Mihin aikaan kyyt herää?

Kuka tietää

Voiko olla mahdollista kun pikkutyttö kertoi että oli nähnyt kyyn luikertavan ulkorakennuksen alle (Jokikylässä).Siihen paistoi aurinko,olisko tuo tullut lämmittelemään jo näin aikaisin?

1

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MartinAkka

      "Talvehtiminen

      Kyy horrostaa syyskuusta huhti-toukokuuhun. Ajat vaihtelevat ilmojen mukaan. Kyy talvehtii mieluiten lajitoveriensa kanssa maan alla tai kivenkolossa. Etelä-Suomessa talvehtimiskolo on puolen metrin syvyydessä. Pohjois-Suomessa syvyys on jopa puolitoista metriä. Joskus samasta talvehtimispaikasta on löytynyt satojen kyiden yhteenkietoutunut möykky.

      Keväällä ensimmäisten pälvien ilmestyttyä alkavat koiraat heräillä koloistaan lämmittelemään. Naaraat heräävät vasta pari-kolme viikkoa myöhemmin. Ennen parittelua koiraat kypsyttävät siittiönsä ja luovat nahkansa sekä kamppailevat naaraista. Vahvin koiras parittelee naaraan kanssa ja parittelun yhteydessä ruiskauttaa naaraaseen ainetta, joka hedelmöittymisen tapahduttua tukkii munanjohtimen uloimmat osat viikoiksi. Tämä varmistaa koiraan perintötekijöiden siirtymisen seuraavalle sukupolvelle. Kyykäärme on ovoviviparinen eläin, eli se munii munia, jotka se hautoo sisällään kuoriutumiseen asti. Joskus kyy voi munia juuri ennen kuoriutumistakin. Kuoriutuminen tapahtuu elokuussa. Kyy tuottaa kerralla 4–20 poikasta. Koska kyy elää Suomessa levinneisyytensä kylmyysrajoilla naaraat synnyttävät vain joka toinen vuosi."


      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyy#Talvehtiminen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe