Kaipaan ystäviä

34-v mies kiteeltä jolla samanlaisia ongelmia elämän suhteen!just kokenut hankalan eron ja tulevan lapsen näkemisestä ei ole takeita kun äiti ei ole yhteistyö haluinen.en hae mitään suhdetta vaan ystävää jonka kanssa rupatella!

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tekstin, paitsi täytän pian 22. Elämäni on mennyt myös hieman sivusuun masennuksen ym. takia. ja tuntuu etten myöskään pääse oikein elämään kiinni.
Ehkä meistä voisi tulla uudet ystävät? Niin ja asun Turun lähettyvillä. :)

kovin tuttua tuo tekstisi, etenkin tuo vuodet menevät kohta sai mut pysähtymään. eihän sen näin kuuluis olla, eihän? mä niin kaihoan jotakuta kenen kanssa puhua asioista joista en voi muiden kanssa puhua. en edes tiedä mitä tahdon elämältä, aina voi suunnitella, mutta kun ei tiedä koska seuraava romahdus tulee, ja tie ylös, pohjamudista irtautuminen, on aina kerta kerralta ikävämpi.

sitten itsestäni jotakin. tiedän mitä kannan, ja olen oppinut elämään sen kanssa, en siedä ihmisiä jotka vain ja ainoastaan diagnoosien perusteella syrjivät toisia. siihen on moni kaunis alku lopahtanut.. mä olen siis 26v mies Turusta, jolle on todettu AS, eli Aspergerin Syndrooma/oireyhtymä. sen lisäksi olen saanut diagnoosin keskivaikea mielialahäiriö. olen käynyt psykiatrilla säännöllisesti seitsemän vuoden ajan. minulla on myös vakava munuaissairaus. syön päivittäin seitsemää eri lääkettä, joista yksi on psyykelääke. olen myös oikeasti yksinäinen, toivottoman, aina ollut, enkä oikein tiedä tai osaa tietä ulos. en mä sitä aina edes huomaa, ymmärrä, tule ajatelleeksi, tai siten, vaikka se melko selvästi näyttäytyykin mun arjessa.

intohimoina mulla vaihtoehtomusa, kirjoittaminen/lukeminen, kaikenlainen piirtely, leffat, ristikot, ja muutenkin sanoilla leikkiminen hupaisassa merkityksessä.

tässä nyt hieman näin pähkinänkuoressa minusta. olen kohtelias, luotettava, rehellinen. minulle merkitsisi paljon jos kirjottaisit. olisin mielelläni yhteydessä sinuun.

maili - [email protected]

Moi,

Jos juttuseuraa olet vailla,niin laita joku sposti tms. niin kirjotellaan?

aurinko alkaa paistaa...

Olen 19. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut kavereita ja niitäkään harvoja en yleensä nähnyt muualla kuin koulussa. En ole koskaan päässyt mukaan kulttuuriin, jossa käydään ulkona. Olen aina vain istunut kotona.

Tämä on alkanut painaa yhä suuremmissa määrin. Oikeastaan en usko, että tarvitsisin ystäviä, jos voisin vain olla rakastamani naisen kanssa, mutta sekään ei onnistu, masentaa. Niinpä en voi avautua minua painavista asioista tai oikein muistakaan kenellekään ihmiselle, kun ei vanhempienkaan kanssa voi oikein puhua.