Helsinki, Turku, Oulu, Jyväskylä... siinä muutamia kaupunkeja, joista persut eivät 100% varmuudella tule saamaan ketään ensi syksyn vaaleissa valtuustoon.
Miksi? Nimekkäät ehdokkaat puuttuvat. Lisäksi työnteko laahaa ja on väkinäistä. Jatkuvassa pelossa ja epävarmuudessa eläviltä puuhastelijoilta ei toki enempää voi odottaakaan. Kaikki on taas kerran Johtajan naaman varassa. Dorkaa.
Suurissa kaupungeissa nollatulos
21
554
Vastaukset
- Rautanyrkki
Helsingissä Jussi Halla-aho on varmuudella yksi äänikuninkaista, ja toivon itsellenikin hänen vanavedessään riittävän hyvää tulosta, jotta valtuustoon saadaan uutta nuorta voimaa ja taistelumieltä. JA JOS VAALEISSA TAPAHTUU VILPPIÄ MEITÄ VASTAAN, MARSSIMME KADUILLE!
- eikä aio omien
sanojensa mukaan koskaan liittyäkään.
Mikä on siis se paino-arvo jota Jussi perussuomalaisille toisi? - eduskuntavaaleissa
eikä aio omien kirjoitti:
sanojensa mukaan koskaan liittyäkään.
Mikä on siis se paino-arvo jota Jussi perussuomalaisille toisi?Paljon ääniä. Saman tekisi myös kunnallisvaaleissa. Muut ehdokkaat tuntemattomia.
- ihka,
omat ehdokaslistat ja vaalit, kun Halla-Ahokin on mukana???
- O,K
Pitäisi sitten vähän ryhdistäytyä muuten jatketaan samaa mallia,valheelista ja tylyä politiikkaa pien tuloisia kohtaan
- Rautanyrkki
Kaikki talous- ja tulopolitiikkaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista vasta sitten, kun Suomen rodullinen, kielellinen ja etninen olemassaolo on turvattu kansallisen veritietoisuuden hengessä.
- Rautanyrkki
Kaikki talous- ja tulopolitiikkaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista vasta sitten, kun Suomen rodullinen, kielellinen ja etninen olemassaolo on turvattu kansallisen veritietoisuuden hengessä.
- jarrutetaan
Rautanyrkki kirjoitti:
Kaikki talous- ja tulopolitiikkaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista vasta sitten, kun Suomen rodullinen, kielellinen ja etninen olemassaolo on turvattu kansallisen veritietoisuuden hengessä.
Kaikin voimin Jussi Halla-ahon pääsyä persujen ehdokkaaksi. Hänet aijotaan pelata pois ehdokkuudesta tosi likaisin keinoin.
- luuta lakaisee
jarrutetaan kirjoitti:
Kaikin voimin Jussi Halla-ahon pääsyä persujen ehdokkaaksi. Hänet aijotaan pelata pois ehdokkuudesta tosi likaisin keinoin.
Mitä tosi likaista näet siinä, kun Halla-Aholle ilmoitetaan, ettei häntä hyväskytä ehdokkaaksi liian rasististen ja ulkomaalais- vihamielisten lausuntojensa johdosta, jotka karkoittavat enemmän äänestäjiä kuin tuovat.
Helsinki on jo nyt multikulttuurinen kaupunki ja se on hyväksyttävä tosiasiana.
"Reaalipolitiikassa on tunnustettava tosiasiat", mainitsi valtiomies J.K.Paasikivi aikanaan ja sama lausunto pätee edelleen.
Eristäytyminen ulkomaailmasta ent. Albanian mallin mukaisesti saa aikaan ainoastaan kurjuutta ja köyhyyttä. Rotutaistelu tuottaa ruumiita, pakolaisia ja inhimillistä hätää. - seuraavaa:-->
luuta lakaisee kirjoitti:
Mitä tosi likaista näet siinä, kun Halla-Aholle ilmoitetaan, ettei häntä hyväskytä ehdokkaaksi liian rasististen ja ulkomaalais- vihamielisten lausuntojensa johdosta, jotka karkoittavat enemmän äänestäjiä kuin tuovat.
Helsinki on jo nyt multikulttuurinen kaupunki ja se on hyväksyttävä tosiasiana.
"Reaalipolitiikassa on tunnustettava tosiasiat", mainitsi valtiomies J.K.Paasikivi aikanaan ja sama lausunto pätee edelleen.
Eristäytyminen ulkomaailmasta ent. Albanian mallin mukaisesti saa aikaan ainoastaan kurjuutta ja köyhyyttä. Rotutaistelu tuottaa ruumiita, pakolaisia ja inhimillistä hätää.Jussilta on otettu tiettävästi jo ehdokassuostumus pönön käskystä. Tällä varmistetaan, ettei hän pääse minkään puolueen ehdokkaaksi. Jos yrittää, tyrkätään kaksi suostumusta sisään (eri puolueiden toimesta) ja näin Jussi putoaa molemmilta listoilta pois.
En ole muuten Jussin kannattaja. - pelin politiikkaa
seuraavaa:--> kirjoitti:
Jussilta on otettu tiettävästi jo ehdokassuostumus pönön käskystä. Tällä varmistetaan, ettei hän pääse minkään puolueen ehdokkaaksi. Jos yrittää, tyrkätään kaksi suostumusta sisään (eri puolueiden toimesta) ja näin Jussi putoaa molemmilta listoilta pois.
En ole muuten Jussin kannattaja.Suostumus voidaan Jussin toimesta perua ennen ehdokasasettelua ja Jussi voi silloin asettautua jonkun muun puolueen ehdokkaaksi.
En usko, että Jussi nyt niin tyhmä on, ettei tätä käsitä. - perumiset auta
pelin politiikkaa kirjoitti:
Suostumus voidaan Jussin toimesta perua ennen ehdokasasettelua ja Jussi voi silloin asettautua jonkun muun puolueen ehdokkaaksi.
En usko, että Jussi nyt niin tyhmä on, ettei tätä käsitä.Jos persut vievät suostumuksen sisään. Silloin Jussi putoaa molemmilta listoilta. Allekijoitettu lappu ratkaisee, ei suulliset perumiset.
- Miksi sitoutumaton
jarrutetaan kirjoitti:
Kaikin voimin Jussi Halla-ahon pääsyä persujen ehdokkaaksi. Hänet aijotaan pelata pois ehdokkuudesta tosi likaisin keinoin.
ehdokas olisi listoillamme etusijalla ennen puolueen omia ehdokkaita?
- tuolla
Miksi sitoutumaton kirjoitti:
ehdokas olisi listoillamme etusijalla ennen puolueen omia ehdokkaita?
ajatusmaailmalla. Niin kaukana se on puolueen linjasta.
- ketä vaan sattuvat
tuolla kirjoitti:
ajatusmaailmalla. Niin kaukana se on puolueen linjasta.
saamaan hihasta kiinni.
- Vantaalla,,,
ketä vaan sattuvat kirjoitti:
saamaan hihasta kiinni.
Ykkösehdokas? Ari Halme ei taida olla enää mukana kuvioissa?
- tulee,
nollatulos vuoden varmasti. Mäenpään Ola siellä ottaa kaikki protestiäänet ja lisäksi paljon muitakin, kuten ennenkin. Hyvä niin.
- 200 ääntä rikki?
Vantaalla vanha autoilija Kalle Ylimutka oli viimeksi ääniharava 164-äänellään.
Nyt saattaa joku rikkoa 200-äänen rajan, jos kovasti yrittää ja satsaa omia rahojaan. - nuita
200 ääntä rikki? kirjoitti:
Vantaalla vanha autoilija Kalle Ylimutka oli viimeksi ääniharava 164-äänellään.
Nyt saattaa joku rikkoa 200-äänen rajan, jos kovasti yrittää ja satsaa omia rahojaan.... äänten saajia ylimutkan lisäksi. mm. Pietari Jääskeläinen, Johannes Nieminen, Juha Malmi, Petri Falzon.
näistä jääskeläinen sai hyvin ääniä eduskuntavaaleissa ja omaa kokemusta. Muut ovat nousevia. Noista Nieminen kerää halla-ahon vanavedessä ääniä. ja varmaa kerää lahtisen teemun äänet. Malmi taas näytti hok-elannon vaaleissa ja on tuo varmasti jo nyt panostanut rahojaan. Falzon taas etenee hitaasti mutta vakaasti. 200 äänen ylittäminen ei ole mahdottumuus.
varmasti on myös muitakin. puolue vetää uutta väkeä puoleensa. vantaalla persut saavat kaksi paikkaa valtuustoon. enempää ei tule ilman hillittöntä säkää. kahteen paikkaan tarvii noin 2000 ääntä. se on realistinen tavoite, jos ehdokaslistalla on väkeä.
- jos piirihallitus vaihtuisi
tällä kokoonpanolla ei tule tapahtumaann mitään. Ei oikeasti mitään.
- Hesan tilanne
Onko timpan kirjaa muuten vielä jonotettu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742