Vanhas matti töppäsi oikein kunnolla, kun se uuden vuoden höpötyksessä vaati tasaisempaa tulonjakoa
ja talouskasvusta osuutta työttömille, lapiperheille, eläkeläisille ym.
Juurihan hän itse on nelisen vuotta potkinut köyhiä päähän niin että nilkkoja pakottaa.
Poisti varallisuusveron ja antoi optioiden kasautua, mutta eläkeläisille antoi vain tappavaa kyytiä.
Samoin opiskelijat ja työttömät unohti kokonaan. Eikä lapsiperheistäkään välittänyt.
On siinä otsaa vaatia nyt muutosta. Hävetköön ja kuolkoon.
Perheitä vanhasen hallitus on pilkannut. Halpa viina ja keinosiemennys on ollut tärkeintä.
Yritysjohtajat, mukaanluettuna EK eteläranta 10 ja valtionhallinon suuripalkkaiset virkamiehet ovat suurelta osin mm GESTApuolueen psykopaatteja ja pedofiilejä.
psykopat & pedofil
"Kyllä tarkoitus on, että ihmiset tulevat omin jaloin töihin, eläkkeelle Ilmarisen johdosta nyt siirtyvä puro nauraa fagernäsin ja vanhasen kanssa."
"Ensi vaalikaudella on helpotettava työntekijöiden irtisanomisia ja samoin minimipalkkoja on merkittävästi pienennettävä jotta yrittäjät menestyy" kullimatti.
Tämän jälkeen salmonella muna vanhanen nousee ja poistuu paikalta autonkuljettajan ajamassa pääministerin pidenntetyssä virka-autossa.
Mafia joutuu Sisiliassa murhaamaan poliiseja ja tuomareita, mutta Pohjanmaalla kepun ei tarvitse turvautua moisiin keinoihin, sillä poliisit ja tuomarit ovat saman mafian jäseniä kuin kepun isännät.
Ne keinot, joilla kepu on vuosikymmenten ajan pystynyt rosvoamaan yhteiskunnan rahaa, jakamaan sitä omilleen sekä huolehtimaan siitä, että vain kepulaiset yrittäjät saavat kunnilta urakoita, saisivat mafian kalpenemaan kateudesta.
Kepun valta-alueella kovin harva uskaltaa olla ei-kepulainen. K-kauppiaiden on oltava kepulaisia, sillä muutoin heiltä kaikkoavat asiakkaat.
Taksikuskin pitää olla kepulainen, sillä kukaan muu ei saa kunnan rahoittamia koululaiskuljetuksia. Kukkakauppiaaan pitää olla kepu. Apteekkarin pitää olla kepulainen muuten asiakkaat menevät naapurikylän kepulaiseen apteekkiin.
Tämä GESTApuolue pohjanmaa ajaa vain tukiaisilla ylläpidettäviä pohjanmaan työpaikkoja eivätkä pohjanmaan kuntien
päättäjät suostu edes tukiaistietoja julkistamaan vaikka ne ovat KHO:n lainvoimaisen päätöksen mukaan julkistettava.
Toisaalta vanhanen on GESTApuolueen TYÖREFORMIN
keksijä - tarkoittaen todellisen työväen palkkojen radikaalia laskemista ala ETELÄRANTA 10 elinkeinoelämän keskusliitto - tätä GESTApuolue pohjanmaa haluaa. Tee kahta työtä minimipalkalla ja sittenkään rahat eivät riitä - malli suoraan amerikasta ala GESTApuolue pohjanmaa.
Kepu vähänkuin itseltäsi varastaisit.
Otan siinä samalla kaupastakin että sillä lailla mallikurssia kulli-kurikan mallilla saarelat tanja ja olli
GESTApuolueen kulttuuriministeri tanja palli (saarela vienonen karpela töttöö): Aviomiehen myymälävarkaus oli vahinko
Kulttuurikulliministeri Tanja Saarela (kesk) pitää päivänselvänä vahinkona aviomiehensä, elokuvaohjaaja Olli Saarelan marraskuista myymälävarkaustapausta. Saarela sanoi torstaina, ettei hän ollut mukana, kun epäilty varkausyritys sattui, mutta että hän kuuli siitä jo silloin.
Ilta-Sanomat kertoi tapauksesta torstaina. olli sukupuutto-saarela oli ottanut Espoonlahden Anttilasta maksamatta kaksi päiväpeittoa ala 100 euroa ja joutunut tuoreeltaan kiinni. Peittojen arvo oli noin sata (100) euroa - törkeä varkaus.
Olli sukuputto-saarela oli IS:n mukaan selittänyt tapahtuneen olleen vahinko ala 100 euroa ja maksanut ostokset, mutta Anttila oli joka tapauksessa tehnyt rikosilmoituksen. Seuraavana päivänä Anttila oli perunut rikosilmoituksen ala GESTApuolue. Koska kyseessä oli asianomistajarikos, poliisitutkinta keskeytyi.
"En ollut paikalla, mutta minusta on ihan päivänselvää, että kyse on vahingosta" ala 100 euroa, tanja pillu-saarela kommentoi torstaina.
törkeän rattijuopumuksen
Mikko Alatalo sai 30 vuotta sitten sakot lievästä huumausainerikoksesta.
Lisäksi kolme kansanedustajaa on tuomittu rattijuopumuksesta: Tanja kus-karpela
GESTApuolueen kulttuuriministeri tanja palli (saarela vienonen karpela tötöttöö) näpistys, törkeä rattijuopumus
Rattijuoppoustuomio
sekä kukkaministeri-tanjalla että olli sukuputto-saarelalla on takanaan rattijuoppustuomiot kummallakin, ollilla lisäksi bensavarkaudet.
Tässä vanhanen siunaamassa 100 euron varkauden GESTApuolueen nimissä.
http://mattivanhanen.blogspot.com/
"Ensi vaalikaudella on helpotettava työntekijöiden irtisanomisia ja samoin minimipalkkoja on...
taas valetta köyhien huomio...
1
132
Vastaukset
- päiväpeittoa
on helpo varastaa, niitä voi kantaa vaikka nenänvartta pitkin, eikä kukaan huomaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744