"638 jKr Islamin aika, saraseenikalifi Omar al-Khattab valloitti Jerusalemin ja rakennutti nykyisen Kalliomoskeijan viereen pienen kappelin, Ketjukappelin (Khubbat al-Silsele) se on siellä vieläkin.
691 jKr kalifi Abd el-Malik Ben Marwan rakennutti nykyisen Kalliomoskeijan tavallaan kilpailijaksi Mekan Keskusmoskeijalle sillä hän oli sotajalalla tuolloisen Mekan kalifin kanssa eikä häntä päästetty rukoilemaan Mekkaan.
714 jKr Hänen poikansa Walid puolestaan rakennutti Al Aqsa moskeijan silloisen Marian kirkon raunioille. Tämä on myös se moskeija jonne islamin opetuksen mukaan ”profeetta Muhammed” aikanaan ratsasti kuuluisan taivasmatkansa yhteydessä ja josta hän sitten nousi valotikkaita myöden taivaaseen Allahia tapaamaan. Moskeija valmistui siis v.714 jKr ja Muhammed kuoli jo v. 632 jKr joten ainakaan hän ei ole käynyt Jerusalemin temppelivuorella mielikuvituksellisen yömatkansa aikana. Toisen tarun mukaan Muhammed ratsasti, tai siis lensi siivekkäällä ratsullaan El-Burakiilla (Salama) tapaamaan Allahiaan taivaassa. Vaihtoehdoista saa siis valita itse mieleisensä. Molemmat moskeijat on itse asiassa rakennettu vanhojen Jupiterin, Junon ja Minervan temppeleiden raunioille, siksi ne eivät täytä miltään osin ”oikeaoppisen” moskeijan tunnusmerkkejä. Pelkästään niiden pääsisäänkäyntien ilmansuunnat ovat täysin väärät (etelä-pohjoinen) sillä oikeaoppisen moskeijan tulee avautua siten että siellä rukoiltaessa kumarretaan Mekkaa kohti."
-- Lähde: Pekka Sartola
Temppelivuori 4000 vuotta
Jehudi
1
143
Vastaukset
- Höpsistä
Eihän sitä edes rakennettu moskeijaksi alunperin, vaan suojaamaan kiveä, jolta Profeetta aloitti taivasmatkan. Nykyisin se on naisten moskeija, miehet rukoilevat al-Aqsassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788