kertokaa kokemuksianne pissaleikeistä. Vaimoni ehdotti eilen humalassa että haluaisi kokeilla. en vielä uskaltanut, mutta ajatus kiihottaa kyllä.
pissaleikit
eka kerta?
42090
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa ehdottomasti kokeilla, on tosi kiihottavaa kun nainen kusee suuhun tai kullin päälle. Ole onnellinen että sinulla on sellainen nainen joka ehdottelee sellaista. Mistähän minä löytäisin naisen joka tykkää pissaleikeistä.
paljon. Meillä se kuuluu jokaviikkoiseen sauna ohjelmaan. Siellä ei tarvitse pelätä roiskeita eikä paikkojen kastumista ja haisemista. Muija kusee minun käteen ja minä lirautan pillun huulille,,välillä sitten ristipissaa. Suuhun ei ole ruiskittu, eli meillä se lämmin ja kultainen suihku on vain jonkinlainen toisen kastelu. Siinä on sitä jotakin,,,,lämmin sihisevän soliseva suihku, ja lisäksi se hieno tuoksu. Muijalla leviää komeasti häpyhuulia raottamalla tai puristamalla ne kiinni. Itse kyllä tykkään eniten katsella ihan läheltä, häpärit levitettynä, kun se kusi tulee sieltä, ensin pikkusen ja sitten paineella,,,älä yhtään emmi, jos sulla on noin hyvää tarjoava muija.
minä olen jopa maksanut naiselle, että pissaa suuhuni. En pysty kaikkea juomaan, mutta riittää kun pissa valuu suuhun ja sylkee sen pois.
Upean alistettu olo.
Te ootte kyl iha vamoi