Motissa

Joo, eipä mitään salaisuuksia paljastunut. Kilpailua liian vähän, mutta eiköhän näillä hinnoilla ala uusia yksityisiä asemia ilmestymään ja sitä kautta kilpailu lisääntyy ja hinnannousu hidastuu, toivottavasti vähäksi aikaa jopa pysähtyy. Kunhan nyt AKE ja LVM ei tekisi mitään hätiköityjä päätöksiä, koska tällä hetkellä katsastustoiminta on asiallista, mutta toki liian kallista. Hätäilemällä ei tule kuin kusipäitä lapsia.
5368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ole asiallista. Hylättyjen osuuden PITÄÄ säilyä riittävän suurena vaikka autokanta paranisikin. Siksi katsastuksia hylätään tekaistuin perustein säännöllisesti. Kaikki me emme ole lakimiehiä vaikka autoalan ammattilaisia olisimmekin. Siksi maksamme turhat "korjaukset" ja uusintakatsastukset, vaikka nyrkkiä taskussa puiden. Katsastusmieshän on virkamies ja siis automaattisesti aina oikeassa.
Miksikähän muuten katsastusmiehiä ei koskaan näy kaupungilla liikkeellä vapaa-aikanaan?

Äänestä
  • Katsastusmies EI ole virkamies, vaan työsopimussuhteinen työmies

    Äänestä

  • Nuo sinun käsityksesi katsastajista ovat 70-luvulta. Katsastuksessa saa nykyään asiallisen mukavan palvelun, yleensä katsuri kertoo, mitä kohteita autossa kannattaa seurailla, ettei tule lisävahinkoja eikä jokaiseen mitättömään seikkaan puututa. Asiasta pitää tietysti sanoa ja niin on sanottukin.

    Äänestä

  • 70-lukua kirjoitti:

    Nuo sinun käsityksesi katsastajista ovat 70-luvulta. Katsastuksessa saa nykyään asiallisen mukavan palvelun, yleensä katsuri kertoo, mitä kohteita autossa kannattaa seurailla, ettei tule lisävahinkoja eikä jokaiseen mitättömään seikkaan puututa. Asiasta pitää tietysti sanoa ja niin on sanottukin.

    yksityisillä asemilla on vieläkin pahempi natsimeininki kuin 70-luvun valtion asemilla. Autosta on löydyttävä sellainen vika että saadaan maksatettua asiakkaalla vielä uusintakatsastuskäyntikin että espanjassa lihova aseman omistaja saisi lisää läskiä pullansa päälle saatana...

    Äänestä

  • katsastuksessa käynyt kirjoitti:

    yksityisillä asemilla on vieläkin pahempi natsimeininki kuin 70-luvun valtion asemilla. Autosta on löydyttävä sellainen vika että saadaan maksatettua asiakkaalla vielä uusintakatsastuskäyntikin että espanjassa lihova aseman omistaja saisi lisää läskiä pullansa päälle saatana...

    säkissä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei mitään uutta kirjoitti:

Joo, eipä mitään salaisuuksia paljastunut. Kilpailua liian vähän, mutta eiköhän näillä hinnoilla ala uusia yksityisiä asemia ilmestymään ja sitä kautta kilpailu lisääntyy ja hinnannousu hidastuu, toivottavasti vähäksi aikaa jopa pysähtyy. Kunhan nyt AKE ja LVM ei tekisi mitään hätiköityjä päätöksiä, koska tällä hetkellä katsastustoiminta on asiallista, mutta toki liian kallista. Hätäilemällä ei tule kuin kusipäitä lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu