Erkin uran kohokohdat:
1. 1969: Toimeenpanee julkisen nimiadressin, ns. yllytysadressin, jolla kerätään nimiä tuen ilmaisuksi asepalveluksesta kieltäytymisen puolesta.
2. 1970: Tuomitaan Helsingin RO:ssa yllytyksestä rikokseen (aseista kielt.juttu) 1 vuoden 2 kk:n vankeuteen (Kekkonen armahtaa)
3. 1970: Osallistuu Persian shaahin vastaisiin mielenosoituksiin ja mellakoihin Helsingissä; kannetaan jalat edellä TV-kameroiden todistaessa poliisimaijaan.
4. 1972: Vuotaa huippusalaisen Zavidovo-muistion Kekkosen ja Breznevin neuvotteluista lehdistölle.
5. 1973: Valehtelee todistajan valan nojalla Zavidovo-vuotoa koskevassa oikeudenkäynnissä.
6. 1973: On mukana "EEC -vapaakauppasopimus torjuttava" - nimiadressissa Helsingin Sanomissa.
7. 1974: Kirjoittaa lokakuussa 1974 Suomen Sosialidemokraatissa: "Porvarien kanssa hallitukseen vain sodan, ruton tai nälänhädän torjumiseksi."
8. 1993: Tunnustaa vuotaneensa salaisen Zavidovo-muistion (1972) julkisuuteen kirjassaan "Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan".
9. 1999-2000: Kauppa- ja teollisuusministerinä, valtion omistajaohjaajana, seuraa katseella, kun Fortum Oyj:n ökyoptio-ohjelmaa viedään eteen päin.
10. 2001: Saa Israelin ulkoministeri Shimon Peresin raivoihinsa vertaamalla (Suomen Kuvalehti 34/24.8.) Israelin palestiinalaisten kohtelua juutalaisten 1930-luvulla osakseen saamaan kohteluun.
11. 2002: Vuotaa Alpo Rusia koskevan salaisen tiedon esitutkinnasta valtiosihteeri Antti Satulille.
12. 2003: Toteaa Yhdysvaltain suurlähettiläälle Bonnie McElveen-Hunterille, että hän - Tuomioja - kuuluu siihen sukupolveen, jolle 11.9. edustaa 11.9.1975:ä eli Chilen vallankaappauksen päivää, jolloin CIA:n tuella Salvador Allende syöstiin vallasta.
13. 2003: Esiintyy lippalakki päässä EU:n ulkoministerikokouksen ministerilounaalla.
14. 2007: Valehtelee TV:n haastattelussa, että istuva hallitus olisi tarjoillut rynnäkkökivääreitä (100 000 kpl) Afganistanille.
15. 2007: Ilmoittaa Helsingin yliopistolla juhlapuheessa olevansa ateisti.
16. 2008: Tunnustaa pössytelleensä marihuanaa ylioppilastalolla Helsingissä 60-luvulla.
17. 2008: Arvioi nettisivuillaan, että Tali-Ihantala torjuntavoittona ja Suomen pelastajana on vain historiaan liittyvä paikkansapitämätön myytti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.