Minulla on ollut nyt jo viikon ajan, eli heti ovulaatiosta asti, jatkuva paineen tuntu oikean munasarjan/ kohdun oikean reunan kohdalla. Se ei särje, mutta ikäänkuin "jomottaa" ja tiedostan sen ihan koko ajan. Ihan kuin se olisi turvoksissa. Ihmettelen mistä tämä voi johtua? Aiheuttaako joku hormoni (puute tai eritys) esimerkiksi vastaavaa ? Sain kuukausi sitten varhaisen keskenmenon ja viikon päästä odottelen kuukautisia alkavaksi.
painon tuntu alavatsassa
3
988
Vastaukset
- raskaus?
En ole kuullut että munanjohtimeen tarttuneen hedelmöittyneen munasolun voisi tuntea, mutta periaatteessahan kohdunulkoinen raskaus munanjohtimessa aiheuttaa painetta alueelle. En halua huolestuttaa, kun en oikeasti tiedä, voisiko tuosta olla kysymys. Mieleen tulisi myös kysta tms munasarjassa.
Kohdunulkoisen raskauden merkki voi hieman myöhemmin olla hartiapistos, eli kova viiltävä kipu hartian alueella, minne kipuaistimus jostain syystä siirtyy lantiosta. Jos käy niin että munanjohdin repeää, on aikas kiire sairaalaan, koska verenhukka on nopeaa ja voimakasta.
Voisit soittaa neuvolaan ja kysyä mitä mieltä he ovat tai sitten marssia suoraan yksityiselle ultraan. Jos tuo tuntemus jatkuu ja voimistuu, luulen että saat kunnalliseltakin puolelta lähetteen ultraan. - ...
koska mulla oli ihan sama juttu alussa. ja olinkin ihan varma, että kohdunulkoinen raskaus on kyseessä ja kohta repeää munanjohdin. siis jomotti just ikävästi ja koko ajan samalta puolelta ja se puoli oli vielä turvonnut. mutta nyt oon raskaana rv 30 5, joten ei kannata välttämättä panikoida. :)
- Monika1982
Minulla sama oire alkuraskaudessa. Terve poika on nyt 8kk ikäinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207051Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982154Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671395
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j541337Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä201037