Siis mitä se Lipponen puhui?!

Miten Oli!

Edelleen on jäänyt täysin epäselväksi se että mitä se Lipponen sille USA:n pressalle oikein lupasi? miksi ylipäätään k.o.paperien ois pitänyt olla salaisia jos niissä ei kerta mitään erikoista ole?! Eikö tässä ole nyt tosiasiassa käynyt niin että Lipponen mennyt lupailemaan enempi kuin pystyi pitämään?Vaivaako demareita joku demetia?

3

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • extreme

      ne asian tietävät, mutta eivät tule ulos kuorestaan, kun on hiljaa ei tee virheitä.

    • Tane

      Ei luvannut ainakaan sitä, mitä Jäätteenmäki väitti. Yksinkertaisesti siksi, että Lipposen ja Bushin keskustelujen aikaan joulukuussa 2002 ei edes ollut olemassa mitään sotakoalitiota, se perustettiin vasta helmi-maaliskuussa 2003. Ainoa "koalitio" tuolloin oli terrorisminvastainen liittouma.
      Asia on selvitetty myös ulkoasiainvaliokunnassa, jossa myös Jäätteenmäki oli jäsenenä, ja siellä "lupauksista" ei ollut erilaisia käsityksiä.
      Kuulutatko sinä kaikki henkilökohtaisetkin keskusteluisi julki toreilla? Miksi Lipposen - tai kenenkään muunkaan poliitikon - pitäisi tehdä niin? Ja jos tekisi, niin kuinka kauan hänen kanssaan haluttaisiin keskustella muusta kuin ilmoista?

      • ???

        olisi että kaikki tulisi julkisuuteen, jokuhan voisi vaikka muutoin epäillä jotain ja katsella lakia "sillä silmällä", EU sivulta--


        Lakeja maanpetosrikoksista
        Kirjoittanut: Suomi: Ei EU, 2.8.2003 klo 22.31

        Maamme alistaminen vieraiden valtojen ja sotilasliittojen alaisuuteen ei siis ole pelkästään poliittisesti turhaa, taloudellisesti kallista ja turvallisuuden kannalta vaarallista, vaan myöskin vastoin lakia.

        1 § 21.4.1995/578
        Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.

        Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

        1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,

        2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai

        3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

        2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

        1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai

        2.Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,

        3.julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

        4.järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
        oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
        siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

        3 § käsittelee sodan aikana tapahtuneita maanpetosrikoksia.

        4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.

        Jos maanpetoksessa

        1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai

        2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

        ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe