Meillä on asuntolaina jota maksettiin aina kuun ensimmäinen pvä. Soitettiin pankkiin, että voiko eräpäiväksi sopia kuun viimoinen pvä.
Eräpäivä vaihettiin. Muutaman kuukauden päästä tulee, että pitää maksaa n.1000e korkoja joita tuli eräpäivän vaihtuessa. Pankin täti ei sanonut tästä mitään..
Minusta aika kohtuutonta etteivät sanoneet mitään, että eräpäivää vaihtaessa korot menevät näin.
Nyt sitten maksellaan ylimääräinen 1000e korkoa yhdestä eräpäivän muutoksesta.. Enpähän vaan tiiä millä.
Mielipiteitä?
Päähän
6
895
Vastaukset
- özzalan
pankkia! Käykää kysymässä onko muilla pankeilla tämä sama käytäntö.Jos on niin johan on kumma. Eikä olisi mikään ihme, nimittäin, pankeilla on oikeus harjoittaa laillista ryöväystä/kiristystä!!
- Vakuusvaje
Ymmärrän tapahtuneen niin, että yksi ensimmäisen päivän erä siirtyi tässä järjestelyssä maksettavaksi eteenpäin kuukauden loppuun. Silloin tähän erään tulee korkoa lähes kahdelta kuukaudelta, mikä riittää selittämään asian.
Siis alkuaan piti maksaa 1.tammikuuta, 1.helmikuuta, 1.maaliskuuta jne.
Muutettiin maksupäiviksi 1.tammikuuta, 29.helmikuuta, 31.maaliskuuta jne. Silloin tuohon helmikuun erään tulee korko sekä tammi- että helmikuulta. Käytännössähän tämä eräpäivän siirto tarkoittaa melkein sitä, että yksi lyhennys on jätetty välistä pois.
Jos kyse ei ole tästä, pankki on vain löytänyt sopimuksesta pykälän jolla asiakasta voidaan kurittaa. Oliko sille eräpäivän vaihdolle jokin erityinen syy?- köyhempänä....
Näin juuri, mutta mielestäni pankin olisi pitänyt meille ilmoittaa että näin käy kun vaihtaa eräpäivän. Tämä ei tullut mieleenkään, eikä erpäivää olisi vaihdettu jos olisin tämän tiennyt!!
Eräpäivä vaihdettiin ihan sen takia kun saan yleensä rahaa kuun puolessa välissä. - Vakuusvaje
köyhempänä.... kirjoitti:
Näin juuri, mutta mielestäni pankin olisi pitänyt meille ilmoittaa että näin käy kun vaihtaa eräpäivän. Tämä ei tullut mieleenkään, eikä erpäivää olisi vaihdettu jos olisin tämän tiennyt!!
Eräpäivä vaihdettiin ihan sen takia kun saan yleensä rahaa kuun puolessa välissä.En oikein ymmärrä, missä tässä on ongelma. Alkuperäiseen ohjelmaan verrattuna yksi lyhennys on jäänyt välistä pois ja seuraavat maksat nyt sitten päivän verran etuajassa. Sinullahan on siis säästössä yhden lyhennyserän verran ylimääräistä rahaa, jolla asiat hoituvat tasapainoon.
Mitä ilmoittamiseen tulee, on itsestään selvää, että maksuohjelman siirtäminen lähes kuukaudella eteenpäin ei voi tapahtua täysin ilmaiseksi ja seurauksitta. Pankkitädin oli ehkä vaikea ymmärtää, että asiakas ei ymmärrä tätä. :)
- kilpailuttaja
Tuo ylimääräisen koron muodostuminen on eräpäivää vaihdettaessa täysin mahdollista. Kertomuksestasi ei käy ilmi, kuinka eräpäivän vaihtaminen tapahtui. Jos teillä oli eräpäivä kuun ensimmäinen päivä vaikkapa tammikuuhun saakka (maksoitte erän 1.1.08), jonka jälkeen siirsitte eräpäivän kun loppuun helmikuusta alkaen (maksoitte seuraavan erän 29.2.08). Tässä tilanteessa tavallaan maaliskuun eräpäivää siirretään päivällä aikaisemmaksi ja helmikuussa ei lyhennetä lainaa ollenkaan. Helmikuun korko pitää kuitenkin maksaa jossakin vaiheessa.
Sen sijaan jos olette maksaneet tammikuussa lyhennystä kahdesti (1. ja 31. päivä) ei silloin pitäisi tulla ylimääräistä korkoa. Tässäkin tapauksessa voi vielä olla mahdollista, että pankilta jäisi jotain korkotuloja saamatta (esim. kiinteän korkoprosentin vuoksi tms.) ja pankki olisi sopimuksen mukaan oikeutettu perimään ko. korot velalliselta.
Vaikea mennä sanomaan tuon tarkemmin kumpi on oikeassa.- .........
Noin meilläkin kävi, kun siirsimme eräpäivän puolestakuusta loppukuuhun, kun palkanmaksupäivät muuttuivat. Ongelma hoidettiin ns. ylimääräisellä lyhennyksellä, koska pankin järjestelmä ei hyväksynyt kahta lyhennystä saman kuun aikana. Eikä tullut taloudellista tappiota. Mutta itse nämä asiat pitäisi ymmärtää, joskin kyllä pankin virkailija varmisti, että tiedämme asian.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743