Äitini Hautajaiset.

sun puolesta, ja isäsi.
Vaikka nää sanat ei kyllä autakaan just nyt.
Mut jonain päivänä suru muuttaa muotoaan siedettävämpään.
Isäni kuoli joitakin vuosia sitten, ja se oli kova pala.
Koittakaa tukea toisianne, levätkää, ja muistakaa syödä. Suru vie aikansa.
Mulla oli ekaks epäusko, sitten vihaisuus melkein kaikille, ja sitten se puristava kipeä suru.
Hautajaiset meni sekavasti epäuskossa, mutta jotenkin siitä päästiin. Paljon en muista.
Ystävät oli korvaamaton apu, toivottavasti sulla on.
Pyydä vaikka joku yöksi tai useammaksikin seuraksi. Ja ruokaa laittamaan.
Koita jaksaa, usko tai älä, joskus on parempi olo vielä!

ja kun ikää tulee lisää niin menetyksiäkin tulee lisää. Kuolema on kurja vieras tulipa se sitten millä tahansa tavoin.

Isän kanssa? Isäsi tarvitsee nyt paljon tukeasi tai ainakin tietoa siitä, että olet tarvittaessa saatavilla. Monelle on lohtua yhdessä olosta vaikka vain katsoo tv:tä tai siitä, että kuulee toisen äänen joka päivä jne. Surun pitäisi yhdistää lisää teitä, mutta onhan siinä vaara, että yksin jäänyt vanhempi ottaa lapsistaan korvikkeen puuttuvalle ihmissuhteelle. Mutta turha sitä on nyt murehtia..

Teillä on paljon käytännön asioita jo hoidettu, mutt apaljon asioita tulee vielä ja niiden hoitaminen on useimmiten kahdestaan helpompaa kuin yksin.

Tosiasia lienee sekin, että tuska alkaa helpottaa hautajaisten jälkeen. Ikäänkuin palataan arkeen, vaikkakin uuteen ja erilaiseen ilman sitä yhtä rakasta ihmistä.

Lapset ovat yleensä suuri apu surussa. Heidän elämänilonsa ja touhunsa pakotavat jatkamaan ja katsomaan eteenpäin ja he todella tuovat sen naurunkin kaiken itkun keskelle vaikka väkisin.

Jaksamista..