Seurustelen ihmisen kanssa, joka on käyttänyt paljon huumeita. Siis sillee et on poltellu vissiin aika pitkälti päivittäin semmoset 7 vuotta jonka lisäks vetäny vähän kaikkea enimmäkseen kai viikonloppuisin. Ei ole kuitenkaan kokeillu heroiiniä. Mut muutoin vissiin kaikkea. Itse en käytä mitään enkä todellakaan aio tai voi olla ihmisen kanssa joka käyttää. Hän haluaa lopettaa kaikki eikä nyt ainakaan mun tietojen mukaan ole vetänyt mitään nyt pariin viikkoon. Onko teidän mielestä mahdollista tai valehtelenko itselleni kun uskon, että hän pystyy siihen. Miten voin auttaa? Tai voinko?
Kertokaa mielipiteenne!
6
461
Vastaukset
- singal
kyllä polttelun pystyy lopettamaan helposti mutta mitä muuta hän on vetänyt? ja jos suoneen vetää niin ei niin helppoa olekaan sitten esimerkiksi amfetamiinin lopettaminen.
- Kaveria
Olet liian hyvä hänelle, vaihda kaveri parempaan.
Tulet todellakin olemaan vaikeuksissa hänen kanssaan. - luuserille
Nyt äkkiä kengän kuvaa takaosastoon sille pössyttelijälle. Ei siitä koskaan tule yhteiskuntakelpoista ja vastuullista ihmistä.
Tyyppi varmaankin jonkilainen hippianarkisti. - häneen,
anna aikaa itsellesi. On iso vaara, että tällaisesta ihmisestä saa eliniäisen riesan ja oma elämä kuihtuu siinä samalla. RAKASTA itseäsi se ei ole väärin !
- shpongled
Jos tuo tuttavas tosiaan tahtoo lopettaa kaipaa hän tukea ja apua, ei halveksintaa ja syrjintää kuten täällä näköjään sieluttomat alkoholilla itsensä pilanneet epäihmiset opastavat.
Kannabiksen käyttö on helppo lopettaa toisen tuen avulla, se vieroittautumisaika on kuitenkin hyvin lyhyt.
Suurempia ongelmia ovat amfetamiini, kokaiinin ja erimoiset ryynit, jotka kaikki aiheuttaa kovan riippuvuuden.
Auttaa voit pysymällä rinnalla ja keskustelemalla ja kannustamalla. Koettakaa yhdessä harrastaa mahdollisimman paljon ja täyttää päivät tekemisellä, eritoten viikonloput. Joskus on jopa aivan suotavaa, ettei koeta liikaa kerralla. Eli alkuun, jos lopettaminen tuntuu erityisen vaikealta kannattaa koettaa tiputtaa muut ja jättää kannabis kertaan/viikko.
Ja tottakai on mahdollista, että hän lopettaa. Ylivoimasesti suurin osa käyttäjistä lopettaa jossain vaiheessa ja vieläpä aivan omin voimin. - paha sanoa
mitään. Ihmisiä on erilaisia, päihteidenkäyttäjät voi olla hyviä tyyppejä, mut julistukseen kuten "jätän kaikki aineet loppuelämäksi" kannattaa tietty suhtautua varauksella.
Ja yleensäki ihmisten näkemykset ja elämän kokeminen voi olla aika kaukana toisistaan, jos toinen on absolutisti ja toinen käyttää tai on käyttänyt runsaasti päihteitä. Haastavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857