Asuin silloin maalla isäni talossa. Meillä ei enää silloin ollut ulkokissoja mutta naapuruston kissoja kulki usein maillamme. Eräänä elokuun päivänä isäni löysi navetan vintiltä kissanpentuja. 3 oli mustavalkoisia ja iältään n. 9-10 viikon ikäisiä. 2 muuta pentua olivat harmaa raidallinen uros ja harmaa raidallinen/valkoinen naaras, iältään n. 5-6 viikkoa. Mustavalkoinen naaraskissa hoiti kaikkia pentuja. Lähettyvillä liikkui myös harmahtava kissa jonka oletin olevan kahden nuoremman pennun emo.
Otimme yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluvalvojaan jonka kanta oli että pyytäkää joku ampumaan pennut. Emon olisi jonnekin saanut toimittaa jos olisi kiinni saanut. Olen aina rakastanut kissoja joten tilanne oli minulle todella vaikea. ymmärsin ettei pentuja voi jättää villiintymään mutta en myöskään pitänyt ajatuksesta että ne hävitettäisiin. Joka tapauksessa ostin ison säkin kissanruokaa ja pidin kisuilla koko ajan kuivaruokaa saatavilla sekä vein kahdesti päivässä veteen liotettua lämmitettyä kuivaruokaa.
Viikon verran ehdin pentuetta ruokkia ennen kuin sanoin vanhemmilleni että jos saan yhden pennun omakseni niin en puutu siihen mitä he lopuille päättävät tehdä. Sain luvan ja naapurilta lainaamallamme supiloukulla sain kiinni pienen harmaaraidallisen urospennun. Se ei ollut ikinä ollut tekemisissä ihmisen kanssa ja luonnollisesti pelkäsi minua. Oikeastaan pentu itsekin oli harvinaisen pelottava ilmestys kun se silmät selällään sylki ja sähisi minulle sänkyni nurkassa. Ei ihan heti tehnyt mieleni tehdä lähempää tuttavuutta. Viikon aikana pentu tuli hitaasti rohkeammaksi ja onnistuin jo silittämään sitä kun leikitin sitä pitkällä oksalla jonka päähän oli sidottu höyheniä. Aloitin kauempaa ja pian sain pennun kulkemaan omien jalkojeni ylitse lelun perässä. Vähitellen se tottui kosketukseen.
Jatkoin muiden pentujen sekä emon ruokkimista edelleen ja kun harmaa pentu oli ollut minulla noin viikon emo yllättäen katosi ja vei mukanaan 3 vanhempaa pentuaan eli oletettavasti omat pentunsa. Pieni naaraspentu jäi yksin. Tiesin että naapurista oli kissa kuollut jokin aika sitten joten pyysin vanhemmiltani luvan ja käytin taas supiloukkua ajatellen että naapurit varmasti huolisivat kissan. Näin ei kuitenkaan käynyt joten pieni naaraspentu päätyi huoneeseeni veljensä seuraksi.
Muistan vielä miten kauhuissani olin kun tämä parivaljakko hyvin pian naaraspennun saapumisen jälkeen päätti ryömiä peittoni alle ollessani nukkumassa. Pelkäsin että jos liikahtaisin niin kissat raapisivat minut verille mutta onneksi ne eivät kauaa viihtyneet peiton alla.
Ressukat olivat kipeitä ja räkäisiä. Eläinlääkärimme määräsi molemmille antibiootit joiden syöttäminen oli työn ja tuskan takana. Lisäksi naaraspennun takapuoli oli ripulin tahrima ja sen peseminen oli melkoisen karmaiseva kokemus. Pian kuitenkin pennut paranivat ja alkoivat tottua minuun. Jouduin pitämään kissoja monta viikkoa omassa huoneessani koska meillä oli kaksi koiraa. Vanhempi naaraskissani kyllä piti usein pennuille seuraa ja lähes otti ne omikseen. Lopulta pennut olivat tarpeeksi isoja liikkumaan koko asunnossa ja tottuivat koiriinkin.
Nyt kissat ovat 3 vuotiaita ja voivat hyvin. Uros on erittäin seurallinen ja antaa pitää sylissäkin vaikka ei välttämättä aina nauti siitä. Vieraita uros pelkää ja saattaa viettää muutaman päivänkin sänkyni alla jos talossa on vieraita.
Naaras pitää kovasti silittelystä mutta on usein urosta pidättyvämpi eikä siedä sylissä oloa. Vieraisiin naaras suhtautuu hieman urosta rohkeammin. Painoa naaraalla on 2,7 kiloa mikä ehkä selittää sen että "emo" hylkäsi pennun heikkona. Kissatyttöni on kyllä kaikkea muuta kuin heikko.
Mietin usein mitä tapahtui emolle ja kolmelle mustavalkoiselle pennulle. On jotenkin liikuttavaa että kissaemolla riitti omiensa lisäksi rakkautta ja huolenpitoa kahdelle vieraalle pennulle. Olen kissaemolle ikuisesti kiitollinen siitä että se pelasti nämä kaksi pikkuista ystävääni.
Otimme yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluvalvojaan jonka kanta oli että pyytäkää joku ampumaan pennut. Emon olisi jonnekin saanut toimittaa jos olisi kiinni saanut. Olen aina rakastanut kissoja joten tilanne oli minulle todella vaikea. ymmärsin ettei pentuja voi jättää villiintymään mutta en myöskään pitänyt ajatuksesta että ne hävitettäisiin. Joka tapauksessa ostin ison säkin kissanruokaa ja pidin kisuilla koko ajan kuivaruokaa saatavilla sekä vein kahdesti päivässä veteen liotettua lämmitettyä kuivaruokaa.
Viikon verran ehdin pentuetta ruokkia ennen kuin sanoin vanhemmilleni että jos saan yhden pennun omakseni niin en puutu siihen mitä he lopuille päättävät tehdä. Sain luvan ja naapurilta lainaamallamme supiloukulla sain kiinni pienen harmaaraidallisen urospennun. Se ei ollut ikinä ollut tekemisissä ihmisen kanssa ja luonnollisesti pelkäsi minua. Oikeastaan pentu itsekin oli harvinaisen pelottava ilmestys kun se silmät selällään sylki ja sähisi minulle sänkyni nurkassa. Ei ihan heti tehnyt mieleni tehdä lähempää tuttavuutta. Viikon aikana pentu tuli hitaasti rohkeammaksi ja onnistuin jo silittämään sitä kun leikitin sitä pitkällä oksalla jonka päähän oli sidottu höyheniä. Aloitin kauempaa ja pian sain pennun kulkemaan omien jalkojeni ylitse lelun perässä. Vähitellen se tottui kosketukseen.
Jatkoin muiden pentujen sekä emon ruokkimista edelleen ja kun harmaa pentu oli ollut minulla noin viikon emo yllättäen katosi ja vei mukanaan 3 vanhempaa pentuaan eli oletettavasti omat pentunsa. Pieni naaraspentu jäi yksin. Tiesin että naapurista oli kissa kuollut jokin aika sitten joten pyysin vanhemmiltani luvan ja käytin taas supiloukkua ajatellen että naapurit varmasti huolisivat kissan. Näin ei kuitenkaan käynyt joten pieni naaraspentu päätyi huoneeseeni veljensä seuraksi.
Muistan vielä miten kauhuissani olin kun tämä parivaljakko hyvin pian naaraspennun saapumisen jälkeen päätti ryömiä peittoni alle ollessani nukkumassa. Pelkäsin että jos liikahtaisin niin kissat raapisivat minut verille mutta onneksi ne eivät kauaa viihtyneet peiton alla.
Ressukat olivat kipeitä ja räkäisiä. Eläinlääkärimme määräsi molemmille antibiootit joiden syöttäminen oli työn ja tuskan takana. Lisäksi naaraspennun takapuoli oli ripulin tahrima ja sen peseminen oli melkoisen karmaiseva kokemus. Pian kuitenkin pennut paranivat ja alkoivat tottua minuun. Jouduin pitämään kissoja monta viikkoa omassa huoneessani koska meillä oli kaksi koiraa. Vanhempi naaraskissani kyllä piti usein pennuille seuraa ja lähes otti ne omikseen. Lopulta pennut olivat tarpeeksi isoja liikkumaan koko asunnossa ja tottuivat koiriinkin.
Nyt kissat ovat 3 vuotiaita ja voivat hyvin. Uros on erittäin seurallinen ja antaa pitää sylissäkin vaikka ei välttämättä aina nauti siitä. Vieraita uros pelkää ja saattaa viettää muutaman päivänkin sänkyni alla jos talossa on vieraita.
Naaras pitää kovasti silittelystä mutta on usein urosta pidättyvämpi eikä siedä sylissä oloa. Vieraisiin naaras suhtautuu hieman urosta rohkeammin. Painoa naaraalla on 2,7 kiloa mikä ehkä selittää sen että "emo" hylkäsi pennun heikkona. Kissatyttöni on kyllä kaikkea muuta kuin heikko.
Mietin usein mitä tapahtui emolle ja kolmelle mustavalkoiselle pennulle. On jotenkin liikuttavaa että kissaemolla riitti omiensa lisäksi rakkautta ja huolenpitoa kahdelle vieraalle pennulle. Olen kissaemolle ikuisesti kiitollinen siitä että se pelasti nämä kaksi pikkuista ystävääni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.