kokoomuksen yle?

Ehkä hallituksen pitäisi erota. Vanhanen on mokannut monesti ja mokaustensa myötä käynyt vain ylimielisemmäksi. Pääministerin suosio on romahtanut.

Huvittavaa tässä jutussa on, että Hgin pienet piirit kietoutuvat kovasti toisiinsa ja juttua syntyy. Kokoomuksen Marja Tiura esimerkiksi on kertomansa mukaan uskonut viestien käsitelleen työasioita, vaikka avomies eli tv1:n uutispäällikkö Olli Ainola on varmaan tiennyt paremmin jo kauan. Tällaiset jutut saavat tietysti ihmettelemään mitä Tiuran päässä liikkuu vai liikkuuko juuri mikään. Pääsiäisenä Ainolan mielestä maailman tärkein uutinen oli Kanervan osallistuminen kirkon tilaisuuteen. YLEn uutiset ovat menettämässä linjaansa, Ainola teettää uutisia yhä enemmän itse kaiken maailman hömppä-gallupeilla jne.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanhanen on todella ylimielinen verrattuna siihen kuvaan minkä hän antoi pres.vaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ville Ii kirjoitti:

Ehkä hallituksen pitäisi erota. Vanhanen on mokannut monesti ja mokaustensa myötä käynyt vain ylimielisemmäksi. Pääministerin suosio on romahtanut.

Huvittavaa tässä jutussa on, että Hgin pienet piirit kietoutuvat kovasti toisiinsa ja juttua syntyy. Kokoomuksen Marja Tiura esimerkiksi on kertomansa mukaan uskonut viestien käsitelleen työasioita, vaikka avomies eli tv1:n uutispäällikkö Olli Ainola on varmaan tiennyt paremmin jo kauan. Tällaiset jutut saavat tietysti ihmettelemään mitä Tiuran päässä liikkuu vai liikkuuko juuri mikään. Pääsiäisenä Ainolan mielestä maailman tärkein uutinen oli Kanervan osallistuminen kirkon tilaisuuteen. YLEn uutiset ovat menettämässä linjaansa, Ainola teettää uutisia yhä enemmän itse kaiken maailman hömppä-gallupeilla jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu