Nokia on johtanut suvereenisti Suomen talous- ja ulkopolitiikkaa n 15 vuotta puolueiden bulvaanijohtajien tukemana.Nyt ollaan tilanteessa,jossa perustuotanto jopa metsäteollisuutta myöden on tuhottu.Veronmaksajat,jotka ovat pelkästään palkansaajia ja pienyrittäjiä,joutuvat maksamaan yritysten investoinnit kukkarostaan,maksamaan monenlaisen toiminnan kuluista suuren osan huomaamatta,että oma kukkaro tyhjenee verojen ja maksujen vuoksi.Hintataso on pörssivoittojen vuoksi hinautunut palkansaajien ostokyvyn yläpuolelle.
Palkansaajat ja monet muut maksavat tämän pörssipelin kukkarostaan korkeina hintoina ja veroina.Suurin osa suomalaisten pörssipelistä hoidetaan veroparatiisien kautta ilman verotusta,koska valtapuolueet hyväksyvät nämä veromenetykset omien etujensa vuoksi.
Liehtensteinin veroparatiisipaljastukset pidetään salaisina siksi,että puolueväki on tilien kanssa tekemisissä.Poliisiylijohtaja joutui heti ajojahdin kohteeksi pyrkiessään selvittämään tapausta.Tiedot siirretään Tiitisen listalle Stasi-tietojen jatkeeksi.
Ja kaikki tämä on Vanhasen sanoin hallittua rakennekehitystä aikana,jolloin elintaso on harppaamassa taaksepäin jättiaskelin luonnonrikkauksien ehtymisen vuoksi.
Palkansaajat ja monet muut maksavat tämän pörssipelin kukkarostaan korkeina hintoina ja veroina.Suurin osa suomalaisten pörssipelistä hoidetaan veroparatiisien kautta ilman verotusta,koska valtapuolueet hyväksyvät nämä veromenetykset omien etujensa vuoksi.
Liehtensteinin veroparatiisipaljastukset pidetään salaisina siksi,että puolueväki on tilien kanssa tekemisissä.Poliisiylijohtaja joutui heti ajojahdin kohteeksi pyrkiessään selvittämään tapausta.Tiedot siirretään Tiitisen listalle Stasi-tietojen jatkeeksi.
Ja kaikki tämä on Vanhasen sanoin hallittua rakennekehitystä aikana,jolloin elintaso on harppaamassa taaksepäin jättiaskelin luonnonrikkauksien ehtymisen vuoksi.
Vastaukset 24
Vanhimmat
joista et tunnu tajuavan hölkäsen pöläystä. Mene töitä hakemaan heti huomenna, niin saat ostaa sinäkin niitä nokian osakkeita.
Käytän rahani sellaiseen,millä on arvoa tulevina vuosina.Saat itse tyytyä tyhmyydessäsi Nokian osakkeisiin.Minä sytytän pesän sanomalehdillä,tulee jonkin verran halvemmaksi.
On meitä kuitenkin iso liuta, joten joukkoon mahtuu "itsenäisiä ajattelijoitakin".
Kannattaa mielestäni odotella kesää kohti niin lasketellaan. Heinäkuussa osakkeiden pitäisi olla vuoden alimmalla tasolla johtuen lomista.
Nyt olisi hyvä tilaisuus tankata Outokummun myyntiwarranttia: 8ROUTEW240
Viimeinen rypistys pörssissä on meneillään ennen loppua.Eiköhän osakkeilla arvo ole parin vuoden päästä 0.Voi myös käydä niin,että rahakin menettää samalla arvonsa.
Vai että maailma loppuu ja EU on suuri musta-aukko, joka kaikki irstaat vapaamuuraripetosirstailijat nielaisee aukkoonsa... :D
Sulje korkki ajoissa!
Itse ajat maailmanloppua.Minä pyrin turvaamaan elämäni tulevaisuudessakin.Nuoret ovat aina samanlaisia,koska kokemus puuttuu.Sitten kun kaikki on mennyt niin itketään velkavankeutta ja kaltoin kohtelua.Ja kaikki on meikäläisten syytä.Perkele,pitääkö sulle kerätä vielä kolehtia
peliisi?
Justiinsa maksoin viimeisten "velkavankien" laskut,ja taas on tulossa legioona ruikuttajia lisää.Pese hyvä poika aivosi saippualla.
Imeydyn mustaanaukkoon.... aaAAAAARRGGHHH.....
Irstaat vapaamuurarit tökkivät minua tulisilla hiilihangoilla..... bryyyöööäääääättttaaahshshshshsh!!!!! :D
Tällaisten elukoiden kanssa pitäisi elää saman taivaan alla.Mahdotonta.Hyvä ettei sentään haju leviä lankoja pitkin.
Korjataan pari asiavirhettä;
"Nyt ollaan tilanteessa,jossa perustuotanto jopa metsäteollisuutta myöden on tuhottu."
Se on aika yleinen ilmiö läntisissä teollisuusmaissa, että valmistava työ siirretään halpakustannusmaihin - oli EU, Nokia tai sitten ei, niin näin vain tapahtuu.
Noin kolmannes veroista kertyy kotitalouksien maksamina ansio- ja pääomatuloveroina. Kulutusverojen osuus veroasteesta on noin kolmannes. Viimeinen kolmasosa verotuotoista koostuu lähinnä työnantajien ja työntekijöiden eläke- ja sosiaaliturvamaksuista sekä yhteisöjen tuloveroista.
1990-luvun loppupuolella yhteisöveron tuotto kasvoi erityisesti hyvän talouskehityksen ja verojärjestelmän selkeyden myötä tuntuvasti. Korkeimmillaan yhteisöveron tuotto oli vuonna 2000, saavuttaen noin 7 mrd. euron tason.
Jonkin aikaa tämäkin temppu onnistuu,mutta nythän on jo tässäkin aallonharja ohitettu ja pudotaan taas perse märkänä rannalle itkemään,kuka enemmän kuka vähemmän.
Elämä muiden kustannuksella päättyy aina samaan syyhyn.Saalistettu käsittää lopulta pelin hengen.Näin kävi Venäjällä ja Suomessa 1900-luvun alussa ja koko ajan näitä onnettomia tapahtumia ilmaantuu ympäri maailmaa.Kun tuloerot kasvatetaan hallitsijoiden toimesta väkivaltaisesti,niin lopputulos on taattu.Ihmiset hermostuvat hallituksiin.
Nyt tilanne on erityisen herkkä,koska luonnonvarat on tyhjennetty loppuun.Tämä merkitsee maailmassa ennennäkemätöntä onnettomuutta,nimittäin valtavaa nälänhätää,joka koskettaa koko väestöä.Laskelmien mukaan väestöstä kuolee melkein kaikki tämän vuoksi.Siksi meille on tärkeää pitää yllä perustuotantoa ja jopa tuotantoreserviä.Sillä muutokset tekevät nykyisen teknologian toimimattomaksi.
Siis mikä temppu onnistuu..?
Luonnonvarat kyllä loppuvat aikanaan, mutta koska?
että mikä se temppu on, joka onnistuu ja miten se näkyy? Kertonet myös että mitkä sellaiset luonnonvarat ovat loppuneet, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Pöliset taas niin tyhmiä ettet voi edes itse tuota allekirjoittaa, puhumattakaan siitä, että odotat jonkun toisen tuon hyväksyvän.
Luonnonvaroja on tuhansia,kaikkia ei voida hyödyntääkään.Vaan yksi on ylitse muiden:Öljy.
Öjyn hinta on nyt noussut vuosittain 50%.On jouduttu turvautumaan kalliisiin korvikkeisin ja tämän vuoksi jossain jo kuollaan nälkään ruuan tuotannon vähetessä.
Yritysten tukeminen verorahoilla on älyttömin temppu kokonaisuuden kannalta.Markkinatalouden kun pitäisi toimia ilman tukiaisia.Tällä korruptioon haiskahtavalla toiminnalla on nostettu pörssikurssit ylös.Maksajina tietysti palkansaajat ja säästäjät.
Etkö elä tätä päivää? Jos ihminen jotain tekee omin varoin,niin huomaa,että hinnat ovat nousseet pilviin.Monet tarvikkeet ovat hinnaltaan kymmenkertaisia muutamanvuoden takaisiin hintoihin verrattuna.Ja kuitenkin inflaatio ja palkkojen nousu on ollut minimaalinen.Kuluttajan kukkaro ei tätä kestä,ja nyt loputkin rosvotaan inflaatiolla.Nousu on kohdistunut raaka-aineisiin,se on selvä merkki pulasta.Ja kyllä ne kiinatavarat kohta kallistuvat myös rajusti.Tiedätkö mitä silloin tapahtuu?
Puhut ipuloinen tapasi mukaan pelkkiä paskoja taas!
Monenko vuoden aikaväliä tarkoitat? Tarkoitatko vain viime vuodesta vai 30 vuoden ajan 50 % vuosittain?? :D
Ipuloislausuntoautomaatti tuotti taas sellaisen "lausunnon" mitä hän itse ei voisi allekirjoittaa.. no.. koirat räksyttää ja karavaani kulkee...
jotakin konkreettista? Niin kuin lähteitä esimerkiksi.
Horiset ihan omassa todellisuudessasi.
Siksi tiedän näistä hinnoistakin jotain.Pörssikeinottelu nosti asuntojen hinnat moninkertaisiksi.Ja palkansaajien ulottumattomiin.Eikä nämä pikkunilkit ole sen paremmassa asemassa.Toivo vaan pörssiromahduksen jatkoa,jotta voit joskus työllä tienata asuntosi.
Siis pörssikeinottelu on nostanut asuntojen hinnat pilviin? Kuinka ihmeessä?
tarinoittesi kanssa. Sulla ei liene alkeellisintakaan käsitystä asioista, eikä varsinkaan taloudesta.
Sinun jutuissa ei ole ikinä mitään asiaa.Taidat olla EU:n palkkalistoilla.
Luultavasti asut kauppatorin laidalla.Teikäläiset asuu päivät kirjastoissa,luepa jotain ohutta markkinatalouden kirjaa sivístyäksesi.
Kysy vaikka silakan hintaa torimyyjiltä,vaikka et ostaan pystykään.Jos osaat lukea niin onhan torikauppiailla hintalaput tavaroille.Terveisiä kauppatorille!
8 vuoden takainen kirjoitus osoittautui todeksi. Keinottelijapojat saivat kunnolla nenilleen. Niin myös Suomen kansa joka koko keinottelun on joutunut kallisti maksmaan. Toivottavasti kokemus tuo nöyryyttä ja hyvää käytöstä kun hakee sekatyömiehen hommia.