Panda

Muutama trokari livahti 30.3. myyjien ovesta sisään. Ei hyvä! Ja lisäksi Pandalle oli tullut iso joukko ammattikaiuppiaita. Ei hyvä, kun pöytä on kuitenkin hintava.
10725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itse kävin kanssa pari viikkoa sitten ja olin paikalla kun aukesi. Kuulin myyjien juttelevan, että trokarit oli jo ostaneet kaikki parhaimmat tavarat. Että silleen. Eipä Valtteriinkaan kannata mennä, venäläiset on siellä klo 7 päivystämässä jätesäkkien kanssa ja vievät kaiken, ihan kaiken. Siis sieltä ei saa paljon mitään vaikka olis klo 7.45 paikalla, jos ei tunge ihan väkisin kasseille. Vituttaa.

Äänestä
  • että trokareilla itsellään usein myyntipaikka siellä, joten ostavat kaiken ennen Pandan aukeamista. Mä en kanssa jaksa noita ammattimyyjiä, ei viitsi hintaakaan kysellä. Niitä kaikki paikat täynnä. Ihmettelen, että kuka ostaa Valtterista eräältä mummolta kirjoja ( myy kulmauksessa). Hinnat ovat ihan sairaita. Kulahtaneita lastenkirjoja, joilla ei mitään arvoa 4 e ja ö-luokan romaaneja 4-10 e. Kummastuttaa että kuka hitto niiltä ostaa noilla hinnoilla? Huutiksestakin sa paljon halvemmalla ja suoraan postiluukusta sisään.

    Äänestä

  • öööööööööööööööö kirjoitti:

    että trokareilla itsellään usein myyntipaikka siellä, joten ostavat kaiken ennen Pandan aukeamista. Mä en kanssa jaksa noita ammattimyyjiä, ei viitsi hintaakaan kysellä. Niitä kaikki paikat täynnä. Ihmettelen, että kuka ostaa Valtterista eräältä mummolta kirjoja ( myy kulmauksessa). Hinnat ovat ihan sairaita. Kulahtaneita lastenkirjoja, joilla ei mitään arvoa 4 e ja ö-luokan romaaneja 4-10 e. Kummastuttaa että kuka hitto niiltä ostaa noilla hinnoilla? Huutiksestakin sa paljon halvemmalla ja suoraan postiluukusta sisään.

    Niin juuri sen takia onkin aivan järjetön sääntö että "ostajat" pääsevät sisään myöhemmin.
    No Saavat tietenkin kirpparin pitäjät ja vakimyyjät penkoa normaali myyjien tavarat rauhassa. Kesäisin sentään löytyy vielä aitoja kirpputoreja.

    Äänestä

  • he tekevät kirjoitti:

    Pandatori taitaa olla ainoa paikka jossa tämä järjetön sääntö on käytössa.
    Pääkaupunkiseudun muille kirppikselle pääsee ostajat sisään silloinkuin myyjätkin.
    Siksi käynkin muualla, yhden kerran olen käynyt Pandatorilla, avajaispäivänä, se riitti.

    Äänestä

  • kirppiskauppias kirjoitti:

    Itse on törmännyt sellaiseen paikkaan jossa kirpparin pitäjä lyö kasiään yhteen ja hätistää ostajat pois kun uudet myyjät tulevat tuomaan itsepalvelu pöydille tavaraa.
    Myynti kun kuulemma alkaa vasta seuraavana päivänä.

    Äänestä

  • muuallakin kirjoitti:

    Itse on törmännyt sellaiseen paikkaan jossa kirpparin pitäjä lyö kasiään yhteen ja hätistää ostajat pois kun uudet myyjät tulevat tuomaan itsepalvelu pöydille tavaraa.
    Myynti kun kuulemma alkaa vasta seuraavana päivänä.

    Kysymyksessä olikin perinteiset kirppikset.

    Äänestä

  • kirppiskauppias kirjoitti:

    Pandatori taitaa olla ainoa paikka jossa tämä järjetön sääntö on käytössa.
    Pääkaupunkiseudun muille kirppikselle pääsee ostajat sisään silloinkuin myyjätkin.
    Siksi käynkin muualla, yhden kerran olen käynyt Pandatorilla, avajaispäivänä, se riitti.

    Minusta on hyvä, että Pandalla ei pääse ostajat sisään. Tarkoitus olisi laittaa paikka rauhassa kuntoon, ilman kassin purku avustajia. Mielestäni henkilökunta voisi vahtia, ettei trokarit pujahda sisään. Ja niille ammattimyyjille voi jokainen heittää 1000 euron hintoja ennen ovien avausta!

    Äänestä

  • sääntö kirjoitti:

    Eikö kirpputorilla ole kuitenkin tarkoitus myydä ne tavarat eikä järjestellä niitä. Trokari myyjät (siis ammattimyyjät jotka ovat siellä myymässä ovat juuri niitä trokareita) ne aina levittelee liinoja myyntipöydille ja järjestelee tavaroita ja hinnat on aivan järjettömiä.

    Äänestä

  • sääntö kirjoitti:

    Minusta on hyvä, että Pandalla ei pääse ostajat sisään. Tarkoitus olisi laittaa paikka rauhassa kuntoon, ilman kassin purku avustajia. Mielestäni henkilökunta voisi vahtia, ettei trokarit pujahda sisään. Ja niille ammattimyyjille voi jokainen heittää 1000 euron hintoja ennen ovien avausta!

    Myyjät ostelee toisiltaan ja tässäkään tapauksessa ei varsinaisille asiakkaille jää mitään.

    Äänestä

  • öööööööööööööööö kirjoitti:

    että trokareilla itsellään usein myyntipaikka siellä, joten ostavat kaiken ennen Pandan aukeamista. Mä en kanssa jaksa noita ammattimyyjiä, ei viitsi hintaakaan kysellä. Niitä kaikki paikat täynnä. Ihmettelen, että kuka ostaa Valtterista eräältä mummolta kirjoja ( myy kulmauksessa). Hinnat ovat ihan sairaita. Kulahtaneita lastenkirjoja, joilla ei mitään arvoa 4 e ja ö-luokan romaaneja 4-10 e. Kummastuttaa että kuka hitto niiltä ostaa noilla hinnoilla? Huutiksestakin sa paljon halvemmalla ja suoraan postiluukusta sisään.

    Olen tutustunut hieman syvemminkin tuohon Pandatorin ideaan, joka on mielestäni erittäin hyvä ja perusteltu. Valvontaa on saamani tiedon mukaan tarkoitus kehittää entisestään ja se koskee myös myyjiä. Trokareilla ei ole pöydillään juuri mitään myytävää ja se antaa mahdollisuuden lähteä ostoskierrokselle, kun muut järjestävät myyntipaikkojaan.

    Jos olen käsittänyt oikein, niin Pandatorilla pyritään poimimaan myös myyjiä häiritsevät trokarit joukosta. Sitä tuskin kukaan pystyy takaamaan, että valvonta olisi täysin aukoton, mutta Pandatori on niitä harvoja ellei peräti ainoa kirpputori, jossa tuohon ongelmaan on haluttu sentään aidosti puuttua.

    Trokareiden naamioiduista valituksista voi lukea, että valvonta taitaa toimia joidenkin mielestä jo ärsyttävänkin hyvin. :=) - Nämä valitukset ovat aivan liian läpinäkyviä varsinkin, kun tietää Pandatorilla vallitsevan todellisuuden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mennyt pilalle kirjoitti:

Muutama trokari livahti 30.3. myyjien ovesta sisään. Ei hyvä! Ja lisäksi Pandalle oli tullut iso joukko ammattikaiuppiaita. Ei hyvä, kun pöytä on kuitenkin hintava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu