Sukupolvet vaipuvat unholaan

käymällä ensin sukututkimuskurssin, jolloin välttyy turhalta hapuilulta.

Perukirjat ovat hyvä tietopankki lähtökohdaksi.

Netin avulla pääsee aikasen pitkälle mm.Suomen sukututkimusseuralla on kattavat sivut linkkeineen.

Ohjelmia on saatavana useampiakin, suosittu ja selkeäkäyttöinen on Sukujutut.

Sukututkimus vie mennessään, mutta jo aloitettaessa on syytä varautua siihen, että kaikenlaista yllätystä voipi putkahtaa ihmeteltäväksi.

Kerraassaan hauska ja kiintoisa harrastus!!

Omasta suvustaan isä teetti joskus 50-luvulla sukututkimuksen. Se on käsinkirjoitetuista lippusista ja lappusista tehty paperikäärö, joka oli hukassakin parikymmentä vuotta.

Nyt se on minulla, mutta vaikea siitä on mitään tolkkua saada, kun liimatut laput irtoilevat, muste haalistuu ja paperikin hapristuu. Olen skannannut osaset, mutta ei sekään paljon auta.

Mieheni suvun puolelta on olemassa oikein sukuseura, jolla on sivut internetissä. Lähetin aikoja sitten sinne mieheni isovanhempien kuvan, jossa he toissavuosisadan vaihteessa istuvat tuvan portailla. Vasta äskettäin huomasin, että se oli pantu sivuille.

Siis en omista juuristani tai siitä suvusta, johon olen sekaantunut juurikaan tiedä. Sukuseuraan en viitsi sen enempää tukkeutua, kun ei se varsinainen suvun jäsen enää ole elossa.

Hintriika* kirjoitti:

Omasta suvustaan isä teetti joskus 50-luvulla sukututkimuksen. Se on käsinkirjoitetuista lippusista ja lappusista tehty paperikäärö, joka oli hukassakin parikymmentä vuotta.

Nyt se on minulla, mutta vaikea siitä on mitään tolkkua saada, kun liimatut laput irtoilevat, muste haalistuu ja paperikin hapristuu. Olen skannannut osaset, mutta ei sekään paljon auta.

Mieheni suvun puolelta on olemassa oikein sukuseura, jolla on sivut internetissä. Lähetin aikoja sitten sinne mieheni isovanhempien kuvan, jossa he toissavuosisadan vaihteessa istuvat tuvan portailla. Vasta äskettäin huomasin, että se oli pantu sivuille.

Siis en omista juuristani tai siitä suvusta, johon olen sekaantunut juurikaan tiedä. Sukuseuraan en viitsi sen enempää tukkeutua, kun ei se varsinainen suvun jäsen enää ole elossa.

Lue lisää

Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.

Fanni kirjoitti:

Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.

Lue lisää

löytyypi osoitteesta: www.genealogia.fi/sukuo/index.htm.
Kannattaa kokeilla!

Fanni kirjoitti:

Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.

Lue lisää

Arvaan, että sukututkimukseen voi jäädä koukkuun. Minulla on jo nyt niin monta rautaa kuumana, etten ehtisi nauttia laiskoista eläkeläispäivistä lainkaan, jos vielä sukututkimukseen hurahtaisin.

Mitä tarkoittanee velvollisuus sukua kohtaan? Isäni sukunimeä kantavia lähisukulaisia ei ole kuin kaksi henkeä. Äidin suvusta tietääkseni yksi serkku tekee tutkimusta.

Sen perintökäärön mielelläni antaisin jollekin, jolle siitä olisi iloa. Minä en jaksa tihrata edes niitä skannattuja tietoja, niin vaikeaselkoinen paketti se on. Sen tekijä ei osannut edes haaveilla tietokoneista.

Hintriika* kirjoitti:

Arvaan, että sukututkimukseen voi jäädä koukkuun. Minulla on jo nyt niin monta rautaa kuumana, etten ehtisi nauttia laiskoista eläkeläispäivistä lainkaan, jos vielä sukututkimukseen hurahtaisin.

Mitä tarkoittanee velvollisuus sukua kohtaan? Isäni sukunimeä kantavia lähisukulaisia ei ole kuin kaksi henkeä. Äidin suvusta tietääkseni yksi serkku tekee tutkimusta.

Sen perintökäärön mielelläni antaisin jollekin, jolle siitä olisi iloa. Minä en jaksa tihrata edes niitä skannattuja tietoja, niin vaikeaselkoinen paketti se on. Sen tekijä ei osannut edes haaveilla tietokoneista.

Lue lisää

Olen Hintriikan kanssa sukututkimuksen suhteen samoilla linjoilla. En uskalla pistää päätäni siihen heteikköön tietäen kuinka paljon aikaa vaativaa työtä se on. Aikani kuluu rattoisasti selvittäen kymmenien vuosien varrella kertynyttä valokuvamateriaalia. Mikäli säilyvät, helpottanevat tulevien polvien sukumme tutkijoita erään vuosituhannen vaihtumisen molemmilta puolilta.

Nykytekniikalla saa lähes "sammuneet" vanhat valokuvat heräämään henkiin. Yhdessä vaimoni kanssa puuhaamme niissä toimissa. Eräänlaista sukututkimusta lähivuosilta tämäkin!

En tunne sukulaisiani, edes serkkujani.
Miksi en, en osaa vastata.

mummi vaan kirjoitti:

En tunne sukulaisiani, edes serkkujani.
Miksi en, en osaa vastata.

Pikkuserkku soitti veljelleni.
Sinun isäsi veljen vaimo on kuollut. Suku kokoontuu, lähdetäänkö hautajaisiin?
Minäkin lähdin.
Meiltä tultiin kysymään.
Keitä te olette?

Taisi olla liian pitä aika edellisestä tapaamisesta.

Jopel kirjoitti:

Pikkuserkku soitti veljelleni.
Sinun isäsi veljen vaimo on kuollut. Suku kokoontuu, lähdetäänkö hautajaisiin?
Minäkin lähdin.
Meiltä tultiin kysymään.
Keitä te olette?

Taisi olla liian pitä aika edellisestä tapaamisesta.

Lue lisää

Välinpitämätön suhtautuminen "ketähän nuokin ovat" olisi pahempi vaihtoehto. Kun nuorukaiset varttuvat, kuka heitä varmuudella partasuuna tunnistaa. Minäkin kysyn sukutapaamisissa, ellen tunne, kuka kukin on. Seuraavalla kerralla ei tarvitse kysellä.

Eräs sukulaisemme otti selvää isäni puoleisesta suvusta pääsemättä kovinkaan pitkälle. Hänen mukaansa juuri tuo ortodoksisuus ja kirkonkirjojen kohtalo menetetyn Karjalan mailla sekoittivat jäljet melko pian.

Itsestäni on sanottava, että minua kiinnostaa enempi lähisuku, elävät ihmiset kuin kauan sitten manan majoille menneet. Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä tuolla ylempänä sanot. Ei kannattaisi riidellä eikä kilpalaulantaa tarvita palstalla.

Maalaismies* kirjoitti:

Eräs sukulaisemme otti selvää isäni puoleisesta suvusta pääsemättä kovinkaan pitkälle. Hänen mukaansa juuri tuo ortodoksisuus ja kirkonkirjojen kohtalo menetetyn Karjalan mailla sekoittivat jäljet melko pian.

Itsestäni on sanottava, että minua kiinnostaa enempi lähisuku, elävät ihmiset kuin kauan sitten manan majoille menneet. Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä tuolla ylempänä sanot. Ei kannattaisi riidellä eikä kilpalaulantaa tarvita palstalla.

Lue lisää

Kauneimpia joululauluja tuo 1200-luvulta oleva pyhiinvaeltajien hymni, joka kuvaa ihmiskunnan vaellusta kohti paratiisia.
Alunperin sanat olivat : miespolvet vaipuvat "vuorollaan".
Meidän suvussa tuota laulua lauletaan myös hautajaisissa. Varsinkin, kun suvun vanhimpia kuolee, sanat tulevat lähelle. Lohdullista on, jos hautajaisissa on paljon nuorta väkeä ja lapsia. Vainaja jää elämään jälkipolvissa . Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta:
"Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on iäistä,
sen verran meistä myös jäljelle jää
kun päättyvi päivä tää."

Mallamargareetta kirjoitti:

Kauneimpia joululauluja tuo 1200-luvulta oleva pyhiinvaeltajien hymni, joka kuvaa ihmiskunnan vaellusta kohti paratiisia.
Alunperin sanat olivat : miespolvet vaipuvat "vuorollaan".
Meidän suvussa tuota laulua lauletaan myös hautajaisissa. Varsinkin, kun suvun vanhimpia kuolee, sanat tulevat lähelle. Lohdullista on, jos hautajaisissa on paljon nuorta väkeä ja lapsia. Vainaja jää elämään jälkipolvissa . Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta:
"Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on iäistä,
sen verran meistä myös jäljelle jää
kun päättyvi päivä tää."

Lue lisää

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että äitini ja hänen kolme sisartaan ovat kertoneet äidinäitinsä juurista. Myös äidin isovaarivaarin ja isomummun tarinan tunnen.
Olen ne kertonut omille lapsilleni ja lapsenlapsille sekä sisarentyttärelleni.
Isäni suvusta en tiedä muuta kuin isovanhempieni nimet, sukunimen synty- ja muutaman muun tarinan. Poikamme on jo vuosia kimpustanut minua ottamaan selvää suvusta, mutta, mutta ja mutta.
Toisaalta isäni on kertonut pojalleni lapsuudestaan ja nuoruudestaan paljon enemmän kuin koskaan minulle.

Mieheni veljenpoika on jäljittänyt mieheni isänpuoleiset esi-isät Lempäälän Lumialassa 1650 syntyneeseen Erkki Paulinpoikaan. Mieheni äidin suvusta tiedämme virallisesti vain sen, mitä vanhassa, riekalaisessa perukirjassa luki ja mitä anoppi oli miehelleni kertonut.

Ei sillä ole mitään merkitystä, onko edeltävissä sukupolvissa ollut kartanonherrojen piikatytöille tekemiä äpärälapsia, rusthollareita tai vielä tarkemmin 11.4.1728 syntynyt rakuuna No 37. Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa.

Venlastiina kirjoitti:

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että äitini ja hänen kolme sisartaan ovat kertoneet äidinäitinsä juurista. Myös äidin isovaarivaarin ja isomummun tarinan tunnen.
Olen ne kertonut omille lapsilleni ja lapsenlapsille sekä sisarentyttärelleni.
Isäni suvusta en tiedä muuta kuin isovanhempieni nimet, sukunimen synty- ja muutaman muun tarinan. Poikamme on jo vuosia kimpustanut minua ottamaan selvää suvusta, mutta, mutta ja mutta.
Toisaalta isäni on kertonut pojalleni lapsuudestaan ja nuoruudestaan paljon enemmän kuin koskaan minulle.

Mieheni veljenpoika on jäljittänyt mieheni isänpuoleiset esi-isät Lempäälän Lumialassa 1650 syntyneeseen Erkki Paulinpoikaan. Mieheni äidin suvusta tiedämme virallisesti vain sen, mitä vanhassa, riekalaisessa perukirjassa luki ja mitä anoppi oli miehelleni kertonut.

Ei sillä ole mitään merkitystä, onko edeltävissä sukupolvissa ollut kartanonherrojen piikatytöille tekemiä äpärälapsia, rusthollareita tai vielä tarkemmin 11.4.1728 syntynyt rakuuna No 37. Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa.

Lue lisää

Suullinen perimätieto oli vanhan kansan tärkein tiedonlähde. Ihmeellisesti se kykenikin siirtämään olennaiset asiat sukupolvelta toiselle. Kykenee se vieläkin missä sitä harjoitetaan. Perimätieto tallentaa sitä paitsi sellaista asiaa, mitä ei papereissa eikä kirkonkirjoissa ole.

Kun ajattelee tätä meidän aikaamme, niin säilyykö paljon mitään? Tekniikka tarjoaa huimat mahdollisuudet kuvata ja haastatella, tallentaa ääntä ja kuvaa, mutta tehdäänkö sitä läheisistä asioista? Sitäkin epäilee, että säilyvätkö sähköiset tallenteet.

Olennaisen sanot Venlastiina, kun sanot: Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa."

Maalaismies* kirjoitti:

Suullinen perimätieto oli vanhan kansan tärkein tiedonlähde. Ihmeellisesti se kykenikin siirtämään olennaiset asiat sukupolvelta toiselle. Kykenee se vieläkin missä sitä harjoitetaan. Perimätieto tallentaa sitä paitsi sellaista asiaa, mitä ei papereissa eikä kirkonkirjoissa ole.

Kun ajattelee tätä meidän aikaamme, niin säilyykö paljon mitään? Tekniikka tarjoaa huimat mahdollisuudet kuvata ja haastatella, tallentaa ääntä ja kuvaa, mutta tehdäänkö sitä läheisistä asioista? Sitäkin epäilee, että säilyvätkö sähköiset tallenteet.

Olennaisen sanot Venlastiina, kun sanot: Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa."

Lue lisää

että ensin maksetaan 5000€ selvityksen tekijälle,
ja sitten kun tullaan hevosvarkaisiin, maksetaan
5000€, että tekijä pitäisi suunsa kiinni.

Ystävätär, kirjoitustaitoiseksi kehittynyt, on jo kolme kirjaa suvustaan kirjoittanut. Minäkin sain niistä kaksi.
Niiden tiedot oli saatu muistitietona sukulaisilta ja asiakirjoista. Asiat oli tarkistettu moneen kertaan.
Ihailen kirjoittajan rehellisyyttä kirjoittaa sellaisetkin suvun asiat, joista ei tavallisesti puhuta esim. ihmiskohtalot, taloudelliset epäonnistumiset, sairaudet. Liian silotellut kertomukset tuntuvat ilmeettömiltä. Jälkipolvi saa silloin kuvauksen helposta elämästä, joka on epätosi.