Ylen rahoitustahan ollaan suunniteltu uudestaan, eli yksityistä rahoitus ollaan väläytelty. Tämähän tarkoittaa sitä, sitten Ylen punainenlinja siirtyy roimasti oikealla ja enää ei nähdä törkeitä lukujen vääristelyjä vaalien alla, kuten Niinistökin viime vaalien alla totesi tämän totuuden. Loppu tuloksena on siis se, että SDP (riistäjät) alkaa häviämään katukuvasta ja tätä tukee vielä sekin, että SAK:n jäsenmäärät ovat tippumassa. Tuleeko vihdoin vapaussodan sinetti!!!
Ylen rooli SDP:n mainostamisessa
8
421
Vastaukset
- Leme
Minen vain ymmärrä miten ihmisistä kertominen tekee YLEstä demarikanavan. Tietysti tulee ohjelmia, jotka kertovat vaikkakin heitteille jätetyistä vammaisista Bulgariassa, mutta myös hyväosaisten suomalaisten tarinoita. Eikai kokoomuslainenkaan halua heittää vammaisia katuojaan kuolemaan? Mainoskanavat ovat hyvin oikeistolaisia ja se saattaa sumentaa monen todellisuudentajun. Mainoskanaville tämä suotakoon, koska heidän tulonsa riippuu paljolti markkinataloudesta.
Yleisradion tehtävä onkin tarjota "riippumatonta" ohjelmistoa ja siinä se hyvin onnistuukin.
Sinulle neuvoksi, että otahan kiukkulasit päästä ja katsele YLEn kanavia hetken puolueettomalta kannalta. Unohda politiikka, aatteesi ja jopa televisiomaksu hetkeksi, niin uskon, että näkemyksesi Yleisradiosta hijalleen muuttuu.- SVP_
Säkin voit ottaa lasit pois ja selittää minulle, että miksi Yle on vääristellyt kanatuslukemia viimeisen vaalien alla. Tää on just sosiaalipornoa pahimmillaan, Ylen tulisi tuoda kansan mielipide esille puhtaasti mutta muuttaa totuutta matkalla.
- On demareita
Kyllä Ylen ja maikkarin politiikan toimittajat on demareita ja jos joku on epävarma, enemmistö pitää nekin aisoissa työpaikan menettämisen uhalla?
Muistattehan Juha Pärssisen tv toimittaja pois potkittu... - Karimäntykin sen koki
On demareita kirjoitti:
Kyllä Ylen ja maikkarin politiikan toimittajat on demareita ja jos joku on epävarma, enemmistö pitää nekin aisoissa työpaikan menettämisen uhalla?
Muistattehan Juha Pärssisen tv toimittaja pois potkittu...Ylen urheilutoimitukseen ei ole otettu kuin demareita.
Tämän koki mm. Kari "Marja-Liisan kiusaaja" Mänty. - Leme
SVP_ kirjoitti:
Säkin voit ottaa lasit pois ja selittää minulle, että miksi Yle on vääristellyt kanatuslukemia viimeisen vaalien alla. Tää on just sosiaalipornoa pahimmillaan, Ylen tulisi tuoda kansan mielipide esille puhtaasti mutta muuttaa totuutta matkalla.
En nyt muista kuka tuon gallupin teki, mutta YLE vain tilasi sen. Ei kukaan selväjärkinen väitä, että tuloksia tahalleen vääristeltiin. Tällaisissa kyselyissä sattuu olemaan vaan se virhemarginaali muutaman prosentin luokkaa suuntaan ja toiseen.
- Koneet
ei hyydy, koska ei ne vasemmistolaisten agitaatiolle tai työsuhteille mahda mitään.
YLEn toimittaja-työntekijät ovat suurelta osin SDP-poliittisia tehtäviä, joihin pääsy vain jäsenkirjan tai toverin avustuksella.
Ylen herrasaaressa (suvisaaristossa), johon Ylen toimittajayläluokka muuten ajelee luparahoilla kustannetulla moottoripurrella, vietetään vielä monta iloista punakesää....
ja kansa maksaa viulut.- MattiLehtonen
Kursseja YLE:n toimittajille pitää edelleen, STALINISTI Kaarle Nordenstreng.
ett sillei
- PULLA_PATE
Ylehän tunnetus vasemmistolaisten puolesta puhuja. Kuten ollaan huomat tästä uraalin perhonen teoksesta. Eikös siihenkin liuennut rahta Yle:lta toisin sanoen kansa rahoittaa punikkien sirkus huveja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872