veikkauksia
Mitkä pankit kaatuvat
6
487
Vastaukset
- lottovoittaja.
on tyhmää veikata,
kun mikä hyvänsä voi kaatua, koska tahansa.
ehkä edellinen tietäjä, voisi veikata,
"Xxxx Xxxxxxxx", kun on muutkin pankit on tiennyt ja Eka-säästökassan.
edellisellä kerrallakin mahtava pankkien "omavaraisuus"
loppui alle 2 päivässä,
ei omavaraisuudella tms. joka on kiinteistöissä ole yhtään mitään arvoa,
kun kukaan ei vuosiin osta ko. hinnalla,
eikä viimeksi edes puolen hintaan, puolessa vuodessa. - näin.
ehkä alhaisempia korkoja jatkuvasti maksava
ja
kaikenlaisissa asioissa rahastava pankki pysyy pystyssä pidempään,
mutta onko viisasta, muuta kuin heille kun on mittaamattomasti rahaa, yli talletussuojan, joka pankkiin.
me ainakin talletamme siihen kun maksaa parasta korkoa ja vain talletussuojan verran jokaiseen ja aina vaimon, miehen ja lasten nimillä.
(hyvänä näen kun Sammon talletussuoja nousu, siellä on ollut paras koronmaksu Glitnirin jälkeen) - huostaanotto?
Luulen, että pikemmin "kaatuvat" pankit otetaan valtioiden (eli veronmaksajien) hoiviin. Ovat esimerkiksi Jenkeissä jo keskuspankin taholta jo ajattelemassa mahdollisuutta Pohjoismaisen mallin mukaisen roskapankin perustamiseen (eli samaa tapaa, mitä Suomessa käytettiin 90-luvulla pankkikriisissä).
Jos joku eurooppalainen pankki kaatuu (siis valtiollistetaan), on omana veikkauksenani Islantilaiset pankit. Kaupthing tai Glitnir.
Voihan tietenkin Nordeassakin muhia jotain, kuin ruotsalaiset niin innokkaasti uudistavat lakejaan pankkikriisin varalle. Ja eipä paljoa positiivista ole tässäkään uutisessa...
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=10962&sort=false - tyhmät
ruotsalaiset ottavat taas turpiin. Mukaavaa olisi mutta kun tietää että varastavat tappiot Suomesta niin ei yhtään naurata. Ericssonin konkurssi vie munatkin pesästä ruotsalaisilta pankeilta.
- .. pankit..
pohjoismaisilla pankeilla ei hätää. subprime kriisi koettelee jenkkejä ja Keski-Eurooppalaisia.
- se suuri POKS!
Pankki on juuri sellainen "ei-mitenkään-mahdollista-että-SE-menisi-nurin"-pankki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857