Pahan Kehä (They Live, 1988)

trentonoir

Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Vaikka dvd:n kannesta voitte nähdä elokuvan nimen kirjoitettuna muotoon Paha Kehä, niin alkuperäisessä kasettijulkaisussa nimi oli otsikkoni mukainen Pahan Kehä. Koska pelkkä Paha Kehä kuulostaa korvissani virheelliseltä, niin käytän mielummin alkuperäistä suomennosta Pahan Kehä. Itseasiassa alkuperäinen nimi They Live kuulostaa myöskin virheelliseltä kun elokuvan sisältöä ajattelee. Elokuvassa ei herätetä kuolleita henkiin, tai osoiteta muullakaan tavoin minkään ”elävän,” vaan pikemminkin niiden olevan täällä. Siispä elokuvan nimeksi sopisi paremmin They're Here. No, kuulostaahan They Live coolilta ja kuka minä olen vastaan väittämään.

Kun keskustelee jonkun kanssa John Carpenterin elokuvista, niin kaikki tuntuvat tietävän vähintään Halloweenin. Seuraavaksi ihmisten mieliin pilkahtavat The Thing, Christine, Assault on Precint 13, mutta Pahan Kehä on niitä Carpenter-elokuvia jotka tulevat mieleen vasta hetken mietinnän jälkeen. Usein kuuleekin ihmisten sanovat ”ai, oliks sekin Carpenterin?” Kyse ei ole niinkään siitä, ettäkö kyseessä olisi mitenkään huono, tai unohdettava elokuva. Päinvastoin, kyseessä on erinomainen poliittinen satiiri, mutta helposti väärinymmärrettävä elokuva.

Koska kyseessä on John Carpenterin elokuva tulee siitä monelle helposti mieleen, että sen täytyy olla kauhuelokuva.

Koska elokuvassa on avaruusolentoja, niin sen ajattelee olevan sci-fiä.

Koska pääosassa on vapaapainija, joka ammuskelee ja heittää legendaa, niin kyseessä lienee toimintaelokuva.

Pahan Kehä on osittain edellämainittuja, mutta lähemmäksi päästään jos ajatellaan Oliver Stonen Wall Streetin tapahtuvan Soylent Greenin maailmassa. Pahan Kehä on satiiri 80-luvun juppikulttuurista.

Elokuvan päähenkilönä on John Nada (Roddy Piper) joka nimensä mukaisesti ei ole kukaan, eikä ole mikään. John Nada on työtön kulkuri jolla ei ole tarinaa kerrottavanaan, mutta hänen ansiostaan suuri maailmaan koskeva salaliitto alkaa pikkuhiljaa purkautua, mutta ei ratkea hänen ansiostaan. Nada ei ole mikään Eastwoodialainen mies ilman nimeä, jota ympäröisi jokin mystinen aura, vaan Nada on vain se duunari, joka pitkän työpäivän jälkeen tahtoo nollata aivonsa ja olla tekemättä mitään. Hän ei ole sankarihahmo, ei mikään maailmanparantaja, hän vain on harmaata keskikastia. Pahan Kehän ihmiset jakaantuvat mustavalkoisesti rikkaisiin ja köyhiin, ja Nada edustaa luonnollisesti sitä köyhempää puolta.

Elokuvan alussa John Nada saapuu jälleen uuteen kaupunkiin ja etsii itselleen jotain työtä, jotta saisi vatsansa täyteen ja katon päänsä päälle jälleen yhdeksi päiväksi. Ympärillä nähdään kuinka kodittomat ajateen koko ajan ahtaammalle, jotta rikkaat saisivat itselleen lisää elintilaa. Köyhien annetaan köyhtyä, rikkaiden rikastuessa. Uteliaisuuttaan Nada törmää ihmisryhmittymään jotka lähettävät piraattilähetyksiensä kautta sekavalta kuulostavaa vastarintapropagandaa, mutta sen sijaan että hän kiinnostuisi siitä, on hänelle tärkeämpää katsoa miten itse voisi hyötyä kaikesta. Palkaksi uteliaisuudestaan hän saa itselleen laatikollisen aurinkolaseja.
Kenties niitä myymällä saisi itselleen taskurahaa? Onko niistä hyötyä?

Löydetyt aurinkolasit ovat kuitenkin jotain ihan muuta, kuin keino suojautua auringolta. Lasien linssien kautta maailma esittäytyy sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ihmiset ovat valjastettuja jatkuvaa työhön ja ihmisyyden funktio on olla lisääntymiskykyinen ja yhteiskunnallisesti tuottoisa. Mainoskyltit, lehdet, televisio ja muu informaatio ei enää olekaan subliminaalista, vaan suorasukaista massahypnoosia. ”Obey,” ”sleep,” ”marry and reproduce,” ”watch tv” ja muut sloganit osoittautuvatkin ympäröivän maailman pääsisällöksi. Ja lasien kautta voi nähdä myös, että osa ihmisistä on kaikkea muuta kuin ihmisiä. Joka puolella tuntuu olevan normaaleja päivärutiineja suorittavia joulukuusenkoristesilmäisiä pääkallopäisiä olentoja. Keitä he ovat ja miksi he ovat täällä?

Yleensä tämänkaltaisissa elokuvissa ihmisten joukkoon soluttautuneet avaruusolennot ovat tulleet syömään meidät ja imemään vesivarantomme kuiviin, tai jotain muuta vastaavaa.
Entäpä Pahan Kehässä?
Nämä olennot ovat täällä tekemässä bisnestä ja se on helpompi tehdä bisnestä ihmisen näköisenä, kuin mädäntyneen luurangon näköisenä. Ja tämän todellisuuden Gordon Gekkot ovat luonnollisesti yhteistyössä kallo-olentojen kanssa. Ihmisten joukkoalistus ei siis ole yksinomaan avaruusolentojen ajatus, vaan jos aiot olla menestyvä juppi, alistat duunarikansaa.

Tämänkaltainen kertomus vaatii tietenkin kapinointia ja siten aiemmin mainittu vastarintapropaganda tuleekin esille. Mutta avaruuden kallo-olennot eivät kuitenkaan ole vain alistamassa meitä, sillä kulutusyhteiskunnan luomina olentoina me alistumme yrittämättäkin. Pahan Kehä vain kuvaa äärimmäisiä keinoja saada yritys aiempaa tuottavammaksi. Asia on merkittävä suomalaisesta näkökannasta jo siksikin, että kaikki paperitehtaiden sulkemiset ja vastaavat ovat samankaltaisia keinoa saada rahaa, kuin mitä Pahan Kehässäkin tapahtuu. Onko siis suomalaisessa yritysmaailmassakin mädäntyneen luurankojen näköisiä toisen maailman olentoja johdossa?

Pahan Kehän luokitteleminen pelkäksi toimintaleffaksi, on kuin sanoisi Yul Brynnerin tulleen tunnetuksi liehuvista leteistään. Pahan Kehä sisältää yksiulotteisia hahmoja (John Nada tärkeimpänä,) huonoa huumoria, joitakin ääliömäisiä toimintakohtauksia, mutta kaikki se on vain palvelemassa elokuvan tärkeintä elementtiä, eli yhteiskunnallista kulutushysteriaa.
Ääliömäiset toimintakohtaukset, huono huumori ja muu vastaava olvat vain osoittamassa katsojalle, että näihin henkilöihin me voimme samaistua, koska he ovat tavallisia, tyhmiä ihmisiä. Sellaisia kuten sinä ja minä.
Nämä ihmiset voivat sanoa katselevansa Lynchia ja lukevansa Sartrea, mutta todellisuudessa heidänkin on helpompi nauttia Uunosta ja Aku Ankasta.

Hienovaraisen ironinen seikka elokuvassa on se, että nähdäksesi todellisuuden sinun ei tule ottaa laseja pois silmiltäsi, vaan asettamaan ne silmillesi. Joskus ruusunpuna voi olla todellista, mutta hyvin todennäköisesti tehdastuotantoa.

Tämän elokuvan ei tulisi jäädä millään tavoin pimentoon. Joten jos nautit hyvästä satiirista, etsi ihmeessä Pahan Kehä katseltavaksi.
Hitto! Jos haluat nähdä vain ääliöimäistä toimintaa, niin katso silloinkin Pahan Kehä.

****/*****

http://imdb.com/title/tt0096256/

10

1246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veteranfan

      Ohjaaja John Carpenterin They Live on poliittisin ja siten myös ala-arvostetuin hänen elokuvistaan.Ohjaaja on köyhän väestön näkökulmasta luonut yhteiskunta kriittisen utopian,joka kuvaa hyvin presidentti Reaganin aikakauden ilmentymiä,eli köyhistä tehdään vieläkin köyhempiä.Useamman kertaan nähtynä Pahan Kehä on selkeämpi ja ymmärrettävämpi,joka tekee siitä ehdottoman kultti leffan.

    • lintsu-lentsu

      Itse tykkäsin Pahasta Kehästä:) osittain kyllä johtuu päähenkilöstä. Kuuluisa vapaapainija...ihanaa...ei elokuva ollu huono silleen, vaikka aluksi en meinannut pysyä kärryillä. Suosittelen katsoa kuiteski!

    • MarkiisiDFÅ

      Kommenteissa sanotaan Roddy Piperia vapaapainijaksi. Tässä on pieni virhe. Hän ei ollut VAPAApainija, vaan AMMATTIpainija. Nämä käsitteet monesti sekoitetaan muutenkin. Vapaapaini ja kreikkalais-roomalainen paini ovat olympialajeja, joissa eroja on esim otteluiden kesto ja se että vapaapainissa saa ottaa jaloista otteen, kreikkalais-roomalaisessa ei. Ammattipainissa taas ei vaikuta olevan (ainakaan tv:stä katsottuna) juuri mitään rajoituksia, saa vaikka lyödä tuolilla toista päähän jos siltä tuntuu ja tuomari ei näe. No, ei siinä mitään jos vaan osaa suhtautua, itsekin katsoin ihan mielenkiinnolla uusimman Wrestlemanian. Mutta siis vapaapaini EI ole sama asia kuin ammattipaini.

      • en edes ajatellut noilla termeillä olevan eroa. mitä nyt voikaan odottaa ihmiseltä jonka ainoa näkemä "paini" on Divas Do New York: The Lingerie Edition.
        siinä ei nyt pahemmin painita.
        muuten nuo herrat ja rouvat alan ammattilaiset ovat muiden elokuvien kautta (kuten nyt juuri Pahan Kehä) tuttuja naamoja.

        myönnän siis erheeni.


    • 7+0-7

      täytyy Kattoo

    • 11+16=27

      suosittelen

    • Oliks tää se

      aurinkolasileffa, jossa on kevyesti elokuvahistorian turhanpäiväisin tappelukohtaus? Arvostan roskaleffoja, mutta tää ei uponnu satiirilla eikä ilman.

    • 12+3

      Hyvin perusteltu, täytyypä kattoo.

      • lortto

        google videosta. sieltä katsoin itse. hyviä leffahetkiä


    • KohtiTotuutta

      Leffahan ei itse asiassa ole mikään tieteiselokuva vaan totisinta totta siitä miten tätä nykyistä globaalia maailmaa hallitaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe