Jatko-osa, Unohtumaton ilta...

Tapahtunut ei antanut minulle rauhaa, öin ja päivin se myllersi mieltäni.
Olinko menettämäisilläni järkikultani? Vai oliko se tajuttoman unikuvaa?
Mutta milläpä selität sen sanomalehden?

Kaupunkiin saavuttuani askelsin ensimmäiseksi Maakunta-arkistoon, kävin tapaamassa Maanmittaushallituksen miehiä yms.
Ja, kas kuva alkoi selventyä.
Pystyin paikallistamaan mökin paikan jotakuinkin tarkasti muistikuvieni mukaan.

Siellähän se oli, vanha kruununtorppa. Itse asiassa oma mökkini sijaitsee torpan entisillä mailla…
Selveni että talo oli palanut heti sodan jälkeen 1945.
Sanomalehti Karjalaisen mikrofilmiltä luin järkyttävästä onnettomuudesta, tulipalosta Kolilla, jossa sai surmansa Isä, äiti ja kolmivuotias tytär.

Karvat nousivat pystyyn ihollani. Olinko tekemisissä kummitusten kanssa?

Soitin vaimoveitikalle, että menen kuitenkin takaisin mökille. Ja Pian Alkon ovi narahti.

Vähäliikenteisellä Kontiolahden suoralla havahduin ajatuksistani, Alfan mittarin
Osoittaessa 180 km/h. Mikä ihme jalkaani kouristi?

Rohkaistuani itseäni perillä konjakilla, karttalehti, kompassi ja Hennessy XO mukanani siirryin maastoon.
Talon kivijalan rauniot löytyivät naurettavan helposti, olin lukemattomia kertoja kävellyt ohitse, muutaman sadan metrin päästä.

Murhemielin tarkastelin talon jäännöksiä.
Ajatuksissani potkaisin horsmien juurelta pilkistävään oksanpätkään.
Jätteiden keskeltä paljastui vanha kahvipannu. Tunnistin sen heti.
Sama kalu porisi liedellä, silloin unessani mökkiin astuessani…

Vaikka aurinko porotti tinkimättä taivaalta, tuntui mökin raunioilla kuin kylmä tuulen henkäys.
Jos joku ulkopuolinen olisi ollut kellottamassa, Euroopan ennätys olisi ollut kevyttä
tavaraa porhaltaessani takaisin mökille…

Vajuttaessani XO: ta loppuun, tunsin suunnatonta levottomuutta. Ehtimiseen silmäilin akkunasta, - ei mitään…
Haulikko oli vieressäni, karkeimmilla hauleilla varustettuna. Tiesin jotain tulevan…

Olin kai sammunut kun tunsin oksennuksen tulevan, ryntäsin ulos, paskahuussin taakse ja annoin oksennuksen ryöpsähtää- pirun konjakki!

Kuulin heidät jo sadan metrin päästä. Mies puhui matalalla äänellä;
-   Näillä main sen tyypin mökin pitäisi olla…

Kirkkaampi naisääni vastasi;
- Oletko sinä Reino nyt varma, onko hänet pakko surmata…
- Suu kiinni ämmä, se tyyppi on löytänyt aukon aikavyöhykkeestä, se on tukittava!
- Onneksi se kaveri on juoppo, ei kukaan sen juttuja usko!
-   Mutta Reino, eihän meillä ole aikaa kuin kymmenen minuuttia. Sitten olemme mekin takaisin 30- luvulla.

Suojeluskuntapukuun sonnustautunut mies ei vastannut, korjasipa hiukan pystykorvan asentoa olkapäällään.

Sotilas kaivoi rintataskustaan pyöreät silmälasit, ojensi toiset vaimolleen.
- Näetkös nyt?
- Ai, kuinka ihana ranta, tuollainen kaksikerroksinen huvila, ja mikä on tuo ih-
meellinen hopeainen kulkuneuvo tuossa pihalla…

Paskahuussin takana ei matokaan voisi olla hiljempaa…
-   Menet mökkiin, koputat ovelle ja tuot sen riivatun esiin. Ammun hänet siihen.

Arkaileva vaimo teki työtä käskettyä.
Pian kuuluikin kiljaisu- Hän ei ole täällä!

Mies silmäisi hermostuneena taskunauristaan ja sihahti kirouksen, enää kaksi minuuttia.
- Missä se idiootti majailee?

No, olette lukeneet tositarinoitani serkustani Erkistä, jolla oli ilmavaivoja..
Ei omena kauaksi puusta pudonnut. Suoli petti minultakin.Praat.

Viholaispensaikosta piittaamatta kirmaisin lepikkoon. Sotilaskiväärin laukaus siivitti askeliani. Pian toinen, kolmaskin.
Ihmisen mieli on omituinen, hädänkin hetkellä voi laskea sekuntien juoksun.
Raukin kurssilta kertasin sotilaskiväärin makasiinin luotien määrää. Viisi muistaakseni…

Hädissäni yritin ovelaa ketunlenkkiä, vitjamunien hakatessa reisiäni.
Joku rymisteli perässäni.

Kas, kas ukko mummoineen meni harhaan. Ketään ei näkynyt pihapiirissä hiipiessäni vihdoin mökille.
Istahdin hikisenä portaille.

Olin jo huoahtamisellani helpotuksesta, kun vajan takaa ilmestyi surullisesti hymyilevä pari.

Ahtisaaren äänellä hän sanoi – ” valitettavasti” ja laukaisi keskelle otsaani.
Hänen vaimonsa kiljuessa – aika loppui!

Kaikki me Alfistit tiedämme kunnon krapulan. Me olemme kerta kaikkiaan sellaisia
Joskus otetaan, ja kunnolla. Siihen meillä on oikeus. Otin sen Meidän Kaikkien puolesta.

Armoton krapula runteli lihaksikasta jättiläisvartaloani. Otsaa pakotti.

Kysymys kuuluikin, missä luoti, ellei otsassani?

Luodin kaiversin mökin seinästä. Hapettuneen luodin.
Vihreää oli luodissa, kovin vihreää. kuin kymmeniä vuosia sitten ammuttu…



Ps. Myytävänä höylähirsinen, puolitoistakerroksinen kesämökki, Kolilla. Kauniissa
Suomen Kansallismaisemassa
Pa. 118 neliötä, kaikin mukavuuksin. Rauhallinen ympäristö…
Hp. 1200 Euroa, tai vaihto Alfa- projektiin…