Nightwish kivenä kengässä

SuloLaatta

Yrjöttävä mono blogi
Kirjoittanut: YrjöJurri 29.3.2008 klo 16.34

Alkuveryttely
Kuten terävä tarkkailijani on huomannut, Nightwishista kirjoittelu palvelee vain oman egoni pönkittämistä, enhän ymmärrä musiikista mitään. Enhän pidä Tarjasta, en hänen aviomiehestään, en silloin voi ymmärtää sen ”oikean” Nightwishin I musiikkia. Jos pitää nykyisestä bändistä ja Dark Passion Playsta se osoittaa vain suurta tietämättömyyttä….vain teinit pitävät nykyisestä Nightwishista.

Suomi24 - Nightwish
Olen käyttänyt tätä osiota väärin jo vuodesta 2005. Lukemani mukaan Nightwish kehuminen ja bändistä kirjoittelu ällöttää, se ei kuulu tähän osastoon. Varaukseton kehuminen kuuluu bändin viralliselle sivulle, ei suomi24:n kaltaiselle vapaalle asiantuntijafoorumille. Tärkein aihe on nykyisen linjan mollaaminen laulusolistia unohtamatta. Myös toisten kirjoittajien kurmuuttaminen on hyvä tapa, jota voi varsinkin kännissä harrastaa.

Anette ei sovi Nightwishiin
Tämä jäytää puritaanien mieltä edelleen. Anette ei sovi Nightwishiin vaikka hänet on valittu bändintoimesta uudeksi naissolistiksi. Anette ei sovi Nightwishiin - viimeiset 7-kuukautta ovat osoittaneet aivan jotain muuta. Anette on kiinteä osa bändiä aivan kun kuka tahansa näistä viidestä, bändi on yhtenäisempi kun koskaan.

Tarja ei sopinut Nightwishiin
Tämä on faktaa josta tarjafanit visusti vaikenee. Tarja ilmoitti täysin selväsanaisesti lähtevänsä bändistä, koska tahansa, koska Nightwish ei ollut häntä varten. Tarja kasvoi bändiä suuremmaksi, hän oli keulakuva, jota kuitenkin kannatteli Nightwish. Hän ei tajunnut sitä, että tähteys perustui Tuomaksen musiikkiin ja yhteen hitsautuneeseen bändiin. Ilman näitä Tarja on hukassa, soolouran alku oli vain Nightwishin perintöä joka on sekin taitaa olla loppuun kaluttu.

Uusiutuneen Nightwishin menestys
Nykyisen Nightwishin konsertit ovat menestystarina. Epäilyksistä huolimatta Anette on selvittänyt vanhat biisit ja Dark Passion Playsta lohkaistut biisit ovat tuonee aivan uutta ilmettä ohjelmistoon. Päällimmäisenä on positiivisuus joka näkyy keikoilla ja bändin sisäisenä kemiana. Tällä konseptilla bändi valloittaa maan toisensa perään. Nyt ovat parhaillaan britit lätkässä uusiutuneenleseen bändiin , varsinkin kun mukana kiertää pillipiipari ja taikuri Troy Donockley. Nykyisen bändin etu on monipuolisuus, koska musiikki ei ole rajautunut johonkin genreen. Myös konsertti yleisön ikäjakautuma on laajentunut, toisin kun voisi luulla. Entistä enemmän konserteissa on 5..6 kymppisiä aikuisia, aikuisten lastensa kanssa. (Nightwish enkkufoorumi)

Mikä tekee Nightwishin soundin
Vaikka täällä asiantuntijat ovat lokeroinen nykyisen Nightwishin puhtaasti pop-bändiksi, he eivät kuitenkaan ymmärtäneen tuota pop-sanaa. Pop…popular, eli suosittu, bändi on todella suosittu, mutta musiikki on kaikkea muuta kun tusinapoppia. Jos The Poet and the Pendulum tai 7 Days to the Wolves on tusinapoppia mitä on sitten jonkun Britney Spearsin tuotanto?
Mikä tekee Nightwishin soundin, se on Tuomas Holopainen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ihastunut Tuomaksen syna-kuvioihin ne ovat aivan jotain muuta mitä yhdelläkään muulla bändillä. Tuomaksen synat yhdessä sinfonisten orkesterilisukkeiden kanssa tekee sen Nightwish-soundin. Toki tiivis hyvä bändi niittaa yhteen nämä palat jota lopputulosta kutsutaan nimellä The Nightwish.

Nightwishin tulevaisuus
Jos maailma pysyy paikallaan kansainvälien läpimurto on juuri tapahtumassa. Se ei toki tuossa genressä ole verrattavissa Madonnaan tai muihin miljoonahittitehtaisiin. Bändin ahkeruus ja populaarimpi ohjelmisto edesauttaa suosiossa. Toki jotain sen suuntaista kertoi jo Dark Passion Play menestys, jonka osa syynä oli klassinen laulu puutuminen ja lisukkeena crossovermusiikkia. Dark Passion Play myy vielä pitkään varsinkin siellä missä bändi liikkuu. Henkilökohtaisesti pidän Dark Passion Playta yhtenä kaikkien aikojen pop-levyjen listalla.
Nyt kiinnostaa jo seuraava levy joka saa vaikutteita tältä pitkältä rundilta. Tuomas kerää aineistoa mustaan vihkoon ja päähänsä uskon, että tämä Potoskavaaran velho yllättää jälleen kerran, mikä parasta nyt on ympärillä ehyt yhteen hitsautunut bändi. Bisnesmielessä mahdollinen uusi levy leviää heti koko maailmaan, joten myynti on aivan toista luokkaa.

Nightwishin vahvuudet
Bändi on kokonaisuus johon kuuluu soittajat ja taustaryhmä. Nyt perusbändi ehyt, sen tukena on vielä osaavat ihmiset. Nightwishin on kiertueella perhe, kuten hyvän bändin ominaisuuksiin kuuluu. Kaikilla on tehtävät ja kaikki ovat sitoutuneet tehtäviinsä, ilman tätä ei keikat tuolla tempolla onnistu. Bändi crew on vielä järkevän kokoinen, jolloin kaikki keikkatulot eivät mene kuluihin. Taidolla ja rutiinilla he tekevät varsin pienellä ryhmällä ihmeitä. Crew on vielä pätevää ja teknisesti orientoitunutta, joten bändi käyttää järkevästi uusinta tekniikkaa. Kun tähän kaikkeen yhdistetään mahtava musiikki ja hyvässä vireessä oleva bändi konsertit saavat lähes pelkkiä kehuja.

*****
onko sun
Kirjoittanut: ihan pakko 29.3.2008 klo 19.36
jauhaa aina samoista asioista ?

*****
jooh..
Kirjoittanut: aika multaa muistot 29.3.2008 klo 22.57

Olen osittain samaa mieltä. mutta: nw keikat oli jo ennen 2007 vuotta menestyksekkäitä ja mahtavia. ja tarja sopi nw:iin ainakin 2002 vuoteen asti mun mielestä paremmin kuin kukaan muu maailmassa. tuomas itsekin on sanonut, että kukaan muu ei olisi olla parempi. jos bändin sielu ja sydän on sitä mieltä, fani arvostaa tätä.. ja onhan se totta, että jos on kuunnellut vaikka vuodesta 1997 bändiä, luultavasti kokee tuntevansa bändin ja sen musiikin paremmin kuin sellainen, joka on kuunnellut bändiä vuodesta 2007. jokainen kuulee kuitenkin musiikin omalla tavallaan omassa päässään eli ei ole mitään parempaa tai huonompaa fania.

Se, että joitain ihmisiä aina ärsyttää, kun kirjotat palstalle johtuu varmaan asiantuntevasta kirjotustyylistäsi ja siitä, että kehut aina anettea ja nw:a maasta taivaisiin. tuo ei minua ainakaan haittaa, mutta itseä ärsyttää vain se, että tarkotuksella tai vahingossa yrität joka kerta sanoa, että nw on Vasta Nyt menestynyt ja maailmanvalloitukseen valmis bändi, kun tarja ei ole enää siinä. Se, että tuo aina esiin sen, että vain anette on kykeneväinen nw solistin hommiin, saattaa ärsyttää niitä faneja,jotka arvostaa nw:a enemmän kuin mitään muuta ja hyväksyy ja arvostaa bändin kaikkia ratkaisuja ja pitää tarjaa vieläkin tärkeänä osana nw:n menestystarinaa, joka ei suinkaan ole alkanut viime keväänä!

mun puolesta saat kirjottaa mitä haluat ja niin saa kaikki muutkii ja et varmaankaan ole ainoa jonka kirjoituksia mollataan. sehän on näiden palstojen ilo(?)väittää vastaan ja olla eri mieltä. kun jokin asia on suosittu ja sillä on faneja, on aina myös niitä, jotka haluaa olla eri mieltä. toimii kaikessa, suomessa kun ollaan.

niin ja antti tuisku ei ole tusinapoppia. antti on ainut poppari, jota kuuntelen(:D, muuten melko metallipitoista) ja antilla on oikeasti oma tyyli. poika, joka uskaltaa olla tosi pop. pop on myös musiikkityyli, jolla on kannattajia(kaikki ei vaan yksinkertaisesti siedä rockia ja metallia yms..) ,vaikka popilla ainakin suomessa on tarkoitus nykyään haukkua bändejä, joista on tullut suosittuja. kateus asuu tässä maassa..

*****
juuri
Kirjoittanut: Mozartisti 30.3.2008 klo 16.19 näin.

Paitsi, että minusta taas ehdottomasti virheet ovat rockin chili ja tequila. Ehdottomasti solistit, jotka laulavat biisejä "oudosti omalla tavallaan vinosti ja ehkä vähän väärin" ja antavat niinsanotusti palaa, tekevät muusikista uutta ja mielenkiintoista. Kokonaisuus ratkaisee. Asiat joko tomivat tai eivät. Tällä hetkellä NW:ssä homma puree todella hyvin.

*****

2

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikä oli

      noiden kaikkien lainauksien idea?

      • -YJ-

        Karistin alkuperäisen aloituksen perästä paskat pois ja säästin asialliset viestit. En ole oikein innostunut juoppojen viiden sanan viesteistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe