OIKEUSKANSLERIN KANNANOTTO

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI
Snellmaninkatu 1 A
PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 31.3.2008 Dnro 350/1/08
Tapio Kuosma
Bäckstranden 31 A
02300 ESBO
Oikeuskanslerille 12.3.2008 osoittamassanne kirjoituksessa viittaatte
julkisissa tiedotusvälineissä esitettyihin ulkoasiainministeri Ilkka
Kanervan tekstiviestien lähettämistä koskeviin tietoihin.
Kirjoituksessanne katsotte, että on syytä epäillä, että ulkoasiainministeri
Ilkka Kanerva on käyttänyt väärin virka-asemaansa ja virkapuhelintaan
sekä valehdellut julkisesti.
Kirjoituksessa esittämäänne viitaten olette sitä mieltä, että
ulkoasiainministeriä ei voida enää pitää perustuslain 60 §:ssä
tarkoitetulla tavalla rehellisenä ja taitavaksi tunnettuna. Pyydätte
oikeuskansleria tutkimaan, onko ulkoasiainministerin menettely ollut
niin sanotussa “tekstiviestijupakassa” lainvastaista tai virheellistä.
Oikeuskanslerinvirastoon maanantaina 17.3.2008 saapuneessa
lisäkirjoituksessa olette täydentänyt kantelukirjoitustanne. Perustuslain
60 §:n lisäksi viittaatte kotirauhan rikkomista koskevaan rikoslain
24 luvun 1 §:n 2 kohdan säännökseen, seksuaalista häirintää koskeviin
säännöksiin ja virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta koskevaan valtion
virkamieslain 14 §:n 2 momentin säännökseen.
Lisäkirjoituksessanne olette yksityiskohtaisemmin viitannut mainitusta
asiasta tiedotusvälineissä julkaistuihin eri ihmisten haastattelulausumiin.
Totean kirjoituksenne johdosta vastauksena seuraavan.
Perustuslain 108 §:ssä säädettynä oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa
valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta.
Oikeuskanslerin valtioneuvostoon, valtioneuvoston yksittäisiin jäseniin
ja tasavallan presidenttiin samoin kuin muihin viranomaisiin ja
virkamiehiin kohdistamassa laillisuuden valvonnassa on siten kysymys
asianomaisen menettelystä virkatoiminnassa.
2
Kirjoituksenne lisäksi tästä asiasta on oikeuskanslerille saapunut tai
eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta siirretty eräitä muitakin
kirjoituksia. Niiden kaikkien johdosta oikeuskanslerin perustuslaissa
säädettyjä tehtäviä ja toimivaltaa koskevana rajauksena ilmoitan, että
virkatoimissaan oikeuskanslerin laillisuusvalvontaan kuuluvan henkilön
toiminnan eettinen tai moraalinen arviointi ei kuulu oikeuskanslerin
laillisuusvalvonnan piiriin.
Asiaa koskevissa kantelukirjoituksissa on nostettu esiin kysymys
ministerin poliittisesta uskottavuudesta ja hänen nauttimastaan
luottamuksesta. Näiltä osin totean valtioneuvoston ja muiden
viranomaisten virkatoimien laillisuuden valvojana, että tällaisten
kysymysten arviointi ei kuulu toimivaltaani. Poliittisesta näkökulmasta
asiaa voivat arvioida lähinnä ne poliittisen päätöksenteon toimielimet,
jotka ovat olleet osaltaan päättämässä hallituksen kokoonpanosta. Lisäksi
on oikeudelliselta kannalta syytä tässä yhteydessä viitata perustuslain
60 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan ministerit ovat virkatoimistaan
vastuunalaisia eduskunnalle. Mainittu säännös kattaa ministerin
virkatoimia koskevan oikeudellisen vastuun lisäksi myös ministerin
poliittisen vastuun eduskunnalle. Ministerin poliittista luottamusta
koskeva päätöksenteko tapahtuu eduskunnassa.
Virkapuhelimen käytön osalta ilmoitan, että valtioneuvoston jäseninä
toimivilla kansanedustajilla on käytössään eduskunnan kansanedustajille
luovuttama matkapuhelin. Matkapuhelimen yksityiskäyttöä koskevan
etuuden verottamisesta on omia säännöksiä. Muilta osin kysymys on
matkapuhelimen omistajan ja sen käyttöä koskevan liittymäsopimuksen
tehneen tahon eli tässä tapauksessa eduskunnan matkapuhelimen
käyttäjille mahdollisesti antamista sisäisistä ohjeista, joiden
noudattamista se valvoo.
Valtion virkamieslain 14 §:ssä virkamieheltä edellytettävän
käyttäytymisen osalta viittaan valtion virkamieslain 1 §:ään, jonka
mukaan virkamieslaissa säädetään valtion virkasuhteesta. Virkasuhde on
julkisoikeudellinen palvelussuhde, jossa valtio on työnantajana ja
virkamies työn suorittajana. Nykyisen valtion virkamieslain
soveltamisalaa koskevat säännökset ovat tältä osin samat kuin
aikaisemmassa valtion virkamieslaissa (755/1986). Sen 2 §:n
erityisperusteluissa (HE 238/1984) nimenomaan todettiin, että lakia ei
sovelleta muun muassa kansanedustajiin eikä valtioneuvoston jäseniin.
Valtion virkamieslain kyseinen säännös ei siten ole asian oikeudellisessa
arvioinnissa merkityksellinen.
Siltä osin kuin olette kirjoituksessanne viitannut eräisiin rikoslain
säännöksiin ilmoitan, että mahdollisten rikosten tutkinta kuuluu
poliisiviranomaisille. Rikosasian mahdollinen asianomistaja voi saattaa
asian poliisin tutkittavaksi tekemällä asiasta rikosilmoituksen.
3
Olette kirjoituksessanne viitannut myös valtioneuvoston jäsenelle
asetettavia yleisiä vaatimuksia koskevaan perustuslain 60 §:n
1 momenttiin, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja
taitaviksi tunnettuja. Tältä osin viittaan nykyisen hallituksen
muodostamisen yhteydessä muun muassa eräiden kantelukirjoitusten
johdosta antamiini kanteluratkaisuihin, joissa totesin muun ohessa
seuraavaa:
“Perustuslain 60 §:n mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja
taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Nämä ministerien
pätevyysvaatimukset ovat peräisin jo perustuslakia edeltäneestä
hallitusmuodosta. Perustuslain valmisteluasiakirjoissa todetaan, että
kysymyksessä on joustava ilmaus, joka on kuitenkin ymmärrettävä
muodolliseksi, tosin varsin väljäksi kelpoisuusehdoksi ministerin
tehtävään ja sellaisena otettava asianmukaisesti huomioon pääministeriä
valittaessa ja ministeriä nimitettäessä.
Ministerien rehellisyyttä koskeva yleinen kelpoisuusvaatimus on siis
vanhaa perua, mutta kysymys on edelleenkin kelpoisuusvaatimuksesta,
jolla on oikeudellista sisältöä. Sellaisella käyttäytymisellä, jolla on ollut
myös rikosoikeudellisia seuraamuksia, voi luonnollisesti olla merkitystä
arvioitaessa asianomaisen henkilön rehellisyyttä. Perustuslaissa
tarkoitettu rehellisyysvaatimus on kuitenkin laajempi käsite.
Kelpoisuusvaatimuksen arvioimisessa on otettava huomioon ministerin
toiminta kokonaisuudessaan.
Ministeriksi ehdotettavan tai ministeriksi nimitetyn henkilön
rehellisyyden arvioimisessa kysymys ei myöskään ole jonkin tai
joidenkin yksittäisten henkilöiden tai tahojen tekemästä arvioinnista,
vaan ministereiden esittämisestä ja valinnasta vastaavien tahojen ohella
yleisestä näkemyksestä, joka voi saada hyväksyntää ja joka voidaan
kokea sisällöltään oikeaksi kussakin ministerin nimitystilanteessa.
Tämäntyyppinen laajempi näkökulma ilmenee jo perustuslain 60 §:n
sanamuodosta, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi
tunnettuja.
Perustuslain 60 §:n vaatimusta, että ministerien on oltava “rehellisiksi ja
taitaviksi tunnettuja” on lisäksi tarkasteltava kokonaisuutena ja
yhteydessä koko nimitysprosessiin. Kysymys on perustellusta
luottamuksesta ministerin tehtävän asianmukaiseen hoitamiseen.”
Edellä oleva koskee siis perustuslain 60 §:n 1 momentin oikeudellista
näkökulmaa erityisesti ministereiden nimitystilanteissa, mutta samat
kriteerit ovat voimassa myös arvioitaessa ministerinä toimivalle
henkilölle asetettavia vaatimuksia. Ministerin toimen aikana kysymys
ministerin kelpoisuudesta tulee arvioitavaksi perustuslain 60 §:n
2 momentin mukaisessa poliittista luottamusta koskevassa menettelyssä
eduskunnassa. Perustuslain 64 §:ssä säädetään toimenpiteistä tämän
luottamuksen menettämisen johdosta. Perustuslaissa ei ole säännöstä
siitä, että oikeuskanslerin tehtäviin kuuluisi arvioida, onko ministeri
menettänyt kelpoisuutensa. Oikeuskansleri voi ottaa kantaa ministerin
4
toimen hoitamiseen vain perustuslain 108 §:n 1 momentissa ja
perustuslain 112 §:n 1 momentissa säädetyn laillisuusvalvontatehtävän
puitteissa taikka perustuslain 108 §:n 2 momentin oikeudellisten
lausuntojen antamista koskevan tehtävän johdosta. Kantelukirjoituksessa
ei ole tullut esiin sellaista, että minulla laillisuusvalvojana olisi
oikeudellista perustetta puuttua ministeri Kanervan kelpoisuutta
koskevaan asiaan.
Edellä olevaan viitaten ilmoitan, että kirjoituksenne ei ole aiheuttanut
oikeuskanslerin toimenpiteitä.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka
Osastopäällikkö
Esittelijäneuvos Risto Hiekkataipale