Meni se

kunnioitus takseja kohtaan.
Ajoin sallittua nopeutta ramppiin ja ylös kehälle niin kas, puskurissa valoja vilkutellut lähestymis-perääntymis-lähestymistempuilla huomattavaa ylinopeutta ajanut taksi ei sitten kehällä mennytkäään ohi vaikka ohittamista helpotin, vaan soitti poliisille ja runoili ties mitä ajotavastani. Sitten kyyläsi takapuskurissa kiinni ja esti kotiin menevälle tielle ramppiin pääsyn kunnes poliisiauto tuli. Sitten löytyi jo taksistakin uudelleen kaasupoljin.
No, mitäpä siinä muuta kuin kaikki oli kunnossa, nollapromillet kuten aina ja uusi auto puhtoinen, niin sisältä kuin ulkoakin. Nyt ei tarvitse edes takaluukusta pyyhkiä pölyjä, sen tekivät poliisit.
Poliisit pyysivät ihan anteeksi, mutta juhlapäivän ilta oli silti pilalla, KIITOS TAKSIN.
Seuraava perhejuhla on 25 vuoden päästä.

Taksit, te ETTE ole hälytysajossa. Ja sinä joka kiusaamalla kiusasit, sinulla ei ollut edes kyydittäviä.
Ja minulla oli kaksi todistajaa. Lähdetäänkö oikeuteen häirinnästä, 'ammattiautoilija'?

Vai ammattipelle?

Kertokaapa te muut taksikuskit jotain fiksua niin ehkä ymmärtäisin tuota moukkamaista käytöstä paremmin. En edes Välimeren maissa ole saanut takseilta moista kohtelua.

Vai kelpaako taksirengiksi kuka tahansa 19-v jäbä ilman edes tarkistettuja käytöstapoja?
171611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

...taksikuskihäirikön aiheettomasta ilmiannosta. Se kohdistui erääseen ystävääni, joka oli sittemmin oikeudessa todistamassa terrorikuskia vastaan. Sakkoja kuski siitä sai. Sai kuitenkin jatkaa kuskina, kun väitti luulleensa ystävääni rattijuopoksi.

Kuski tuskin enää ilmoittelee poliisille vaikka oikeasti näkisi humalaisen auton ratissa. Ei sekään ole hyvä.

Äänestä

Perseestä ja siihen vielä persaukko päälle.
kaikkihan me terrorisoidaan muita prkl...eikö niin?

Äänestä
  • Koko alahan on todella surkeaa Suomessa, palvelu on huonoa ja ajotavat vielä huonompia. Huonompaa taksia saa euroopasta etsiä.

    Joo joo.....

    Ja tässä on myös yksi ongelma. Kerrot oman näkemyksesi, mutta kun ei tiedä OIKEASTI mitä tapahtui, ei voi ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen.

    Tosin kun päivittäin kaupungilla ajelee, näkee siellä sellaisia nyhveröitä joille ei pitäisi korttia antaa koskaan. Et kai vain ollut muiden jaloissa nynneröimässä.....

    Äänestä

toimintaa, ei voi muuta sanoa.

Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa kansalaispoliisiksi jos näkisi epämääräisesti ajelevan auton viikonloppuyönä hortoilemassa.

Itseasiassa olen nähnyt kerran kännisen menevän auton rattiin ja kaasuttelevan pois eikä tullut mieleenkään edes soittaa poliisille saati alkaa mitään kansalaispidätyksiä tekemään.

Äänestä

Onko sattumaa, että keskustelun aloittaja on kirjoittanut tämän juttunsa klo 3.38 yöllä ja heti ensimmäinen kommentoija siihen on nimimerkki Per Saukko klo 4.18 kaverinsa kokemuksineen?

Äänestä
  • Joo, kyllä kirjoitus on selvästi persaukon laatima. Saapa nähdä, kommentoiko myös Hanna tätä aihetta. Vai liekö Hanna jo kommentoinutkin?

    Äänestä

sitten juhlat ihan ohi. Melkoiset pikajuhlat oli sitten kyseessä, kun puhallutuksen aikana ehti mennä ohi koko kemut.

Luulen, että olet provoilijapelle,joka keksinyt tai ainakin kovin maustanut juttunsa. Jos juttu totta, ei tämä ole oikea paikka sen puimiseen. Tee rikosilmoitus, kun sinulla kerra todistajakin löytyy.

Turha täällä haukkua koko ammattikunta jonkun öykkärin takia. Itse olisin soittanut poliisille taksikuskista heti, kun tukki tien. Olisi saattanut poliisikin suhtautua hieman eri lailla tilanteeseen, jos olisit kertonut hullusta liikennettä vaarantavasta kansalaispoliisista "hälytysajo" päällä.

En kyllä usko sepostuksiasi mutta samapa tuo...

Äänestä

Olen aloittanut taksinkuljettamisen 1974 "ns. huutoulan" aikana, silloin poliisi soitti taksikeskukseen ja pyysi takseilta apua "näköhavaintoja moottori ajoneuvoista tai henkilöistä" taksien avulla poliisia pakenevat
saatiin Pääkaupunkiseudulla muutamassa minuutissa kiinni. Taksinkuljettajia ja vartijoita on neuvottu ajamaan "rattijuoppo" epäilyn perässä ja kertomaan poliilille matkareittiä ja poliisi partio tulee paikalle.
Jos taksinkuljettajat ja vartijat jättäisivät kansalaisvelvollisuutensa hoitamatta sadat rattijoupot ajelesivat vaarantaen liikenteen.

  • Jos taksikuskit keskittyisivät kuitenkin vaan ajamiseen ja asiakkaitten palvelemiseen. Vaarantuu se liikennekin vähemmän kun nämä "wanabe-taksirambot" jättää pakenevien rattijuoppojen ja muiden jahtaamisen ammatilaisille.

    Äänestä

Kuljettajien taso ei nouse mihinkään, ennen kuin työstä maksetaan järkevää palkkaa. Kaahaamatta ei saa edes kymppiä tunnille viikon vilkkaimpana yönä. Nykyhintoihin pitäisi lisätä kaupungeissa 5€ veroton kuljettajan palkkio kyytiä kohden.

Äänestä
  • Miksi vain taksikuskin palkkaan pitäisi saada veroton lisä? Ennemmin vaikka opettajille, sairaanhoitajille tai vaikka siivoojille.

    Taksikuskin pätevyyden voi hankkia yhtä nopeasti, kuin erikoistua siivoojaksi, joten ei se palkkauskaan tarvitse olla sen parempi.

    Esim. koulutuksen käyneen peruskouluopettajan vuosiansiot jäävät helposti taksisuharin vuoden tiennestistä. Kumpi siis olisi tärkeämpää, ammattitaitoinen opetus tuleville sukupolville vai kyyti, jossa ei kuski vittuile?

    Lisäksi luulen, että kuskien "tasonnosto" rahalla, tarkottaisi vain ja ainoastaa kalliimpia kyytejä sekä entistä nuivempaa palvelua. Nousee jo näilläkin palkoilla välillä nuo taksimiesten kuvitelmat itsestään turhan korkeiksi ja se näkyy asiattomuuksina asiakkaita ja muuta liikennettä kohtaan.

    Taksia tuetaan jo vanhusten ja invalidien kuljetuksien kautta, kuten kuuluukin.

    Tunnen hyvin useammankin taksisuharin ja tiedän, että liksat ihan kohtuulliset, vaikka ei ajaisi öitä, eikä viikonloppuja. Vapaasti voit alasi valita. Voithan vaikka ruveta siivoojaksi ja mopata miljoonia.

    Äänestä

  • Meinaatko ihan tosissasi, että alalla jo olevat "hermoraunio" kuskit siistivät ajotapansa ja alkavat availla ovia yms. jos he saisivat parempaa palkkaa? Toive ajattelua. Uudet kuskit taas alkavat matkia hyvin nopesti hykyisiä kolegoitaan ja oravan pyörä on valmis. Ainut, mikä näihin asenteisiin voi vaikuttaa on koulutksen lisääminen na jokaisesta ajossa olevan kuljettajan tekemästä rikkeestä välittömästi kuskille kunnon sanktio, esim. data kiinni viikoksi yms.Jos ei mene perille niin sitten pidemmäksi aikaa.

    Äänestä

  • tämäkin.... kirjoitti:

    Meinaatko ihan tosissasi, että alalla jo olevat "hermoraunio" kuskit siistivät ajotapansa ja alkavat availla ovia yms. jos he saisivat parempaa palkkaa? Toive ajattelua. Uudet kuskit taas alkavat matkia hyvin nopesti hykyisiä kolegoitaan ja oravan pyörä on valmis. Ainut, mikä näihin asenteisiin voi vaikuttaa on koulutksen lisääminen na jokaisesta ajossa olevan kuljettajan tekemästä rikkeestä välittömästi kuskille kunnon sanktio, esim. data kiinni viikoksi yms.Jos ei mene perille niin sitten pidemmäksi aikaa.

    Heh...mitäs työtä sinä teet? tuskin oot täydellinen? ja mitä jos sä et tekis jotain oikein ja sulta lopettettais palkan maksu viikoksi ni mitäs sit tekisit? aika tyhmä tuo sun idea saati toisekseen ei se palvelu parane vaikka niitä istuttais koulussa kymmenen vuotta. Se katos on kiinni ihan ihmisen luonteesta ei siitä kuinka kauan istunu koulussa.
    Ja sit toisekseen ei sitä autoa opi ajamaan sieltä koulun penkiltä jotkut vaan on niin hermoraunioita aina kun auton rattiin pääsevät. Ihmetyttää myös vertaus tuolla aiemmin että miksei esim siivojat saa kunnon palkkaa työstään tai opettajat, kyllähän se niille varmasti kuuluu mutta näin isännän silmin mielestäni heillä ei ole kuluja aivan yhtä paljon mitä on taksiyrityksessä ja jos renkinä ajat ni se on isännästä kiinni maksaako hän rengille kunnon palkan vai ei. Harmittaa mahottomasti se että jos on yks mätä alalla niin sit leimataan koko ala surkeaksi ja huonosti palvelevaksi, itse ainakin olen saanu paljo hyvää palautetta siitä miten asiakkaitani palvelen ja siksi he minun palvelujani myös nauttivat :)

    Äänestä

  • apina kirjoitti:

    Asia vaan on niin, että jos näitä pahimpia tapauksia (kuljettajia / autoilijoita), joita on joukossa vain muutamia, ei saada jollain laila alan sisältä kuriin, koska virkavallalla ei siihen eväitä ole, niin ei tämän alan arvostus koskaan nousemaan pääse. Kuten itse mainitsit, aina joku mätäpaise pilaa kaikkien maineen. Juuri nämä mätäpaiseet olisi saatava kuriin. Eihän normaali hyvin käyttäytyvä kuljettja edes koskaan joudu moisten sanktioiden piiriin mutta ne pahimmat on kohta pakko uhrata pilaamasta kaikkien minetta.

    Äänestä

  • oma lupa... kirjoitti:

    Oikeassa olet mutta ei se onnistu jos niitä istutetaan siel koulun penkillä ku joka tapauksessa ne tähän alalle tulevat ja niinku joka alalle....niitä tulee aina olemaan ja ne on kun torakoita jotka ei kuole ees ydinpommiin :P

    Tämä nyt ei enää suoraan liity tuohon aloittajan tarinaan mutta taksikuskien toimintaan yleensä kyllä.

    Olisihan tuohon palvelualttiuteen ja käytöstapoihin helppo ratkaisu. Tippipalkka. Loppuis kyllä vittuilu ja saattaisi se kyyti olla kummasti asiallisempaa, jos tiennestit siitä kiinni.

    Eihän se tietty sovi Suomen kulttuuriin mutta ajatella sietää sitä, että tuo "tippi", eli palvelumaksu sisältyy siihen taksikyytiin, joten ammattimainen käytös edellytys ammatin harjoittamiseen

    Sopisi siis myös isännän miettiä koko alan mainetta, jos tietystä kuskista useampia valituksia tulee.

    Ennen maksoin aina taksamittarin näyttämän lisäksi tippiä taksimiehille, enää en Suomessa siihen vaivaudu, kun erikoistapauksissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viimeinenkin kirjoitti:

kunnioitus takseja kohtaan.
Ajoin sallittua nopeutta ramppiin ja ylös kehälle niin kas, puskurissa valoja vilkutellut lähestymis-perääntymis-lähestymistempuilla huomattavaa ylinopeutta ajanut taksi ei sitten kehällä mennytkäään ohi vaikka ohittamista helpotin, vaan soitti poliisille ja runoili ties mitä ajotavastani. Sitten kyyläsi takapuskurissa kiinni ja esti kotiin menevälle tielle ramppiin pääsyn kunnes poliisiauto tuli. Sitten löytyi jo taksistakin uudelleen kaasupoljin.
No, mitäpä siinä muuta kuin kaikki oli kunnossa, nollapromillet kuten aina ja uusi auto puhtoinen, niin sisältä kuin ulkoakin. Nyt ei tarvitse edes takaluukusta pyyhkiä pölyjä, sen tekivät poliisit.
Poliisit pyysivät ihan anteeksi, mutta juhlapäivän ilta oli silti pilalla, KIITOS TAKSIN.
Seuraava perhejuhla on 25 vuoden päästä.

Taksit, te ETTE ole hälytysajossa. Ja sinä joka kiusaamalla kiusasit, sinulla ei ollut edes kyydittäviä.
Ja minulla oli kaksi todistajaa. Lähdetäänkö oikeuteen häirinnästä, 'ammattiautoilija'?

Vai ammattipelle?

Kertokaapa te muut taksikuskit jotain fiksua niin ehkä ymmärtäisin tuota moukkamaista käytöstä paremmin. En edes Välimeren maissa ole saanut takseilta moista kohtelua.

Vai kelpaako taksirengiksi kuka tahansa 19-v jäbä ilman edes tarkistettuja käytöstapoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu