Elixian markkinointitavasta

Olen seurannut tammikuusta alkaen Tampereelle elokuussa avattavan uuden Elixia-kuntosalin markkinointitoimia, ja haluaisin asiasta mielipiteitä. Itseäni heidän tyylinsä ottaa päähän päivittäin heidän pisteensä ohi kulkiessani, ja olen varma siitä, ettei heidän markkinointinsa ole sääntöjen mukaista.

Mielestäni he valehtelevat kuluttajille luomalla kuukaudesta toiseen mielikuvan, jonka mukaan heidän on toimittava nopeasti voidakseen liittyä edullisesti kuntosalille.

He värväävät siis jäseniä uudelle kuntosalilleen. Aluksi heidän kyltissään seisoi päivittäin ja viikosta toiseen lappu, jossa luki "Tarjous päättyy tänään". Jossain vaiheessa lappu vaihtui selkeäksi lausunnoksi, jonka mukaan tarjous todellakin päättyisi 25.2.

Tätä seurasi reilun viikon periodi, jonka aikana kyltissä oli laskuri, joka kertoi, paljonko paikkoja oli jäljellä. Hitaasti mutta varmasti ennakkopaikat loppuivat.

Hieman tämän jälkeen kuitenkin tuo vanha tuttu "Tarjous päättyy tänään" -lappu ilmestyi taas "Nopeimmat saavat parhaat edut" -kyltin rinnalle.

Tätä jatkui hyvän aikaa, tosin yhdessä vaiheessa ei ollut mainintaa tarjouksen päättymisestyä, kunnes tänään paikkalaskuri oli taas ilmestynyt kylttiin: nyt on enää 50 paikkaa jäljellä! Iik!

Kysellessäni pisteen tytöiltä asiasta, olen saanut kahdenlaista vastausta: ensin minulle kerrottiin, että tytöt eivät itsekään ikinä tiedä, jatkuuko tarjous vielä huomenna. Siksi tämän "epävarmuuden" vuoksi ei voi muuta kuin laittaa siihen että tänään on ihan tosi viimeinen mahdollisuus.

Toisen vastauksen mukaan heidän tarjouksensa vaihtelee, eli toisin sanoen kun 50 jäljellä olevaa ennakkopaikkaa on myyty loppuun, laitetaan uusi "erilainen" tarjous, jolloin ennakkopaikkoja on taas lisää, tosin "erittäin rajoitetusti". Silloin kun kyltissä seisoo "Tarjous päättyy tänään" -lappu, tarjous ilmeisesti vaihtuu päivittäin?

Stressaanko suotta vai valehdellaanko tässä ihmisille päin naamaa?
1418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja ketään ei kiinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rraug kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu