahaa Wincapitaan sijoittaneille. Toisaalta Wincapitan rikollisen toiminnan tuomiten ironisoin myös niitä kirjoituksia, joissa Venäjän mafia on yhdistetty firman toimintaan.


      • oli erinomainen

        paikka pestä rahaa! Rahanpesu on tehty nykyään hyvin vaikeaksi niinsanottujen virallisten tahojen kautta. Esim. pankki kirjaa todella helposti ylös suhteellisen pienetkin poikkeukset, jos ovat tulleet ihmisille, joille ei yleensä semmoisia summia tule ja ilmoittavat suhteellisen helposti siitä viranomaisille. Välttämättä se ei mitään toimenpiteitä aiheuta heti, mutta seurannan kyllä. Capitaa kun ei oltu alettu tutkia vielä, niin oli edes jotain näyttää mistä rahat tuli.


      • AdaFlink

      • kompastu näppäryyteen, taas

        yritettiin väittää, että tulot olisi saatu
        verkostomarkkinoinnista ja valuuttamarkkinalla
        -> raha on pesty

        ja sitten se verkostoijan "vippikassa", eli lahjakorttisysteemi klubin sisäisessä liikenteessä

        ja rahat on pesty

        enempää ulottumattomiin tarvitse laittaakaan
        (no verovelkaiset jo toinen juttu)


    • voi olla totta

      Mitä jos heti alkuun laittaisit kirjoituksiisi että kyseessä on pelkkä sinun hallusinaatio. Alkaa oll ajo hiukan rankkaa leikkiä, jos aletaan uskottelemaan tällaisilla asioilla. Suurin osa ei jaksa lukea kuin pari ekaa riviä tuosta fantasiastasi, eivätkä näin ollen huomaa että lopussa mainitset kyseen olevan pelkästä päiväunestasi. miunullakin on sellainen mielikuva että sinä olet pelkkä masturboiva pikkupoika joka haaveilee, että 15 vuotiaana pääsis ekan kerran tissiä puristamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe