Kurtinhaudan rantametsän käyttö

kertokaa

Miten paljon sitä Kurtinhaudan rantametsää käytetään ulkoiluun/virkistäytymiseen? Ihmetyttää se, että kun ajelemme usein siellä päin, niin harvemmin tulee vastaan muita kuin autoilijoita, eikä siellä metsän puolellakaan ketään juurikaan näy?!

Martinniemi on jatkuvasti rapistunut ja ränsistynyt ja palvelut ovat kadonneet yksi toisensa jälkeen. Niin olisi käynyt varmastikin mm. nyt koko ajan kehittyvälle Kellon Kiviniemellekin, jos siellä oltaisiin jääty junnaamaan paikoilleen ja suojelemaan rantametsiä, vai mitä luulette?!

68

2870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rantojen rakentamiseen

      Hehheh... Jos Kiviniemessä olisi jätetty kolmisenkymmentä tonttia rakentamatta (rantaan tai ihan minne vain) ei sillä olisi ollut minkäänlaista vaikutusta Kiviniemen kehittymiseen.

      Eikä varmasti kuihdu Martinniemikään, vaikka Kurtinhauta jätetään rakentamatta.

      ...Tosin en minä tiedä onko se Kiviniemikään niin erinomaisesti kehittynyt.

      • se kysyjä

        Niitäkö ei ole sen enempää, siis niitä tontteja... No eipä niistä sitten olisi paljon iloa tainnut alueen kehittymisen kannalta olla.

        Martinniemi on kuihtunut jo... hurjasti!

      • niinkuin huomaat
        se kysyjä kirjoitti:

        Niitäkö ei ole sen enempää, siis niitä tontteja... No eipä niistä sitten olisi paljon iloa tainnut alueen kehittymisen kannalta olla.

        Martinniemi on kuihtunut jo... hurjasti!

        on siellä käyttäjiä, ovat vaan enimmäkseen niitä näkymättömiä Vienäsiä,mutta auta armias jos uskallat arvostella, tulevat he poteroistaan tulittamaan nopeimmin kuin uskotkaan.;) Se on totta mitä puhut. Kaikesta uudisrakentamisesta huolimatta meidän kylänraitti on todella karsea katseltava.

      • se kysyjä
        niinkuin huomaat kirjoitti:

        joskus vuosia ja vuosia sitten? Se oli elämää se... mutta silloin ei varmasti vastustettukaan kaikkea uutta, vaan rakennettiin ja kehitettiin innolla!

        Joo, näkymättömiä näyttävät ne käyttäjät olevan.. ;D

      • Mitä se kehittää

        Martinniemikö kehittyy sillä että taloja rakennetaan vieri viereen yhteiselle virkistysalueelle. Kerroppa edes yksi asia, että mitä se toisi tänne lisää? Ei mitään muuta kuin uusia asukkaita tai lomalaisia(eihän siellä oikeesti voi asua, kun siellä aina tuulee ja myrskyää)

        Martinniemeen on jo paljon rakennettu ja niin tehdään koko ajan, mutta mitä se on tuonut?
        Ei muuta kuin valtavia rahareikiä. Täytyi rempata koulu ja rakentaa uusi(joka on jo nyt liian pieni) päiväkoti. EIPÄ tänne muuta ole tullut. Kaksi kauppaa jököttää pystyssä toisessa myydään ei oota ja toisessa on ystävällinen pariskunta pitämässä hiljaista kauppaa pystyssä, siellä saa kylläkin hyvää palvelua, mutta missä ovat asiakkaat? Tietysti kirkonkylän kaupoissa tai Oulussa. Rahaa ei siis tuoda omaan kylään, mutta viedään ja vaaditaan lisää, asioita joita kunnalla ei ole vara toteuttaa. Tämä on ja pysyy tällaisena, vaikka joka paikka rakennettaisiin täyteen, niin se vain on ja pysyy!

      • se kyselijä
        Mitä se kehittää kirjoitti:

        noin niin kuin normaalisti tuo tullessaan..:D

      • aina...

        niin, ettei talossa voi asua, mutta ihanteellinen ulkoilualue se kuitenkin on... heh heh!

      • et osannut
        se kyselijä kirjoitti:

        noin niin kuin normaalisti tuo tullessaan..:D

        Vastata. Hmm. niinpä niin.

      • nostaisi
        et osannut kirjoitti:

        Vastata. Hmm. niinpä niin.

        koko Martinniemen imagoa ja tasoa roimasti!

      • rantatietä 15 vuotta

        tappelitte eri instasseissa. Mahtaa olla suomen ylivoimaisesti kallein tienpätkä.
        Ilman sitä tietä Kiviniemi olisi todellakin pusikkokaatopaikka.
        Nyt on kutenkin siisti ympäristö.

        Sama peli näkyy olevan sielllä Martinniemellä. Ei sitten millään voi hyväksyä sitä että ympäristö on pidettävä siistinä ja luoda edellytykset siihen.
        Nyt se on yhtä ryteikköä koko seutu.

      • rumentaa
        rantatietä 15 vuotta kirjoitti:

        tappelitte eri instasseissa. Mahtaa olla suomen ylivoimaisesti kallein tienpätkä.
        Ilman sitä tietä Kiviniemi olisi todellakin pusikkokaatopaikka.
        Nyt on kutenkin siisti ympäristö.

        Sama peli näkyy olevan sielllä Martinniemellä. Ei sitten millään voi hyväksyä sitä että ympäristö on pidettävä siistinä ja luoda edellytykset siihen.
        Nyt se on yhtä ryteikköä koko seutu.

        Onhan sitä ryteikköä varsinkin tienvarsilta kun ei kunta siivoa niitä. Ei sinne yksityiset saa mennä vesureineen.

      • koko putaalle
        rumentaa kirjoitti:

        Onhan sitä ryteikköä varsinkin tienvarsilta kun ei kunta siivoa niitä. Ei sinne yksityiset saa mennä vesureineen.

        Koko Haukipudas on pusikoitunut. Voisko Haapakangas panna metsurit liikkeelle?

      • on pusikoita
        koko putaalle kirjoitti:

        Koko Haukipudas on pusikoitunut. Voisko Haapakangas panna metsurit liikkeelle?

        Kelloon kanssa metsurit.

    • autourheiluako?

      Taasko...rantaudu hyvä ihminen, metsäydy hyvä ihminen. Ei sieltä autonikkunasta näe metsään, niiden poluille. Paleeko peppua niin, ettei uskalla auton lämmöstä ulos katsomaan todellisuutta, vaan pitää jälleen jauhaa yhä samaa.
      Nyt rohkeasti ulos vaan, samoilemaan, hiihtämään sinne tai paistaan makkaraa. Keväällä ja kesällä tule uudestaan näet ihmeen!

      • se kysyjä

        Rannalla ja jäällä ollaan kyllä oltu, paljonkin. Missä päin ne polut on ja mitä kautta ne ihmiset sinnen metsään kulkee, kun niitä vastaantulijoita tai samaan suuntaan menijöitä, on kaikenkaikkiaan alueella niin vähän?!

    • en tiedä

      puolustajien mukaan koko kunnan virkistyspaikka.
      Viime kesänä Juhannuspäivänä Oululainen vieraamme halusi käydä tässä niin kiistellyssä paikassa. No mehän kävelimme hiljaista kylänraittia kohti rantaa. Siellä oli kolme nuorta pojanmullia ja mäyräkoirat,muita emme nähneet.

    • Vastauksena kyselijälle

      Jos olisit siellä liikkunut niin tietäisit kyselemättä että alue on erittäin suosittu virkistysalue ja maastoltaan ja luonnoltaan todellinen Haukiputaan helmi.
      Epäilen kirjoituksesi tarkoitusperiä. Haiskahtaa vahvasti provolta.Käsialakin on tuttua.

      • jo odottaa...........

        että kohta kaikki kyseenalaistavat kirjoittajat ovat ex-kuntajohtajia.
        Voi teitä vainoharhaisia reppanoita.

      • Lenkkeilijätär
        jo odottaa........... kirjoitti:

        että kohta kaikki kyseenalaistavat kirjoittajat ovat ex-kuntajohtajia.
        Voi teitä vainoharhaisia reppanoita.

        Todella runsaasti käytetty ihana metsä ja ranta.

      • se kysyjä

        ..ja hemmetin hiljaista siellä on.

        En ole kirjoittanut aiheesta aiemmin, joten "käsiala-analyysisi" meni metsään, että pölisi.. varmaan sinne "suosittuun" rantametsään..:D

      • se kysyjä
        Lenkkeilijätär kirjoitti:

        Todella runsaasti käytetty ihana metsä ja ranta.

        että mikä on mielestäsi runsasta käyttöä, ja että missä ne runsaat käyttäjät liikkuvat, niin menen ihan etsimään, kun ei niitä muuten näe..!?

      • vastata
        se kysyjä kirjoitti:

        että mikä on mielestäsi runsasta käyttöä, ja että missä ne runsaat käyttäjät liikkuvat, niin menen ihan etsimään, kun ei niitä muuten näe..!?

        kun ei ole mitä kertoa..

      • Sinä
        jo odottaa........... kirjoitti:

        että kohta kaikki kyseenalaistavat kirjoittajat ovat ex-kuntajohtajia.
        Voi teitä vainoharhaisia reppanoita.

        Sinähän se sanoit! Ei me muut niin luultu!

      • Etsi elämä
        se kysyjä kirjoitti:

        että mikä on mielestäsi runsasta käyttöä, ja että missä ne runsaat käyttäjät liikkuvat, niin menen ihan etsimään, kun ei niitä muuten näe..!?

        Mitä sitten kulkeeko siellä joku vai ei mitä hemmettiä se sua noin liikuttaa? Etsi elämä jostain muualta kuin sieltä, jos et tajua luonnon kauneutta ja rauhaa.

      • se kysyjä
        Etsi elämä kirjoitti:

        Mitä sitten kulkeeko siellä joku vai ei mitä hemmettiä se sua noin liikuttaa? Etsi elämä jostain muualta kuin sieltä, jos et tajua luonnon kauneutta ja rauhaa.

        "Mitä se sua liikuttaa"- näinhän on tapana kysyä, kun ei ole mitään oikeita argumentteja..:D

      • lopettaa

        ainakin tuon "käsiala tuttua" yms pelleilyn kun tuo vastaus tulee aiheesta kuin aiheesta. Jos ei ole järkevää sanottavaa ois parempi olla vaikka joskus hiljaakin.

    • metsäläinen...

      Minä olen myös käynyt kyseisellä alueella, ja voi sitä vilinää ja vilskettä. Tuolloin ainakin 20 ihmistä tuli lenkeillään vastaan, joten eipäs höpsötetä...

      Kyseisellä alueella on potentiaalia vaikkapa matkailuun. Alueelle sopisi pienimuotoinen hotelli, josta olisi kauniit merinäköalat. Samalla voisi käyttää alueen metsän virkistäviä palveluja ja retkeillä luonnossa.

      • mutta...

        "vain" hotelli kuitenkin...

      • Rantarapu
        mutta... kirjoitti:

        "vain" hotelli kuitenkin...

        Henki näyttää olevan, että jos itse ei käytä kyseistä aluetta, niin rakennetaan vaan? Metsä ja ranta-alue on ainutlaatuinen, sen tietävät siellä käyneet. Martinniemen kehittyminen ei ole näistä tonteista kiinni (30), sillä muille alueille on kaavassa ainakin 200 tonttia. Alueen puolesta noussut kansanliike on ainutlaatuinen, eipä muistu mieleen toista vastaavaa Haukiputaalla. Eikö sekin kerro jotakin? Olen samaa mieltä joidenkin kirjoittajien kanssa, että kylän raitti on huonossa kunnossa.
        En oikein usko, että kalasatamaan mitään laajamittaista matkailutouhua kannattaa suunnitella. Idyllinen satama-alue riittää? Kohennettavaa löytyy silti.

      • asialla
        Rantarapu kirjoitti:

        Ei kannata provosoitua. Yksi ja sama kirjoittaja näkyy lämpimikseen kyhäilevän tänne tuherruksiaan muka Kurtinhaudasta.Onkohan edes käynyt siellä?

      • se kysyjä
        asialla kirjoitti:

        tästä asiasta, kuten olen jo kertonut.

        Voihan se olla, että aluetta käytetään paljon, mutta minun silmiini ei niitä käyttäjiä ole juurikaan sattunut. Kyselin tuossa, että missä heitä näkee, jos vaikka lähtisin ihan etsimään, vaan eipä vastausta kuulu... En tunne rantametsää kovinkaan hyvin, mutta rannalla ja jäällä olen kulkenut paljonkin.

      • itse marttilaisena
        Rantarapu kirjoitti:

        Henki näyttää olevan, että jos itse ei käytä kyseistä aluetta, niin rakennetaan vaan? Metsä ja ranta-alue on ainutlaatuinen, sen tietävät siellä käyneet. Martinniemen kehittyminen ei ole näistä tonteista kiinni (30), sillä muille alueille on kaavassa ainakin 200 tonttia. Alueen puolesta noussut kansanliike on ainutlaatuinen, eipä muistu mieleen toista vastaavaa Haukiputaalla. Eikö sekin kerro jotakin? Olen samaa mieltä joidenkin kirjoittajien kanssa, että kylän raitti on huonossa kunnossa.
        En oikein usko, että kalasatamaan mitään laajamittaista matkailutouhua kannattaa suunnitella. Idyllinen satama-alue riittää? Kohennettavaa löytyy silti.

        en tiedä mitä ainutlatuista,ko paikassa olisi.
        Minulle on aivan sama rakennetaanko,vai jätetäänkö rakentamatta.
        Ulkona tulee liikuttua paljon,mutta jostain kumman syystä suuntaan kulkuni häyryskään,joko villenniemeen,tai kalasatamaan.

      • samaa mieltä
        itse marttilaisena kirjoitti:

        en tiedä mitä ainutlatuista,ko paikassa olisi.
        Minulle on aivan sama rakennetaanko,vai jätetäänkö rakentamatta.
        Ulkona tulee liikuttua paljon,mutta jostain kumman syystä suuntaan kulkuni häyryskään,joko villenniemeen,tai kalasatamaan.

        Martinniemen alueella on paljon kaunista luontoa, joka on yhtä ainutlaatuista ja mukavakulkuista (jopa mukavampi-) kuin se Kurtinhaudan rantametsä(kin)!

      • etkö tajua
        asialla kirjoitti:

        Ei kannata provosoitua. Yksi ja sama kirjoittaja näkyy lämpimikseen kyhäilevän tänne tuherruksiaan muka Kurtinhaudasta.Onkohan edes käynyt siellä?

        että kaikki jotka ovat eri mieltä kanssasi EIVÄT OLE YKSI JA SAMA HENKILÖ??? Varmasti kunnassa on paljonkin ihmisiä jotka ovat täysin kyllästyneet kurtinhaudan suojeluun/suojelijoihin. Martinniemi näytti kyllä niin ankealta ja ränsistyneeltä alueelta etten kyllä sinne ulkoilemaan vaivautuisi, tulee vain ahdistava olo ikävissä maisemissa. t. kaks kertaa käynyt ja kolmatta ei tule.

      • Rentoudun
        etkö tajua kirjoitti:

        Elä tulekkaan jos naaman vetää happamalle. Minä nautin!

    • propagandaa

      Oletkohan nyt autosi ikkunasta kurkkiessasi varmistanut minkä rannan käyttöastetta olet arvioinut?

      Itse olen aina Kurtinhaudan metsässä kulkiessani tavannut lukuisia ulkoilijoita, kesäaikaan uijia, rannallaistujia, virkistyskalastajia jne.

      Vaihdahan rillit ennen kuin ajat kolarin!

      • se kysyjä

        Rannoilla kyllä näkee kesäisin ihmisiä ja itsekin käyn niillä ja myöskin jäällä, mutta niitä metsäläisiä ei näy menossa eikä tulossa, ja silläpä kyselinkin, että mistä he sinne metsään kulkevat, kun ei kulkijoita juuri näy, muuten, kuin niillä autoilla..?

    • että..

      tässä ketjussa vakuutellaan, että kyllä niitä rantametsän käyttäjiä on pilvin pimein, mutta kun kysytään, että missä, niin tulee hiljaisuus...

      • Nautiskelija

        Metsä ei ole maantie. Kulkijat nauttivat luonnosta luonnossa, poluilla, rannoilla, kauniissa metsässä.

      • luonnosta

        Johan tuon jokainen ymmärtää ettei luonnossa kuljeta kuin maantiellä. Luonnossa jokainen valitsee oman kulkutiensä. Joku liikkuu poluilla, joku toinen taas haluaa vaeltaa pitkin rantoja tai ehkäpä pysähtyä metsään poimimaan marjoja tai sieniä.
        Tervemenoa Kurtinhaudan metsään. Aina kun meidän perhe siellä liikkuu on siellä kulkijoita vaikka kuinka paljon.
        No kyllähän minä tietysti ymmärrän että joku tällä palstalla haluaa aina heitellä kiusausmielessä kaikenlaisia kommentteja joihin ei usko itsekään. Tämäkin keskusteluketju menee siihen piikkiin. Kurtinhaudan mnetsä on ainutlaatuinen paikka ja toivottavasti siitä saavat nauttia jälkipolvetkin.

      • Hui kun pelottaa

        Kauheen jännää. Puskastako huutelet? Mene tutustumaan ennenkuin kommentoit. Siellä me ollaan suuressa, suuressa metsässä. Polkuja on paljon. Sekä aito mettäläinen ei polkuja tartte. Voi, teitä kateellisia poloja, jotka kaiken haluatte tuhota!

      • kertokaapa se
        luonnosta kirjoitti:

        Minusta ihan samanlainen metsä kuin mikä tahansa muukin!

      • se kyselijä
        Nautiskelija kirjoitti:

        Metsä ei ole maantie. Kulkijat nauttivat luonnosta luonnossa, poluilla, rannoilla, kauniissa metsässä.

        näy sinne menijöitä tai sieltä tulijoita? Mistä kulkevat?

      • sinäkin provoilija
        Hui kun pelottaa kirjoitti:

        Kauheen jännää. Puskastako huutelet? Mene tutustumaan ennenkuin kommentoit. Siellä me ollaan suuressa, suuressa metsässä. Polkuja on paljon. Sekä aito mettäläinen ei polkuja tartte. Voi, teitä kateellisia poloja, jotka kaiken haluatte tuhota!

        Eikös olekin jännää kun saa provokirjoituksellaan pitkän keskusteluketjun! Kyllä sun kelpaa olla ylpeä!
        Sehän ketju mukavasti jatkuu kun sinne itse heittää jankuttavia provoja aina väliin.
        Vaikutat muuten aika hoopolta. Raitis ilma ja liikunta tekisivät sulle hyvää. Irtoa sieltä koneesi äänestä provoja kirjoittamasta ja lähde metsään tai rannalle tai vaikkapa jäälle lenkille niin virkistyt.

      • Kaunis metsä
        sinäkin provoilija kirjoitti:

        Joka kerta kun olemme mieheni kanssa lenkillä Kurtinhaudan metsässä siellä on muitakin kulkijoita. Ei kai siellä muuten olisi niin paljon polkuja jos ei olisi kulkijoita. Hyvä jos metsä säilytetään virkistysalueena.Kiitokset siitä päättäjille jo etukäteen.

      • sen onganrannan

        lenkin lähtee pisteleen(suosittelen sinullekkin)
        Väitän,että niillä poluilla näkyy enemmän ulkoilijoita,jos et nyt sitten alvariinsa kurtinmettän polkuja kierrä:)
        Enkä mä nyt tiedä kumpiko se on hoopompi,hän joka kyseenalaistaa,vai ne jotka liioittelevat vahvasti?

      • 9278
        Kaunis metsä kirjoitti:

        Joka kerta kun olemme mieheni kanssa lenkillä Kurtinhaudan metsässä siellä on muitakin kulkijoita. Ei kai siellä muuten olisi niin paljon polkuja jos ei olisi kulkijoita. Hyvä jos metsä säilytetään virkistysalueena.Kiitokset siitä päättäjille jo etukäteen.

        Metsässä on useita polkuja, jotka ovat muotoutuneet vuosikymmenten aikana. Myös muutamia penkkejä on sinne tehty matkan varrelle. Metsässä yhdistyy joen ja meren vaikutus. Viimeisimmän kaplakan jälkeen (oliko se 90-luvulla) metsässä tehtiin luonnonmukaista harvennushakkuuta, mikä oli hyväksi, kunta toteutti sen. Ensimmäisiä kertoja kun kävin itse metsässä, yllätyin siitä rauhasta. Tämä "metsän sydän" ei tosin näy eikä sitä voi kokea kalasatamaan johtavan tien varresta katsottuna.
        Palveluthan Martinniemestä ovat vähentyneet vuosikymmenten aikana, mutta säilytetään edes kaistale luontoa!
        Kun koulun metsikkö ja Ongan tienoo rakennetaan, pitää koskematonta luontoa jäädä jonnekin! Se on yhtä tärkeä kuin kirkonkyläläisille on joku Annalankangas. Minne muualle kk-laiset voivat mennä ulkoilemaan ja nauttimaan luonnon rauhasta?

      • leveämpää
        se kyselijä kirjoitti:

        näy sinne menijöitä tai sieltä tulijoita? Mistä kulkevat?

        polkua lähtee Satamatien varrelta,sinne kun menet katselemaan niin löydät kyllä kulku reittejä.Kaikki tiet vievät"roomaan"(rantaan)tai jos et halua rantaan mennä niin käyskentele sitten poluilla.Niitä on useampia ja välillä on penkkejä jossa voit levähtää jos väsy tulee;)

      • Koko perhe lenkkeilee
        sen onganrannan kirjoitti:

        lenkin lähtee pisteleen(suosittelen sinullekkin)
        Väitän,että niillä poluilla näkyy enemmän ulkoilijoita,jos et nyt sitten alvariinsa kurtinmettän polkuja kierrä:)
        Enkä mä nyt tiedä kumpiko se on hoopompi,hän joka kyseenalaistaa,vai ne jotka liioittelevat vahvasti?

        Kyllä on ajateltava ihmisten viihtyvyyttä, monet ovat muuttaneet Martinniemeen luonnonrauhan ja varsinkin rantametsän takia.Jos ne viedään pois niin on tunne kuin olisi huijattu.Martinniemen valtuutetut herätys tässä asiassa.

        Kyllä on ajateltava ihmisten viihtyvyyttä, monet ovat muuttaneet Martinniemeen luonnonrauhan ja varsinkin rantametsän takia.Jos metsä rakennetaan on tunne kuin olisi huijattu.Martinniemen valtuutetut herätys tässä asiassa.
        Kyllä kai tämä asia pitäisi kunnassakin ymmärtää ja nyt kun on kunnanjohtajan vaihto edessä toivottavasti aletaan ottamaan enemmän huomioon tavalliset veronmaksajat ja varsinkin lapsiperheet joita kunnassa on paljon.

      • se kyselijä
        leveämpää kirjoitti:

        polkua lähtee Satamatien varrelta,sinne kun menet katselemaan niin löydät kyllä kulku reittejä.Kaikki tiet vievät"roomaan"(rantaan)tai jos et halua rantaan mennä niin käyskentele sitten poluilla.Niitä on useampia ja välillä on penkkejä jossa voit levähtää jos väsy tulee;)

        mutta ihmettelen juuri sitä tiellä kulkijoiden puutetta ja sitä, että mistä ne lukuisat käyttäjät (?) sitten kulkevat, kun ei heitä kyllä satamatiellä näy?!

      • höpö taas.
        Koko perhe lenkkeilee kirjoitti:

        Kyllä on ajateltava ihmisten viihtyvyyttä, monet ovat muuttaneet Martinniemeen luonnonrauhan ja varsinkin rantametsän takia.Jos ne viedään pois niin on tunne kuin olisi huijattu.Martinniemen valtuutetut herätys tässä asiassa.

        Edullisten tonttien vuoksi kyllä,mutta että kyseisen metsän vuoksi,se on täyttä puppua.Ja jos nyt tämä kunnan omistuksessa(vai kenenkä se nyt onkaan) jätetään rakentamatta,niin toivottavasti se jää sitten ennalleen,ilman näitä suuria haaveissa olevia turistirysiä paitsi,sillä se on kyllä jo susi syntyessään,että siitä saataisiin kannattava matkailuyritys paikka. Satama aluetta voisi ehkä parannella,mutta muuten metsä pysyköön nykyisen kaltaisena.

      • näy
        se kyselijä kirjoitti:

        mutta ihmettelen juuri sitä tiellä kulkijoiden puutetta ja sitä, että mistä ne lukuisat käyttäjät (?) sitten kulkevat, kun ei heitä kyllä satamatiellä näy?!

        Satamatiellä,koska siitä lähdetään metsäpoluille!Jos satamassa käyt sinne menee Luotsintie,Satamatie kääntyy vasempaan ennen kalasatamaa.Tämän satamatien varrelta lähtee monia polkuja metsään ja rantaan.Terve tuloa tutustumaan;))

      • se kyselijä
        näy kirjoitti:

        .. eli ne polut eivät siis lähde siltä tieltä, jota pitkin ajetaan satamaan... vai ymmärsinkö väärin?

      • pääsee
        se kyselijä kirjoitti:

        .. eli ne polut eivät siis lähde siltä tieltä, jota pitkin ajetaan satamaan... vai ymmärsinkö väärin?

        Jos huomaa polun päät,mutta Satamatieltä on helpompi ja autonkin voi parkkeerata tuonne rannalle sitten kun ei enää lumi ole esteenä.Kesällä voit samalla poimia mustikoita ja syksyllä puolukoita(jos ei kuivuus vie marjoja).

      • Koluaja
        se kyselijä kirjoitti:

        .. eli ne polut eivät siis lähde siltä tieltä, jota pitkin ajetaan satamaan... vai ymmärsinkö väärin?

        Itse menen metsään ns. Ritapuun rannan kautta, eli ei kalasatamaan johtavan tien kautta. Kyseinen ranta on (Vahtolantie?) mutkassa, tie kiertää Kurtinhaudan.

      • se kyselijä
        Koluaja kirjoitti:

        Tuo selittänee osaltaan sen, miksi niitä kulkijoita ei satamaan johtavan tien varrella isommin näy...

      • Metsässä kulkija
        Koluaja kirjoitti:

        Itse menen metsään ns. Ritapuun rannan kautta, eli ei kalasatamaan johtavan tien kautta. Kyseinen ranta on (Vahtolantie?) mutkassa, tie kiertää Kurtinhaudan.

        Ritapuun rannan kautta pääsee hyvin metsään ja voi samalla ihailla komeaa merimaisemaa ja pulahtaa uimaan.Siellä on hiekkapohjainen uimaranta.
        Toinen uimaranta on Ukkolassa, lähellä kalasatamaa. Ukkola on Haukiputaan paras uimaranta, siellä ei ole koskaan ollut likainen vesi.
        Pääseehän metsään tietenkin kalasataman puoleltakin.Satamatieltä lähtee polkuja.Metsässä on kovasti polkuja.

      • riesa
        kertokaapa se kirjoitti:

        Minusta ihan samanlainen metsä kuin mikä tahansa muukin!

        Paikallisten pohjaton nostalgian kaipuu, mikä herättelee ajan kultaamia muistoja nyt, kun tätä kangasmetsänpahaista ollaan rakennuttamassa.

        Metsä ei eroa tavallisesta kangasmetsästä sitten millään tapaa, ainoa ero on luotu kiihkeimpien vastustajien sanahelinästä, kun kiihkein vimma rakennuttamista vastaan oli ja tämä samojen sanojen toisto eri ulkoasuissa nyt on niiden useimpien suihin jääneet.

        Toki voisi olettaa, että ne verkkokopperot luovat sellaisen vanhan (ja väsyneen) kansan olon useimmille, kun kuljeskelevat siellä.

      • muka on
        riesa kirjoitti:

        Sehän on yksi tapa keskustella että kysyy ja vastaa sitten itse.

      • nyt te kaikki
        muka on kirjoitti:

        Sehän on yksi tapa keskustella että kysyy ja vastaa sitten itse.

        The High Chaparellilaiset,ootte kyllä melko outoa porukkaa,jos luulette yhden ihmisen aikaansaannokseksi tätä kirjoittelua.
        Olkaa ihan rauhassa "ranssillanne" ei me tulla sinne.

      • se kyselijä
        nyt te kaikki kirjoitti:

        The High Chaparellilaiset,ootte kyllä melko outoa porukkaa,jos luulette yhden ihmisen aikaansaannokseksi tätä kirjoittelua.
        Olkaa ihan rauhassa "ranssillanne" ei me tulla sinne.

        En ole koskaan ennnen kirjoittanut asiasta, enkä todellakaan vastaile itselleni... Ihmeellistä porukkaa täällä, kun tuollaista edes kuvittelevat!

      • kuntopolku
        sen onganrannan kirjoitti:

        lenkin lähtee pisteleen(suosittelen sinullekkin)
        Väitän,että niillä poluilla näkyy enemmän ulkoilijoita,jos et nyt sitten alvariinsa kurtinmettän polkuja kierrä:)
        Enkä mä nyt tiedä kumpiko se on hoopompi,hän joka kyseenalaistaa,vai ne jotka liioittelevat vahvasti?

        Totta kai kuntopolullakin on käyttäjiä,mutta miten sille käy kun onganmetsää rakennetaan?En tiedä tarkkaan sitä aluetta mihin taloja tulee,toivottavasti kuntopolku ei jää alle:((

    • Faktatus

      Aika sinisilmästä ois kenenkään uskoa, että se kaava jätettiin tekemättä virkistysalueen takia. Kateushan se ainoa syy tottakai on. En silti sano, että se nii huono syy on.

      • yksityisille

        Eihän noita ole enää juuri vapaita rantoja, annetaan niitten olla rakentamatta mitä on että on itse kullakin mahdollisuutta nauttia luonnosta.Eikö tuo jo riitä kun Virpiniemen ja Isoniemen rannat on myyty yksityisille.Jo pitäis tulla järki päättäjän päähän tässä asiassa.

      • moni ajattelee
        yksityisille kirjoitti:

        Eihän noita ole enää juuri vapaita rantoja, annetaan niitten olla rakentamatta mitä on että on itse kullakin mahdollisuutta nauttia luonnosta.Eikö tuo jo riitä kun Virpiniemen ja Isoniemen rannat on myyty yksityisille.Jo pitäis tulla järki päättäjän päähän tässä asiassa.

        Yleensä pitäisi jättää kaistale veden ja rakentamisen väliin. Vedetkin pysyisivät puhtaampina kun rakentaminen olisi etäämpänä vesistä. Jokien varretkin on tikattu täyteen vesirajasta asti mökkejä. Mitenkähän on likavesien päästöt. Yleensä kun rakennetaan on vaatimukset likavesistä melkoiset,mutta noudattaako joka mökkiläinen niitä. Joku vuosi voi tulva huuhdella ulkohuussit kokonaan jokeen. Mitenkäs sitten suu on supussa.

    • ABC.n kohdalle

      ja pääsymaksu tuonne ihmetarhaan.
      Oravista lukien kaikille.

      On senverran ihmeporukkaa "kauniine luontoineen"...

      • valtuutetuille

        Hyvä että ruvettu järkiintyy tässä asiassa, mitäpä myytynä 30:tä tonttia merkitsee yhdessä konkurssipesässä.Ei mitään paikkausta kunnan rahapussiin.
        Martissa on tontteja vapaana sata määrin eli jos haluaa tänne muuttaa ei ole tonttimaasta puhe.Minäkin voin lohkaista tontista palasen jos joku haluaa ostaa.
        Nykyään ihmisillä on raskas työ ja monenlaista painetta elämässä joten on halua mennä luontoon virkistystä hakemaan.Pitäkääpä valtuutetut oman kylän puolta tässä assiassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7981
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2267
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2183
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1756
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1246
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1146
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      795
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      746
    Aihe