Minulla alkoi sellainen ralli postin kanssa tänään kun postilaatikkoon saapui Favopticin lähetys, sovituskehykset. Laseja ei ollut kuin kolmet, neljän sijaan. Ja paketti oli selvästi rikottu ja aukaistu kulmasta. Joten yhdet kehykset olivat jääneet postimatkalleen.
Sitten eikun harmistuneena soittelemaan postiin, lähettelemään sähköpostilla tiedusteluita ja lisätietojen saantia varten, Favopticille postia jne.
Favopticissa muuten ei osata oikein suomea, vastaus sähköpostissa oli kyllä suomeksi mutta tuntui siltä etteivät tienneet yhtään mitä kirjoittavat.
Vai miltä suomelta tämä muka kuulostaa?
"Kehyksia ei ole meille vielä saapuneet mutta olemme
tehneet siitä tapahtunusta merkkauksen. Olet tervetullut uuden tilauksen
mukana kuin kehykset ovat palautuneet."
Vastahan lähetys tuli postilaatikkooni :)
Salli nyt nauraa todellakin, mutta helpompaa olisi ollut paikallisen kehysliikkeen kanssa asioiminen tällä kertaa. Harmi vain, koska odotukseni olivat ja ovat edelleen korkealla Favopticin suhteen koska hintaluokka on erinomainen.
Mutta mitä takkuilua noiden lähetysten kanssa on? Ikinä ei ole käynyt postilähetyksille näin. Mutta Ruotsista saakka kun posti tulee, niin tapahtuu tälläistä. Jumalavit svärjegubbet!
Ja huoh kiva taas saada yksi tällainen nakki omalle kohdalle. Näitähän sattuu alati muutenkin, eli ei tarvitse varsinaisia harrastuksia, jos tällaista harrastusta on muutenkin koko elämä..
Halvat lasit netistä - ja ongelmia
4
635
Vastaukset
- ..painajainen
Oli muuten lähettäjän töppäys. Lopettivat kyseisen kehyksen valmistuksen. Ja siitä johtui kaikki serranomainen hälinä täällä päässä.
Täällä syytettiin postilaatikosta postin hakenutta, yhtä toista sohvaperunaa joka ei vahtinut muita tarpeeksi sekä vaahtosammuttimen kokoista pikkuipanaa. Eritoten postia ja erityisesti sitä (silmälasipäistä?) postinjakajaa. Tämän jälkeen syyttely siirtyi edelleen serranomaisen yksinpuheensorinan muodossa ruotsalaisten syyttelyyn, ensin postinjakoon ja - paf - viimeisen meilin saapumisen jälkeen jo lähes äänetön syytös päätyikin itse sylttytehtaalle :D
Kolmeen kertaan lypsämällä firman asiakasmeilin kautta asiaa viimein vahvistui, ettei kyseistä kehystä koskaan postitettukaan mukana paketissa, vaikka lähetyslista niin väitti.. Saapa nähdä, oliko siinä kaikki. Toivottavasti, tai muuten kyllä..lähden lähetyksen jälkeen itelloonin messissä Ruotsiin itsekin, niinhän eka meilissä tervetulleeksi kehysten perässä tulemaan sinne toivotettiin :D- netin kautta
Olipa aloittajalla huonoa tuuria. Parempaa tuuria jatkossa sulle!
Olen tilannut kyseisestä nettifirmasta neljät lasit todella edullisesti. Yhdet rajattomat monitehot alle 100 euroa. Kahdet likinäkölasit ja yhdet aurinkolasit omilla vahvuuksillani (noin 50 euroa/lasit). Olen ollut tyytyväinen, erityisesti hinta-laatusuhteeseen.
- Tikkutakkiliina
Minulle kävi samalla tavalla, mutta vastausmeili taisi olla ihan selkokieltä.
Sinänsä ko. firmaan on luottamista. Minulla on jo toisen lasit samasta firmasta. Ei tulisi mieleenkään käydä noissa tavallisissa myymälöissä.
Heillä on pitkä maksuaika ja luottavat ihmisiin. Jos myöhästyt maksusta lähettävät meilillä ystävällisen huomatuksen ja kertovat että säästät 5 euron huomatusmaksun maksamalla heti.
Oikein asiallinen pulaaki!- lasiakanssa
6 lasit hommattu ko.firmasta ja palvelu nopeaa ja hyvää.Nyt kun on silmälasiresepti siellä ni todella helppoa. Vajaa 2 viikkoa ja uudet lasit nenällä.Ja omista tiedoista pystyy seuraamaan tilaus tiedot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737