Eilen pidetyssä kokouksessa oli asialistalla ongelma päätösvaltaisuudesta. Nykyisin valtuutettuja on poissa kokouksista niin paljon, että varavaltuutettuja joudutaan hälyttämään puhelimitse paikalle tai heitä haetaan taksilla kotoa ja muista paikoista, jotta saadaan kokoukselle päätösvaltaisuus.
Demarien ja Kokoomuksen äänin nykyinen 220 euron kokouspalkkio nostettiin 310 euroon, ja lisäkannustimeksi kokouksiin saapumiseksi kaikki valtuutetut saavat kuukausittain viisi kaupungin kustantamaa taksilippua.
Myös kaikkien valtuutettujen kaupungilta saamien internet-liittymien nopeus päätettiin nostaa 1 megabitistä kahdeksaan, sekä tietokoneet uusitaan Mac-merkkisiksi. Hankinnan aiheuttaman 42 000 euron lisäkustannuksen sijoittamista budjettiin vielä tutkitaan.
Valtuuston työskentelyn tehostamiseksi jäsenille sekä kaupungin johdolle järjestetään 4. kesäkuuta laivaristeily Tukholman saaristoon, jolloin seminaarin aiheena Chivas Regal, Benson&Hedges-konsulttitoimiston järjestämänä on teema "Kouvola kohisten nousuun valtuuston voimin." Seminaarin alustaa kaupunginjohtaja Aimo Ahti.
Kokouksen ylimääräisenä asiana käsiteltiin aloite China Center:ille jo aiemmin myönnetyn 20 miljoonan euron lainatakauksen nostamiseksi 35 miljoonaan euroon. Ennen keskustelun alkua kuitenkin kiinnostuneet kaupunkilaiset ja tiedostusvälineiden edustajat opastettiin yleisölehteriltä pois, ja käsittelyä jatkettiin suljetuin ovin. Kokouspöytäkirjassa aloitteesta ei ollut merkintää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
...syö silliä...
Muuten hyvin uskottavaa, mutta että valtuusto olisi niin viisas, että hankkisi kaikille Macit, sitä ei usko itse Steve Jobskaan. Kaikista muista asioista on varmaan jo päätökset olemassa.