Synninpäästön käyttö ei suinkaan ollut Raattamaan keksintö, eivätkä Taivasten valtakunnan avaimet olleet ennen häntä hukassa, toteaa Seppo Lohi "puolueettomassa" tutkimuksessaan.
(Keksintö ei ollutkaan Raattamaan, mutta synninpäästön käyttöönotto lestadiolaisuudessa oli Raattamaan sielunhoidollinen ratkaisu.)
Objektiivinen totuus
5
498
Vastaukset
- Lueskelin historioita
Dokumentit ja aikalaistodisteet ovat tosiaankin osoittaneet tämän:
"synninpäästön käyttöönotto lestadiolaisuudessa oli Raattamaan sielunhoidollinen ratkaisu".
Keskustelun erillisten vahvistussanojen käyttöön otosta käynnistivät muuten eräät uskovaiset naiset kesäseurojen aikaan 1800-luvun puolivälin tienoissa.
He olivat havainneet, että seurojen kuulijoiden oli vaikea uskoa pohjia myöten itsensä armahdetuiksi, vaikka asiaa saarnaaja todisti Raamatulla. Osa kuulijoista jäi puheen jälkeen ahdistuksiinsa kieriskelemään pitkin seuratuvan lattioita.
Käytännölliset naiset kävivät heille sanomassa, että usko nyt hyvä sisar/veli syntisi anteeksi, kun ne on anteeksi annettu! Tästäpä asianomainen rauhoittui ja sai sydämeensä rauhallisen olon. Hänet oli huomioitu yksittäisenä yksilönä.
Naiset kävivät ehdottamassa Raattamaalle ja Laestadiukselle, että otettaisiinkin käyttöön tämmöinen erillinen sanontatapa, jolla vakuutetaan kuulija pelastuksesta. "Jeesuksen nimessä ja veressä."
Laestadius ei alkuun ollut yhtään ihastunut ajatuksesta, eikä Raattamaakaan. Meni vuosia ennen kuin tämä ajatus tuli hyväksytyksi.
Nyt tästä keksinnöstä onkin tullut vanhoillislestadiolaisuudessa se "ainoa oikea tapa" saada synnit anteeksi!
Huvittavaa - jos tämä seikka ei olisi aiheuttanut niin paljon täysin turhaa tuskaa, murhetta ja epäsopua ihmisten välille.- metaskeema
Oliko se Seppo Lohen uusin kirja vai jokin toinen?
- Lueskelin historioita
metaskeema kirjoitti:
Oliko se Seppo Lohen uusin kirja vai jokin toinen?
Luin nimimerkin "First Moment" kirjoituksen Hakomajasta:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=1&pid=45&page=1 - Avaaja
metaskeema kirjoitti:
Oliko se Seppo Lohen uusin kirja vai jokin toinen?
En tiedä mitä kirjaa "Lueskelin historioita" on lukenut. Minä (avaaja) viittasin Lohen uusimpaan kirjaan. Sivulla 47 alareunassa Lohi viittaa omaan tutkimukseensa.
- Hmm...
"Nyt tästä keksinnöstä onkin tullut vanhoillislestadiolaisuudessa se 'ainoa oikea tapa' saada synnit anteeksi!"
Tällaista käsitystä vanhoillislestadiolaisuudesta tuntuu liikkuvan paljonkin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sanamuodolla ei ole tietenkään merkitystä ja tämän olen usein puhujienkin suusta kuullut.
Sen sijaan jos "ainoalla oikealla tavalla" viittaat siihen, että rippi-isän on oltava vl, joudun viittaamaan vain päästön avaimiin, jotka Jeesus antoi seurakunnalle.
Vai mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tällä lausahduksella?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097