Olen sairastellut fyysiseti noin kolme kuukautta,ja tuntuu ettei miesystäväni ymmärrä minua ja kipujani,tulee tietenkin valitettua hänelle kun hän on läsnä.
Mutta on alkanut tuntumaan että hän kyllästyy jo,minuun ja sairauteeni,rakkaudentunnustukset on vähentyneet pikkuhiljaa ja muutenkin suhde on erilainen,pelottaa ettei hän jaksa tätä,minut leikataan ja siihen asti pitäisi jaksaa.
eli pari kuukautta vielä.Tosin tuntuu etten itsekkään jaksa tätä,ja ilman miesystävän tukea vieläkin vaikeempaa!!
Kai pitäisi olla hiljaa ja valittamatta?
Mutta on alkanut tuntumaan että hän kyllästyy jo,minuun ja sairauteeni,rakkaudentunnustukset on vähentyneet pikkuhiljaa ja muutenkin suhde on erilainen,pelottaa ettei hän jaksa tätä,minut leikataan ja siihen asti pitäisi jaksaa.
eli pari kuukautta vielä.Tosin tuntuu etten itsekkään jaksa tätä,ja ilman miesystävän tukea vieläkin vaikeempaa!!
Kai pitäisi olla hiljaa ja valittamatta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Suo anteeksi, kun sanon tämän, mutta monesti voi käydä niin, että kun suhteessa tulee vaikeita aikoja, toinen osapuoli ei kestäkään sitä. Oletteko kauan olleet yhdessä?? Tai voihan olla, että miehesi käsitelee omalla tavallaan asiaa. Itse olen sairastellut useamman vuoden ja mieheni on seissyt rinnallani. Hänellä on sellainen tapa, että kun tilanteet on menneet oikein pahaksi, hän lähtee vetämään päänsä täyteen. Aluksi kyllä napisin asiasta aika lailla, kun tuntui että jään aivan yksin, mutta sitten tajusin, että se on hänen tapansa nollata tilanne.
Sitä täytyisi muistaa, että se rakkainkin kärsii sinun tilanteestasi. Varmasti miehesi tuntee itsensä avuttomaksi, kun ei pysty auttamaan, vaikka monesti se mitä tarvitset on se, että joku ottaa syliin jne. Anna miehellesi tilaa. Mutta muista, ettei sinun tarvitse esittää mitään, mitä et ole ja valehdella, että kaikki on in hyvin. Jos miehesi ei kestä, niin sitten täytyisi antaa hänen mennä... Silloin hän ei ollut sinua varten.Onko sinulla ystäviä, joille voisit purkaa pahaa oloasi?? Mutta onnea matkaan ja toivottavasti kaikki menee parhain päin.
ollaan oltu yhdessä viime kesästä asti vasta,mutta ollaan kihloissa.Itse olen herkempi luonteeltani ja itkeskelen paljon,tuntuu ettei hän oikein tajua sitä ja tunnen itseni ihan itkupilliksi vaan se helpottaa niin paljon!
Kyllä annan hänelle tilaa,koska meillä on tätä välimatkaa,hän on vapaa-aikansa luonani,ja olen sanonut että jos ei jaksa tulla niin ymmärrän kyllä.
On mulla pari ystävää mutta pääsevät harvoin käymään,ja tuntuu ettei he jaksa kuunnella minun sairaskertomuksia...
Kaikilla on oma elämänsä ja lapset yms.huolehdittavaa.
No,pääasia on että saan itseni kuntoon,jos mies ei jaksa,sille en voi mitään :( Surullista vaan.
Hei!
Piti vielä lisätä, että ite oon huomannut, ettei kukaan lopulta tajua, millasta se elämä sairauden kanssa on, vaikka kuinka puhuisit siitä. Sen pystyy täysin ymmärtämään sellainen, joka on ite kokenu saman. Itelläni mies varmaankin ymmärtää sen takia, että asutaan yhessä ja se on nähny, miten vaikea välillä mun on olla. Tai sitten se vaan rakastaa niin paljon... Niin tai näin, ymmärrän, että varmasti on hirveä olla, koska se oma mies on kuitenkin se, johon eniten luottaa, vaikka oliskin ystäviä vaikka kuinka paljon. Yritähän jaksaa ja voihan se olla, että teillä on nyt muuten jokin kausi, jolloin menee vähän heikommin ja arki on iskenyt. Ei saa luovuttaa!!!