Täälläkin on ollut nyt polemiikkia siitä, miten huono kitkarengas on verrattuna kesärenkaaseen kesäolosuhteissa.
Argumentteina on käytetty mm. Tuulilasin kesärengastestiä, jossa oli mukana käytetty kitkarengas.
En tiedä mikä intressi Tuulilasilla oli tuollaista testiä tehdä.
Insertissä puhutaan kitkarenkaan ajamisesta loppuun kesällä, ja että miten huono ajatus on, sitä kai tällä yritettiin esittää.
Noin yleisemminkin tutkimuksellisesta mielenkiinnosta olisi voinut testiin ottaa yhtä paljon kuluneen kesärenkaankin.
Se ei olisi vain näyttänyt niin hyvältä, nyt voitiin kauhistella mm. eroista vesiliirron alkamisen nopeudessa...
Toivottavasti Tuulilasi liittää seuraavaan talvirengastestiin puolikuntoisen kesärenkaan niin voimme kauhistella miten huonosti kesärengas toimii sohjon ja lumen keskellä!
Toisaalta Tuulilasikin liputtaa vahvasti välillä jutuissa kitkarenkaiden puolesta, niillä kun rengaskauden alku- ja loppu ei ole niin tarkkoja, ne voi lehden mukaan laittaa hyvissä ajoin syksyllä alle ja toisaalta ajaa keväällä niin pitkään että varmasti on kesärengaskausi.
Nyt tällä jutulla lehti ilmeisesti linjaakin tällaisen ajatuksen erittäin huonoksi jos kitkarenkailla ei kesäolosuhteissa tee mitään, ei siis ilmeisesti keväällä eikä syksylläkään.
Eli pelatkaamme kelilottoa Tuulilasin neuvojen mukaan; jokainen vaihtakoon renkaita kelien mukaan, myös talvella jos olosuhteet ovat kesärenkaille soveltuva!
Kitkarengas/kesärengas/nastarengas
22
2258
Vastaukset
- SafetyCar
Mielestäni tuulilasin testissä haluttiin varoittaa kuluneiden renkaiden heikosta märkäpidosta. Testiin valittiin todennäköisesti se yleisin kesällä loppuunajettava kitkarengas.
Yhtä hyvin siihen olisi voitu ottaa vertailuksi kulunut nastarengas, josta on nastat nypitty pois. Samoin yhtä kulunut kesärengas. Silloin olisi voinut tehdä jotain verailujakin kuluneiden renkaiden ominaisuuksista märällä asvaltilla.
Tuossa testissä vertailupohjaa ei ole.
Mutta tuo on tuulilasin tapa tehdä testejä, jonka olen humannut ajat sitten, joten se lehti on jäänyt minulta myös omaan arvoonsa. - lukemasa
uudestaan aiheesta tuulilasin nettisivuilta, ettette vääristä asiaa enempää!
- +11 C
Ensi viikolle luvataan todella lämmintä, jopa kesäistä säätä.
http://www.hs.fi/saa/
Silti Tuulilasi kehottaa jatkamaan nastarenkailla. Haloo!
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=149820
Lunta ei näy täällä etelässä kuin joissain kasoissa. Tiistaista alkaen nastarenkaita saa käyttää kuin vain jos keli niin vatii. Vaatiiko 11 C? - tuonne lähtisi..
+11 C kirjoitti:
Ensi viikolle luvataan todella lämmintä, jopa kesäistä säätä.
http://www.hs.fi/saa/
Silti Tuulilasi kehottaa jatkamaan nastarenkailla. Haloo!
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=149820
Lunta ei näy täällä etelässä kuin joissain kasoissa. Tiistaista alkaen nastarenkaita saa käyttää kuin vain jos keli niin vatii. Vaatiiko 11 C?http://alk.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/kamera-C1451601.html
- Käytetty kitka
Oliko TM:n testissäkin mukana käytetty kitkarengas????? Ei ollut. Ja kitkan arvosanat olivat todella surkeat ja todettiin jopa vaaralliseksi renkaaksi. Eräs TM:n testissä mukana ollut ulkopuolinen toimittaja oli järkyttynyt niin, että oli jo vaatimassa kitkojen kieltämistä. Mitä se kertoo renkaasta???Toivottavasti kitkat tullaan kieltämään, kun eräät fanaatikot eivät muuten tunnu asiaa uskovan. Miten tuollaisia hengenvaarallisia renkaita saa edes myydä.
- Fysiikanopettaja(si)
Aika yksisilmäinen spede olet.
...toisaalta sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on kuningas... - Vellu Pirinen
Heh, taisi Tuulilasin toimittaja vetää herneen nenäänsä...!
Itse asiassa TMssä ei sanottu että oliko testissä mukana olleet renkaat uusia vai käytettyjä.
Mutta yhtä kaikki, olisivat vain ottaneet mukaan vaikkapa edelliskerran testivoittajan puolikuntoisena, niin olisi nähty millaiseen tulokseen keskimäärin autoilijat pääsevät.
Renkaat kun eivät uusina säily jos niillä ajaa. Eikä vaikkei ajaisikaan.
Olisikin mielenkiintoista nähdä mihin suoritukseen tuollainen puolipitoinen rengas pystyy, ja viisastella vaikka sitten niiden kiinalaisten renkaiden huonoudesta.
Enkä kyllä ymmärtänyt tuota pointtiasi kitkarenkaiden kieltämisestä.
Millä siis mielestäsi pitäisi ajaa?
Jos talvella on sellaista keliä kuin Etelä-Suomessa on ollut tänä talvena, eli kesäkeliin verrattavaa niin kitkarenkaat ovat hengenvaaralliset, ilmeisestikin myös nastarenkaat ovat hengenvaaralliset (ovat testeissä huonompia olleet sulalla kelillä) joten kaikkien pitäisi ajaa kesärnkailla?
Mites sitten kun tuleekin pakkasta?
Kyllä se turvallisuus lähtee sieltä ratin ja penkin välistä, renkaat vain ovat yksi tekijä ketjussa.
Viime talven (-06-07) en vaihtanut talvirenkaita ollenkaan eikä missään vaiheessa tullut edes mieleen vaihtaa. Päätiet olivat sulat tai ainakin lumettomat koko talven.
Tänä talvena pidin kitkarenkaita joulu-helmikuun kun autoani käytti muutkin kuin itse, mutta jo kuukauden olen ajanut nyt kesärenkailla kun ei tarvitse autoani muiden kanssa enää jakaa.
Kuten joku täällä totesikin; renkaat(kaan) eivät ole aiheuttaneet vielä yhtään onnettomuutta, sen ovat tehneet väärillä ja puutteellisilla taidoilla ja asenteilla autoa ajaneet ihmiset.
Loppuun vielä yksi viisaus:
Taitava kuljettaja selviytyy tilanteista joihin hyvä kuljettaja ei edes joudu. - oletpa taitava
Vellu Pirinen kirjoitti:

Taitava kuljettaja selviytyy tilanteista joihin hyvä kuljettaja ei edes joudu."Tänä talvena pidin kitkarenkaita joulu-helmikuun"
Ihailtavaa kansalaistottelevaisuutta. Pidit talvirenkaita juuri sen aikaa, kun lainsäädäntö sitä vaatii. Välittömästi keliolosuhteista riippumatta päätit siirtyä orjallisesti almanakkaa tuijottaen kesärenkaisiin. - Oletpa sisälukutaidoton
oletpa taitava kirjoitti:
"Tänä talvena pidin kitkarenkaita joulu-helmikuun"
Ihailtavaa kansalaistottelevaisuutta. Pidit talvirenkaita juuri sen aikaa, kun lainsäädäntö sitä vaatii. Välittömästi keliolosuhteista riippumatta päätit siirtyä orjallisesti almanakkaa tuijottaen kesärenkaisiin.Tuossahan luki että talvirenkaita käytin koska autoa käyttivät muutkin.
Niinpä pidin talvirenkaita silloin kun lakikirjakin sanoi, olen siis kansalaistottelevainen!
Onneksi kelitkin katsovat orjallisesti kalenteria ja muuttuvat kesäisiksi. - nastanjet
Jos joku rengastyyppi kielletään niin se on kyllä nastarengas.
- Kiellettävä vaarantamasta
Juu on se vaan aika järkyttävää lukea testiä, jossa parhaan kesärenkaan jo pysähtyessä 80 nopeudesta on kitkalla nopeutta vielä 50. On se vaan niin älytöntä kun toiset joutuu kärsimään toisten tyhmyydestä. Ei ole kivaa jos koko ajan joudut liikenteessä miettimään onkohan takana tulevalla kitkat alla ja voinkohan jarruttaa äkkitilanteessa, ettei takana tuleva rysäytä 50 perään. Järkyttäviä tuloksia kitkojen heikkoudesta ja tuollaiset renkaat vielä sallitaan liikenteeseen. Toivottavasti nyt päättäjät oikeasti haluavat parantaa liikenneturvallisuutta ja puuttuvat tuollaiseen vaaralliseen renkaaseen ja kieltävät sen myynnin.
- Pasi Kuikka
Noin voi kirjoittaa vain helsinkiläinen toisen takapuskurissaroikkuva autoilija.
Minä ainakin pidän esim. tuolla 80 rajoitusalueella n. 100 m väliä edelläajavaan, eli ehdin ihan hyvin pysäyttää autoni vaikkapa kuinka huonoilla kitkarenkailla ennen autoasi.
Enkä edelleenkään ymmärrä että millä ihmisten pitöisi ajaa kun nastat ovat pahasta, kitkat hengenvaarallisia ja kesärenkaitakaan ei saa käyttää kun saattaa olla aamuisin liukasta.
Jos kesäkelillä kitkat ovat noin vaarallisia niin silloin ne ovat sitä muös talvella kesäkeliin verrattavissa olosuhteissa.
Mites syksyllä ensimmäisten liukkaiden aikaan kun te tsadin autoilijat ajatte kesärenkailla vielä ja nastarenkailla auto pysähtyy edellänne?
Taitaa vauhtia olla enemmänkin kuin se 50 kun nastoilla auto on jo pysähtynyt.
Tai no, johan tuo vaihtoehto nähtiin talvella 05 kun siellä nelostiellä oli satoja autoja uhdessä kasassa... - mitkä renkaat
Se on aivan sama mitkä renkaat sillä perässä tulijalla on. Perään rysäyttää kuitenkin kun ei ehdi reagoida jarrutukseesi. Mistä hän voi arvata että jarrutat täysillä etkä esim puolteholla? Kitkoilla onnistuu se puoljarrutus eli aivan sama.
- Jorma too
Pasi Kuikka kirjoitti:
Noin voi kirjoittaa vain helsinkiläinen toisen takapuskurissaroikkuva autoilija.
Minä ainakin pidän esim. tuolla 80 rajoitusalueella n. 100 m väliä edelläajavaan, eli ehdin ihan hyvin pysäyttää autoni vaikkapa kuinka huonoilla kitkarenkailla ennen autoasi.
Enkä edelleenkään ymmärrä että millä ihmisten pitöisi ajaa kun nastat ovat pahasta, kitkat hengenvaarallisia ja kesärenkaitakaan ei saa käyttää kun saattaa olla aamuisin liukasta.
Jos kesäkelillä kitkat ovat noin vaarallisia niin silloin ne ovat sitä muös talvella kesäkeliin verrattavissa olosuhteissa.
Mites syksyllä ensimmäisten liukkaiden aikaan kun te tsadin autoilijat ajatte kesärenkailla vielä ja nastarenkailla auto pysähtyy edellänne?
Taitaa vauhtia olla enemmänkin kuin se 50 kun nastoilla auto on jo pysähtynyt.
Tai no, johan tuo vaihtoehto nähtiin talvella 05 kun siellä nelostiellä oli satoja autoja uhdessä kasassa...Niin, täällä tsadissa meni ihan mukavasti. Tosin en voi puhua noiden satojen ulkopaikkakuntalaisten puolesta, jotka olivat tosiaan kasassa Helsingin tuloväylillä :) sinä varmaankin osaat puhua paremmin heidän puolestaan 100m turvaväleinesi.
- D SW
Eiköpä tuo kaikkien rengastestien ja niiden lisänä olleiden renkaiden tarkoituksena ole vain saada testattavat renkaat näyttämään mahdollisimman ylivoimaisilta, riippumatta todellisista käyttöolosuhteista.
Eli saada renrasliikeiden myyntiä lisättyä.
Tuulilasi ja TM saavat merkittävän osan raoituksestaan rengasmaahantuojilta ja -liikeiltä.
Sen asian suojista on hyvä testata 'kuluttajien edun mukaisia' renkaita.- Saada ihmiset miettimään
Tuon testin tarkoituksena on ollut herättää ihmiset ajattelemaan millaisilla renkailla todellisuudessa kannattaa ajaa kesäkelillä. Juuri siksi kitkat olivat mukana, että niiden todellisen luonteen tietäisivät myös ne, jotka niillä kesäkelillä ajelevat. Kaikkien testien tarkoitusperiähän voi kuka tahansa miettiä ja ketä ne eniten palvelevat. Jos oma tuote(lue fanitus)pärjää testissä huonosti, niin eihän siihen testiin silloin ole luottamista....
Miten rengasliikkeiden myyntiä testillä saadaan lisättyä. En usko, että yksikään autoihin kohdistuva testi lisää autojen myyntiä, vaikka mersujen sekaan testiin otettaisiin mukaan yksi lada ja sillä saataisiin mersut ylivoimaisiksi.
- kuin talvella
Eiköhän se kitkarengas ole parempi ajaa loppuun kesällä kuin talvella. Kesällä sentään ei ole lunta eikä loskaa niin paljon.
Sinänsä typerää verrata jotain kulunutta kitkarengasta, jonka merkkiä ja mallia ei edes mainita (se tais olla joku itäeurooppalainen halparengas, tuttu kuvio), uusiin kesärenkaisiin.
Vertaisivat ennemmin uusia kesä ja kitkarenkaita keskenään tai vanhoja keskenään.
Totuutta eivät halua kertoa vaan vain vääristeltyjä rengasalan myynninedistämispuheita.- Kokenut ratakettu
Paljonhan niistä renkaista väitellään ja vängätään, mutta harvalla lässyttäjällä on oikeaa kokemusta kitkan ja kesärenkaan todellisesta erosta kesäoloissa. Olipa rengas sitten kitka tai kesäkumi, uusi tai vanha, niin ero on aivan selvä ja se on sitä kesärenkaan eduksi. Kesärengas on kehitetty kesäoloja, asfalttia sekä märkää tien pintaa silmällä pitäen, ja kitka on talvikelejä varten. Loogista, eikö totta?
Niinhän sitä äkkiä luulisi. Aina on niitä, jotka sanovat tai kiven kovaan väittävät kitkan olevan kesäajoon täysin soveltuva. Näin on, kunhan muistaa ajaa hieman hiljempaa kuin muut ja pitää riittävän pitkän turvavälin. Kesäoloissa kitkarengas ei pysäytä autoa yhtä hyvin ja yhtä nopeasti kuin kesärengas, eikä se myöskään ole kaarteissakaan kesärenkaan veroinen!
Sen huomaa nytkin joka päivä, kun autossani on vielä kitkarenkaat. Jarrutus- ja kaarrepito ovat selkeästi heikompia kuin tallissa odottavilla kesärenkailla. Vaikka kitkarenkaani ovatkin Nokian huippumallia ja talvella erittäin hyvät, niin ei niitä silti voi ominaisuuksiltaan kesärenkaiksi sanoa. Ominaisuudet ovat kylmille kelille ja lumelle tarkoitettu, eikä 20 -asteessa tapahtuvalle asfalttiajolle. Ja entäs ne vesikelit?
Joku voi ihan tosissaan luulla, että mitä lämpimäpi on keli, niin sitä enemmän kitkarenkaan kitka lisääntyy ja pito vain paranee. Näin ei tapahdu ja syytä onkin vaihtaa kitkat alta pois ennen kesän tuloa. Ja muistakaa vielä sekin, että kesärenkaista saa parhaan pidon ja ilon irti sen jälkeen, kun ulkolämpömittari näyttää enemmän kuin 7 astetta. - Ketaratuttu
Kokenut ratakettu kirjoitti:
Paljonhan niistä renkaista väitellään ja vängätään, mutta harvalla lässyttäjällä on oikeaa kokemusta kitkan ja kesärenkaan todellisesta erosta kesäoloissa. Olipa rengas sitten kitka tai kesäkumi, uusi tai vanha, niin ero on aivan selvä ja se on sitä kesärenkaan eduksi. Kesärengas on kehitetty kesäoloja, asfalttia sekä märkää tien pintaa silmällä pitäen, ja kitka on talvikelejä varten. Loogista, eikö totta?
Niinhän sitä äkkiä luulisi. Aina on niitä, jotka sanovat tai kiven kovaan väittävät kitkan olevan kesäajoon täysin soveltuva. Näin on, kunhan muistaa ajaa hieman hiljempaa kuin muut ja pitää riittävän pitkän turvavälin. Kesäoloissa kitkarengas ei pysäytä autoa yhtä hyvin ja yhtä nopeasti kuin kesärengas, eikä se myöskään ole kaarteissakaan kesärenkaan veroinen!
Sen huomaa nytkin joka päivä, kun autossani on vielä kitkarenkaat. Jarrutus- ja kaarrepito ovat selkeästi heikompia kuin tallissa odottavilla kesärenkailla. Vaikka kitkarenkaani ovatkin Nokian huippumallia ja talvella erittäin hyvät, niin ei niitä silti voi ominaisuuksiltaan kesärenkaiksi sanoa. Ominaisuudet ovat kylmille kelille ja lumelle tarkoitettu, eikä 20 -asteessa tapahtuvalle asfalttiajolle. Ja entäs ne vesikelit?
Joku voi ihan tosissaan luulla, että mitä lämpimäpi on keli, niin sitä enemmän kitkarenkaan kitka lisääntyy ja pito vain paranee. Näin ei tapahdu ja syytä onkin vaihtaa kitkat alta pois ennen kesän tuloa. Ja muistakaa vielä sekin, että kesärenkaista saa parhaan pidon ja ilon irti sen jälkeen, kun ulkolämpömittari näyttää enemmän kuin 7 astetta.Ainoastaan nastapellet ne koko ajan jauhaa pasalustaa siitä, miten kulunut kitkarengas pärjäsi huonosti uusia kesäkiekkoja vastaan jonkin motoorilehden testissä. Ainoastaan persaukiset ajaa kitkarenkailla kesällä, kun ei ole varaa ostaa autoon kesärenkaita.
Näinhän se menee että talvella ajetaan kitkarenkailla ja kesällä kesärenkailla. Mukavuus ja turvallisuus pysyy koko ajan hyvänä eikä renkaanvaihdolla ole niin kiire kuin nastarapsuttimilla.
- Lumi tuli
Mitenkäs nyt kun ensilumi on satanut ja huomenna täytyy lähteä pitkälle matkalle, valitsenko auton jossa on aivan uudet kesärenkaat vai koko kesän läpi ajetut todella huonot kitkarenkaat?
- Nastat haittaverolle
Keskustelun lopputuloksena on päätelmä että: Huonot kitkat kannattaa ajaa loppuun talven jäisillä keleillä eikä kesän asfaltilla. Jarrutusmatkakin varmaan on jäisellä tiellä lyhyempi kuin kuivalla asfaltilla. TÄ? Asia loppuunkäsitelty. Ikuisesti.
- renkaita ostamassa
Huonot kitkat kannattaa vaihtaa uusiin kun ne eivät enää ole hyvät talvella (pintaa min. 5 mm, sakkoraja 3 mm), ja ajaa kesärenkailla kesällä (pintaa min 3 mm, sakkoraja 1,6 mm).
En epäile etteikö jotkut aja huoletta halpiskesärenkailla joilla on pidempi jarrutusmatka ja raskas vierintävastus, tai että jotkut ajavat pohjoismaisiin suunnitelluilla talvirenkailla kesälläkin vaikka niiden vesiliirtovaara alkaa jo 20 kmh alhaisemmissa nopeuksissa.
Tärkeintä on että tietää omien renkaidensa ominaisuudet, eli ajaa hitaammin kuin ne joilla on paremmat renkaat. Nastarenkaat tottumissyistä valitseva voi yllättyä siitä että kitkarenkaiden pito on kevyellä kaasunkäytöllä erinomainen talviolosuhteissa, etenkin niiden osalta jotka ajavat kuluneilla nastarenkailla voi pito olla jopa nykyisiä "turvallisia" nastarenkaita parempi. Tosin ei kannata valita sitä halvinta merkkiä, säästöä syntyy vain jokun kymppi talvea kohden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742