Sehän selviää heidän viimeisten avaustensa saamasta huomiosta.
Vastineiden määrällä mitattuna kapi näkyy oleva 51 kertaa kiinnostavampi, eli suhde sonnimiehen tappioksi on 0-51. Selaajien määrällä mitattuna sonnimies pärjää vähän paremmin, eli siinä sonnimiehen tappio on vain n. 30-1400, eli n. 49-kertainen.
Sonnimies pärjää kapia vastaan vielä paljon huonommin kuin keris kuntavaaleissa, sillä äänimäärät keriksen tappioksi olivat 20-244, eli kapin voittosuhde kerikseen nähden n. 12-kertainen.
Mutta sonnimies ei lannistu. Epätoivon vimmalla hän puskee aidon sonnimullin tavoin päätään seinään, tekee tyhjänpäiväsisiä avauksiaan ja tunkee kaikkien muiden avauksille lajisaan ylivertaista potentiaaliaan esittelemään!
Hyvä sonnimies! Hyvä keskusta!
Kumpi kiinnostavampi?
11
399
Vastaukset
- mitä.
viestin sisältöön tulee.
Pitkiä sepustuksia etupäässä itsestään ja omista seikkailuista sekä puna-aatteen paloa rakastaville on Kapi mitä parhain vaihtoehto.
Sonniksen viestit ovat sekä hauskoja että liittyvät saitin teemaan eli Keskustaan ja sen politiikkaan (huom. ei jokaiseen kirjoittajaan itseensä ja puna-aatteeseen).
Vastaukseni kysymykseesi on, että ehdottomasti Sonnis on kiinnostavampi ja ennen kaikkea hauskempi. :)- Avaaja
Jos sonnimies on sinusta kiinnostavampi, miksi sinäkään et keskustele hänen kanssansa. Usein näyttää siltä, että ainoa, joka vastaa sonnimiehelle, on sonnimies itse, nikittömänä tietysti.
Höpö höpöjä puhut, kaukana todesta, ihan niin kuin sonnimieskin, mutta sentään siistimmin etkä ihan iin typerästikään kuin sonnimies aina. Joten et varmaan ole sonnimies, vaan joku toinen vähän sivistyneempi ja älykkäämpi mutta kuitenkin yhtä valheellinen kepuli. - niin ukottava,
Avaaja kirjoitti:
Jos sonnimies on sinusta kiinnostavampi, miksi sinäkään et keskustele hänen kanssansa. Usein näyttää siltä, että ainoa, joka vastaa sonnimiehelle, on sonnimies itse, nikittömänä tietysti.
Höpö höpöjä puhut, kaukana todesta, ihan niin kuin sonnimieskin, mutta sentään siistimmin etkä ihan iin typerästikään kuin sonnimies aina. Joten et varmaan ole sonnimies, vaan joku toinen vähän sivistyneempi ja älykkäämpi mutta kuitenkin yhtä valheellinen kepuli.että sivistys suorastaan loistaa tekstistäsi.
Hohhoijaa. Vittuilkaamme toisillemme oikein urakalla. Työpäivä kuluu rattosasti, kun ei pomolle kuitenkaan uskalla jatkuvasti vittuilla.
- Uusi-Ukki
Teit kuitenkin suuren virheen, kun menit arvostelemaan tätä Keskustalähettiä, viisasta Sonnimiestä. Olet loukannut Kepuleiden tunteita anteeksiantamattomalla tavalla, Minä eilen avauksessani häntä vähän arvostelin, "Ja minkä kirouksen niskaani sainkaan".
Ei näihin Kepuleihin mikään järkipuhe uppoa, Sonnin lailla he puskevat vaikka hoitajiaan. Toisin sanoen he haukkuvat suut vaahdossa kunnon Suomalaisia veronmaksajia, joiden tukirahoilla he maataan viljelevät, valitettavasti kiittämättömyys on maailman palkka.- suu vaahdossa niitä jotka
raatavat selkä verillä ja verta hikoillen päivästä päivään ukin orjina maatiloillaan, jotta ukilla olisi ruokaa syödäkseen. Hyi, hyi.
Aivan, aivan kiittämättömyys on tosiaankin maailman palkka. - KapiKorhonen
Mielenkiintoisempi vielä on tuo StadinkundiJKK:n kirjoittama tutkielma kaupunmiien siunauksellisuudesta! Siellä Sinuakin on ohimennen käytetty esimerkkinä, ihan luvattasi, mutta hyvässä tarkoituksessa.
Joo - varmasti oli rohkea teko mennä arvostelemaan sonni"miestä", mutta olenhan minä vanha sotilas, hyvä sellainen, jolloin rohkeus on oltava perusedellytys. Jopa niin yltiöpäisiin tekoihin kuin sonni"miehen" arvosteluun! ;)
- T. O. Sikko
Tuskin tuo edes aikuisten oikeasti keskustalainen on?
Ennemminkin työtön (tai muuten vaan työtävieroksuva) demari tai persu? - ei pala tulessakaan
Kun luvuista siivotaan kapin itse omiin avauksiinsa kirjoittamat vastineet tai vastaukset muille sekä Uuden Ukin kirjoittamat kapinuoleskelut niin eipä niihin paljoa muuta jäljelle jää. Eli se tuosta tilastosta
- Uusi-Ukki
Sonnimiestäsi tätä Kepun Paavia ja sanansaatajaa. Minä kehun kaikkia tämän Kepupalstan hyviä ja viisaita kirjoittajia. Olen laskeskellut heitä olevan noin 7-8 henkilöä, johon ryhmään en kuitenkaan itseäni lue. Minä kuitenkin kuulun siihen näitten 8-san viisaan jälkeiseen kakkos ryhmään, sitten vasta tulevat nämä Kepulireppanat ällöttävine herjoineen ja ainaisine Kepukehuineen..
Se jos mikään, tuntuu niin tavattomalta tyhmyyden ylistämiseltä. Älä hyvä mies puhukaan Sonnimiehestä ja Kapista samanaikaisesti, heillä ei ole mitään yhteistä, mistään asiasta, Sonnimieshän ei käy täysillä, kaikkihan sen jo tietää. - ukki älähtää
Uusi-Ukki kirjoitti:
Sonnimiestäsi tätä Kepun Paavia ja sanansaatajaa. Minä kehun kaikkia tämän Kepupalstan hyviä ja viisaita kirjoittajia. Olen laskeskellut heitä olevan noin 7-8 henkilöä, johon ryhmään en kuitenkaan itseäni lue. Minä kuitenkin kuulun siihen näitten 8-san viisaan jälkeiseen kakkos ryhmään, sitten vasta tulevat nämä Kepulireppanat ällöttävine herjoineen ja ainaisine Kepukehuineen..
Se jos mikään, tuntuu niin tavattomalta tyhmyyden ylistämiseltä. Älä hyvä mies puhukaan Sonnimiehestä ja Kapista samanaikaisesti, heillä ei ole mitään yhteistä, mistään asiasta, Sonnimieshän ei käy täysillä, kaikkihan sen jo tietää.Kalikka kalahti kun Ukki noin älähti.
Enhän minä kirjoituksien laatua arvioinut vaan määrää. Jos Kapin avaukseen ketjuuntuu 50 kirjoitusta niin niistä poikkeusetta 20 on Kapin itsensä kirjoittamia, 10 sinun Ukki ja loput lähinnä epämääräsitä törkyä jossajoukossa sitten yksi tai kaksi maltillisen oikeistolaisen tai jonkun muun asiakirjoittajan punnittua puheenvuoroa.
- KapiKorhonen
Ihan kiva on olla kiinnostuksen kohteena, jos kiinnostus ei kohdistu kenties huonosti harkittuihin tekemisiin, jolloin se voi olla kiusallista. Taitaa tällä hetkellä pari ministeriä olla sellaisen kiinnostuksen kohteena. No – onhan myös sanottu niin, että poliitikolle ei ole tärkeintä mitä hänestä puhutaan, kunhan vain puhutaan. En minäkään piittaa mitään siitä, mitä kepulaiset täällä minusta sanovat, sillä ihan oikein ymmärrän sen sanomisen perussyyt, ja olen tainnut ne joskus mainitakin ;)
Mutta en kuitenkaan osaa olla kovin iloinen siitä, että tehdään ihan minua koskevia avauksiakin täällä. Saitin aiheena kun on nimittäin kepu ja sen politiikka, niin en toivoisi, että minua mitenkään nähtäisiin niiden osana. Kun en ole edes kepulainen, vaan tavallinen ihminen, kunnon suomalainen.
Enkä pidä kiinnostavuuden kriteerinä sitä, että on kiinnostavampi kuin sonni”mies”. Mikä tahansa varmasti on sitä. Tien poskeen heitetty risa kenkä, ehkä tien sivussa oleva koiran paskakin.
Mutta kyllä esittämäsi luvut ovat tosia. Ei niitä muiksi muuta tuo, jota joku näkyy epätoivoisesti yrittävän. Onhan tuossa edellisessä avauksessani jo yli 1500 selaajaa ja yli 50 puheenvuoroa, kun sonnimiehellä kahdessa viimeisessään vastineiden määrät ovat pyöreät nollat, eikä selaajienkaan määrät taida olla keskiarvoisesti edes viittäkymmentä.
Joku sanoo omien puheenvuorojeni olevan aina avauksissani puolet kaikista. Niin pitäisi keskustelupalstoilla ollakin, sillä keskustelu on vuoropuhelua. Mutta tuossa edellisessä avauksessani omia puheenvuorojani on vain yhdeksän 55:stä. Sonnimiehenkin puheenvuoroja siellä taitaa olla enemmän. No – siitäkään nyt ei kantsi erityisesti ylpeillä, sillä olenhan nimenomaan sonni”miehelle” aivan erityinen kiinnostuksen kohde. Ihanteet tuppaavat sellaisia olemaan ihmiselle; ihanteet, joiden kaltainen haluaisi olla, vaikka tietäisi, ettei koskaan sellainen pysty olemaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736