Oletteko nähneet jossain myytävän suurta ruukkua jossa mukana huomaamaton säleikkö jota pitkin köynnöksen saisi kasvamaan. Se tulee näköesteeksi lattiasta kattoon lasitetun parvekkeeni eteen joka on maan tasalla (ei nurmikkoa joten istutukset ei mahdollisia).
Millaista kasvia suosittelette? Parveke on eteläänpäin ja aurinko paistaa siis koko ajan aamusta iltaan. Ulkonäöllisesti itseäni kiinnostaisi jonkintyyppinen köynnösruusu.. onnistuisikohan? Tarvitseeko se kovin syvän ruukun.
mistä ruukku+säleikkö?
4
1931
Vastaukset
- minulla näin
Minulla on pitkä parveke, erittäin paahteinen ja kuuma. Lasit myös ja ikävästi kyttääjiä (2.krs) ja halusin vähän näkösuojaa.
Koska parveke on paahteinen, haluan myös avata lasit välillä auki.
Kaupasta en mitään valmiita ja sopivia löytynyt. Ainoa vaihtoehto lienee, että teetät mittojen mukaan jollain puusepällä, tai maksat ruokapalkkaa jollekkin tuttavalla tai sukulaiselle.
Minä halusin köynnöstä useaan paikkaan, ostin kolme suurta pajukoria, jotka siis sisältä muovitettuja. Ovat kevyitä liikuttaa ja syviä, joten tilaa kasvin juurille.
Pohjalle ensin lekasoraa, sitten multaa ja päälle koristehaketta tms.
Kasveina on kaksi villiviiniä ja kaksi isoa kärhöä. Helppohoitoisia ja kestävät paahdetta.
Sitten se tärkein, eli miten rakensin köynnökselle kiipeilypaikan. Porasin kattoon koukkuja ja näihin laitoin siimaa roikkumaan. Huomaamatonta, mutta köynnökset saavat tukea ja näkösuoja taattu. Samalla ovat irti lasista, jonka voi edelleen pestä ja avata jos liian kuumaa. Ja koska köynnökset ovat pajukoreissa, näitäkin voi liikutella tarvittaessa (ei ole kyllä viellä tarvinnut).
Eli tässä oma ratkaisuni. Tärkein lienee tuo kasvivalinta, miten lämmin tai paahteinen paikka tai tuulinen. Entä miten jaksat niitä hoitaa ja oletko paljon poissa kotoa. Omat kasvini ovat helppoja ja voin olla hyvinkin poissa viikonkin kesällä, ilman että pitää pyytää kastelijaa.- Kjiji
Minulla on siis pieni laatoitettu piha siinä edessä, eli ruukut tulisivat lasitetun terassin ulkopuolelle. Ja tarkoitus olisi että sekä ruukut että köynnös ovat irti terassin lasista, eli siksi joku tuki pitäisi olla yhdistettynä ruukkuun.
En ole juurikaan poissa kotoa kesän aikana joten hoitaminen tuskin on ongelma. Sen sijaan kasvivalinta paahteiselle pihalle on vielä kesken. Joku rehevälehtinen vihreä köynnös/pensas olisi mieleen. - puutarhasivut ehkä avuksi
Kjiji kirjoitti:
Minulla on siis pieni laatoitettu piha siinä edessä, eli ruukut tulisivat lasitetun terassin ulkopuolelle. Ja tarkoitus olisi että sekä ruukut että köynnös ovat irti terassin lasista, eli siksi joku tuki pitäisi olla yhdistettynä ruukkuun.
En ole juurikaan poissa kotoa kesän aikana joten hoitaminen tuskin on ongelma. Sen sijaan kasvivalinta paahteiselle pihalle on vielä kesken. Joku rehevälehtinen vihreä köynnös/pensas olisi mieleen.Jos ruukku tulee sinne pihan puolelle, ei siis itse parvekkeen puolelle, ruukut voivat olla isompiakin ja painavampia. Silloin ehkä kevyt pajukori ei ole paras valinta.
Luulisin, että ainakin isoista marketeista, Plantagenista ja Bauhausista löytyy tuollaisia isompia puisia laatikoita, joissa on taustalla ristikko. Hinnasta en tiedä, mutta toisaalta se on sitten kertainvestointi.
Nyt keväällä on sesonki ja uudet mallit varmasti ihan lähiviikkoina kaupassa.
Kasviksi ihmeköynnös, ruusupapu, kärhöt, villiviini, köynnösruusu, köynnöskrassi, humala.
Nämä ovat kaikki ainakin suht nopeakasvuisa.
Päätä vaikka ensin haluatko monivuotisen kasvin tai yksivuotisen. Tai kenties pari muonivuotista ja sitten niiden sekaan pari yksivuotista.
Uskoisin, että parhaat vinkit saat ihan puutarhamyymälöistä tai taimitarhoista. Mutta toki paikalliset olosuhteet aina ratkaisee ja omat kokeile-ja-erehdy-testit.
Onnea suunniltelmillesi, uskon että löydät vielä kivat astiat taimille ja saat kaipaamaasi vihreää näkösuojaa :)
Yksi vinkkisivusto: http://puutarha.net/ - on laatikko+säleikkö
puutarhasivut ehkä avuksi kirjoitti:
Jos ruukku tulee sinne pihan puolelle, ei siis itse parvekkeen puolelle, ruukut voivat olla isompiakin ja painavampia. Silloin ehkä kevyt pajukori ei ole paras valinta.
Luulisin, että ainakin isoista marketeista, Plantagenista ja Bauhausista löytyy tuollaisia isompia puisia laatikoita, joissa on taustalla ristikko. Hinnasta en tiedä, mutta toisaalta se on sitten kertainvestointi.
Nyt keväällä on sesonki ja uudet mallit varmasti ihan lähiviikkoina kaupassa.
Kasviksi ihmeköynnös, ruusupapu, kärhöt, villiviini, köynnösruusu, köynnöskrassi, humala.
Nämä ovat kaikki ainakin suht nopeakasvuisa.
Päätä vaikka ensin haluatko monivuotisen kasvin tai yksivuotisen. Tai kenties pari muonivuotista ja sitten niiden sekaan pari yksivuotista.
Uskoisin, että parhaat vinkit saat ihan puutarhamyymälöistä tai taimitarhoista. Mutta toki paikalliset olosuhteet aina ratkaisee ja omat kokeile-ja-erehdy-testit.
Onnea suunniltelmillesi, uskon että löydät vielä kivat astiat taimille ja saat kaipaamaasi vihreää näkösuojaa :)
Yksi vinkkisivusto: http://puutarha.net/Ainakin k-raudassa on sellaisia puulaatikoita, joissa on laidassa säleikkö. Eivät olleet kovin korkeita mutta varmasti riittää istuiessa suojaamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316046- 393962
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833343- 122838
- 292262
- 122247
- 1621916
- 231699
- 271418
- 1051372