Koripallomuseo Kotkaan

KH:ssa tänään

Koripallomuseon perustamisen valmistelu

Kh 17.3.2008 / 106 §

   Valmistelija:   Lasten ja nuorten palveluiden johtaja Kaisa Rönkä puh. 234 4202

      24.2.2007 on asetettu koripallomuseon perustamista valmisteleva työryh-mä, jonka puheenjohtajana on lasten ja nuorten palveluiden johtaja Kaisa Rönkä, jäseninä koripallon asiantuntijat Erkki Hiltunen, Veijo Nielsen, Risto Piipari, urheiluhistorian asiantuntija Pekka Savolainen, kuvan- ja tekstinkä-sittelyn asiantuntija Pekka Reponen ja museoasiantuntija Vesa Alen. Myö-hemmin työryhmää täydennettiin koripallon asiantuntija Kalevi Näätäsellä ja ryhmän sihteeriksi kutsutulla johdon assistentti Seija Pusilalla.

   ./.   Esityslistan liitteenä on lyhyt kuvaus koripallomuseon toimintaperiaatteista ja siihen liittyvästä valmistelutyöstä.

      Kaupungin budjetissa on varattu 20 000 euroa tälle vuoden koripallomuse-on perustamisen selvittämiseen. 11.1.2008 on Kymenlaakson liitolle jätetty rahoitushakemus. Maakuntahallitus on 10.3.2008 hyväksynyt hankkeen kustannusarvioksi 70 000 euroa ja myöntänyt hankkeen 15.1.2008 – 31.12.2008 syntyviin hyväksyttäviin kustannuksiin maakunnan kehittämis-rahaa 70 % kustannuksista, enintään 49 000 euroa. Maakunnan kehittä-misrahan niukkuuden takia jatkopäätös tehdään myöhemmin. Hanke on suunniteltu kolmeksi vuodeksi, joten vuoden lopussa tehdään jatkohake-mus Kymenlaakson liitolle.

      Maakuntahallituksen päätökseen perustuen on mahdollista palkata työnte-kijä, joka lähtee valmistelemaan koripallomuseon perustamista. Työntekijä palkataan niin pian, kuin sopiva henkilö tehtävään on löydetty.

      Koripallomuseon perustamista valmisteleva työryhmä on alustavasti neu-votellut museon sijoituspaikasta Kauppakeskus Pasaatin kauppakeskus-johtaja Kirsi Keskitalon kanssa. Suunnittelun tässä vaiheessa voitaisiin ko-ripallomuseon sijoituspaikkana pitää Kauppakeskus Pasaatia ainakin kol-me vuotta. Kirsi Keskitalo on jättänyt tarjouksen 1. kerroksen liiketilasta nro A4 181 m2. Liiketilan kuukausivuokra on tarjouksessa 2 896 euroa sisältä-en pääomavuokran ja hoitovastikkeen. Jos päädytään tähän ratkaisuun, niin vuokrasopimuksessa sovitaan myös Kauppakeskus Pasaatin tarjoa-masta markkinointiavusta museolle. Toiminnallisesti tämä olisi erinomainen ratkaisu museon perustamisen alkuvaiheessa. Ratkaisu tukisi omalta osal-taan myös kauppakeskuksen toimintaa. Tilapalvelukeskus valmistelee vuokrasopimuksen.

      Alustavana tavoitteena on, että syksyllä 2008 voitaisiin käynnistää museon toiminta avaamalla tilat yleisölle.

   Esittelijä:   Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

   Ehdotus:   Kaupunginhallitus päättää hyväksyä koripallomuseon sijoittamissuunnitel-mat ja museon perustamistyön jatkamisen Kymenlaakson liiton hyväksy-män hankesuunnitelman mukaisesti.

   Asian käsittely:

      Markku Saastamoinen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi pöytäjakelussa esitetyn liitteen virheellisten vuokrakustannusten ja yleisesti korkeaksi nousseiden kustannusten sekä henkilöstömäärän vuoksi.

4

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ................

      tääkim vielä voi helvetti

      • kaada?

        Kaupunginhallituksen opintomatka

        Kh 31.3.2008

           Valmistelija:   Suhdetoimintapäällikkö Sirkka Kotola, puh. 234 4208

              Hampurin satamassa järjestetään vuosittain suuri yleisötapahtuma,
              ”Hafengeburtstag”, joka on luonteeltaan Kotkan Meripäivien kaltainen. Hampurin sataman syntymäpäiviä vietetään 9.-12.5.2008. Eri vuosina päivillä on teemamaa ja tänä vuonna teemamaana on Suomi. Kotkan Satama Oy ja Kymenlaakso ovat mukana tapahtumassa, jossa vuosittain vierailee n. 1,4 milj. kävijää. Kymenlaakson näyttelyosasto on suuruudeltaan 36 m2 ja se on osa Cursorin hanketta ”Kymenlaakso for international travellers”. Kotkan matkailutoimisto on hankkeessa mukana.

              Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on esittänyt, että kaupunginhallitus tekee opintomatkan ja se suuntautuu edellä kuvattuun tapahtumaan sekä Kotkan ystävyyskaupunkiin Lyypekkiin.

              Matkan ohjelmaksi on suunniteltu alustavasti seuraavaa: Lähtö perjantaina 9.5. klo 7.50 Hampuriin lähtevällä lennolla, päivän aikana tutustutaan Hampurin sataman syntymäpäivien järjestelyihin, ohjelmaan ja tapahtumiin; myöhään iltapäivällä siirrytään Lyypekkiin, jossa viivytään sunnuntaihin. Lauantaina 10.5. tutustutaan mm. Lyypekin vanhaan teollisuus- ja satama-alueeseen ja sen nykyiseen käyttöön (Media Docks). Lisäksi tarkoituksena on keskustella Lyypekin kaupungin edustajien kanssa yhteistyöstä mm. ympäristökysymyksissä. Sunnuntaina 11.5. lähdetään paluumatkalle Hampurista klo 13.05 lähtevällä lennolla ja saavutaan Helsinkiin klo 15.55.

              Lennot ja yöpymiset maksavat 759 €/henkilö. Lisäksi kustannuksia tulee Kotkan ja Helsingin sekä Hampurin ja Lyypekin välisistä matkoista ja ruokailuista.

           Esittelijä:   Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

           Ehdotus:   Kaupunginhallitus hyväksyy suunnitellun kaupunginhallituksen opintomatkan Hampuriin ja Lyypekkiin 9.-11.5.2008. Kustannukset maksetaan kaupunginhallituksen kustannuspaikalta 1202.

           Oikaisuvaatimusohjeet

      • estynyt lähtemästä
        kaada? kirjoitti:

        Niin myä voiaa jampan kaa lähtä tuuraamaa!.

    • lisää näitä

      koris kunniaan!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe