äiti kolme kertaa

sinikka

Olen seurannut huvittuneena "keskustelua" siitä, mikä on paras ikä synnyttää.
Synnyttää ei pidä ollenkaan, jos ei osaa katsoa lapsen parasta.

Olen itse tullut äidiksi 19 v. ja 25 v. ja 35 v.
Neljättä lasta en enää halunnut, joten katras jäi tähän.
19 vuotiaana olin täysi kakara. Vaikka olin mielestäni valmis äidiksi, en sitä tosiaan ollut. Mutta sehän selvisi vasta lapsen synnyttyä. Siihen asti saatoin itsepäisesti pitää kiinni siitä, että olen valmis. Sitähän ei kukaan tiennyt, kuinka epävarma olin. Kun pääsee itse arvostelemaan omat kykynsä, kuka niitä muille alakanttiin ilmoittaisi?
Täälläkin se näkyy, "olen valmis ja olen tiedostanut" he kirjoittavat. Mutta valmis on vasta opeteltuaan.
Siihen oppimiseen ei kaikista ole. Raskaus ei kenestäkään tee vielä "valmista äitiä". Raskaus valmistaa vauvan kohdun ulkopuoliseen elämään.
Eräs hyvä mittari on mielestäni esim. tupakointi. Jos sitäkään ei vauvan takia pysty lopettamaan, ei osaa katsoa lapsen etua. Vaikeuksia voi odottaa myöhemminkin. Elämä muuttuu, kun vauva syntyy. Samaksi se ei palaa enää milloinkaan. Synnytys on myös luopumista.

Jos katson omasta elämästäni sen synnytyksen, jossa tunsin kaikkein valmiimpi olleeni se oli toinen synnytykseni, 25-vuotiaana. 35- vuotiaana tunsin jo olevani hiukan väsynyt. Lisäksi raskaus ei sujunut aivan ongelmitta. Ei mitään vakavaa, mutta jotain pientä.
Myöskin suhde lapseen on vahvin keskimmäiseen. Heikoin vanhimpaan.
Olen sitä mieltä, että iällä on merkitystä. Mutta sen merkityksen tajuaa vasta paljon myöhemmin. Jos lapsia syntyy vain yksi, ei ehkä milloinkaan.

Mutta jos haluaa lapsen edun maksimoida, ei pidä alkaa teiniäidiksi. Sillä viime kädessä se on lapsi, joka siitä kärsii, jos joku kärsii. Se näytti miltei jokaiselta kirjoittajalta unohtuneen. Suurimmalta osalta ainakin.
Teininä ei virheitään myönnä, ja huonosti kasvatettu nuori aikuinen ei kuuntele neuvoja keneltäkään vaan tekee omat virheensä ja laittaa muut vastuuseen ja kärsimään. Toisin sanoen, oppii kantapään kautta. Mutta tiedossani on, että se on kivuliain ja hitain tapa oppia uutta.

7

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toffo

      olen itsekin nuorena äidiksi tullut, esikoisen sain 20 vuotiaana ja siitä 3 vuotta myöhemmin kuopuksen. 20-v olin mielestäni hyvin kypsä äidiksi, olin järkevä aikuinen. 3 vuotta myöhemmin "tajusin" että olenpa minä ollut esikoisen aikaan kakara, nythän minä vasta kypsä ja aikuinen olen.

      vasta vuosia myöhemmin tajusin, että loppujen lopuksi halusin lapsen "itselleni", siis varsin itsekkäin perustein. halusin perheen, oman perheen. pysyvyyttä elämääni. lapsen avulla sen saa. samalla saa myös nätin asunnon kaupungilta... ja asumistukea.. kyllä sitä pärjää..

      jos olisin tämän kaiken tiedostanut, en olisi lapsia hankkinut. olisin hankkinut pysyvyyttä jollakin muulla tavalla. mutta eihän tuommoista ajattele tietoisesti sillä hetkellä, jälkeenpäin vain oivalsin ne todelliset vaikuttumet lapsen hankkimiseen.

      koulutkin kun oli kesken, ja parisuhde riitainen - edes sitä en tajunnut, ettei sellaiseen suhteeseen kannata lasta tehdä. erohan siitä tuli.

      omasta mielestäni olin tuolloin henkisesti vahva ja kypsä ja nyt jälkeenpäin kun katsoo tuota aikaa, huomaa miten manipuloitavissa on ollut... miten epävarma. ja eihän kukaan tämän hetken teiniäiti voi tunnustaa tuota kaikkea itselleen, omalle kohdalleen. ei tietenkään.

      vaikka sitä mukamas tajusi, että lapsessa on sitten kiinni koko loppuelämänsä, niin ei sitä oikeastaan tajua ennenkuin se lapsi on siinä. eikä sittenkään. Joskus kun lapsi oli muurrosiässä alkoi ihan todella västtää:olisin halunnut jo vapaapäiviä äitydestä, sapattivuoden. en ollut tajunnut millaisen elämänikäisen, epäkiitollisen duunin otan kun lapsen teen .. totta on: elämä muuttu lapsen myötä,samanlaiseksi se ei palaa enää milloinkaan.

      samaa vikaa on minullakin: suhde esikoiseen on kipeämpi kuin suhde kuopukseen. minun, aikuisen sana, menee kuopukselle perille, esikoinen uhmaa yhä edelleen, vaikka on jo omillaan ja täysi-ikäinen.

      nyt kun odotan kolmattani olenpaitsi vanhempi iältäni myös henkisesti kypsempi, vahvampi, itsenäisempi ja varmempi. parisuhde on kunnossa ja voin luottaa siihen, etten jää yksin lapsen kanssa arjen keskellä. enää minun vanhemmuuteni yltise ei myöskään yli kävellä. tiedän mihin ryhdyn, "harjottelukappaleet" kun on tehty :) mutta myöskin , kuten sanoin, olen kypsempi. se mikä on yllätystä ollut, on melko vaikea raskaus. ei mitään vakavaa, mutta jotakin pientä - kuten sinikallakin. En tiedä onko ikäsidonnainen, tuota kuopusta -josta nyt keskimmäinen tulee -odottaessa oli myös hankalahko raskaus.

      kuitenkin tämä odotus on siis erilainen: rakkaus tähän tulevaan lapseen on erilaista. kypsempää. en odota että lapsi täyttäisi jotain tyhjiötä, että saan lapsen itselleni - vaan niin, että minä annan tälle lapselle ja nyt minulla on ihan oikeasti annettavaa tälle lapselle ja minä olen lasta varten, ei niinpäin että lapsi on minua varten, kuten aika monella teiniäidillä tuntuu olevan alitajuiswena ajatuksena. sillä eihän sitä voi ääneen myöntää, ei sillä hetkellä ja jestas setään: ei missään nimessä myöhemminkään!

      • iina

        sinulla.
        Varmasti se usein juuri noin menee.
        Kirjoitit, että jos olisit tuon kaiken tiedostanut, et olisi lapsia hankkinut.
        Olenkin itse ollut koko ajan sitä mieltä, tätä keskustelua seuratessani, että kaikkein kypsimmät nuoret jättävät lapset hankkimatta nuorena juuri mainitsemistasi syistä.
        He ovat itsevarmoja eivätkä alistu manipuloitaviksi.
        Heidän täytyy saada hankkia pysyvyys omin keinoin, ei lapsen avulla.

        Nyt hehkuu kypsyys kirjoituksestasi. Onnea tulevaan. Vaikka sitä ihminen aina tarvitseekin, niin vähemmän kuitenkin sellainen, joka oikeasti tietää mihin ryhtyy.
        Lapsesi on varmasti onnellinen kypsästä äidistään!

    • henna

      Luin tuon kirjoituksesi ja minulla ainakin heräsi kysymyksiä..

      Entä jos teiniäiti on lopettanut tupakoinnin raskaaksi tullessaan lapsen edun takia.. Tai samasta syystä jättänyt ne sallitutkin saunaoluet juomatta.. Eikö hän silloin ole osannut ajatella lapsen parasta?

      Eikö teiniäidit mielestäsi osaa hoitaa lapsiaan?

      Miksi lapsi kärsisi teiniäidistä?

      Ovatko kaikki teiniäidit mielestäsi "huonosti kasvatettuja nuoria aikuisia"?

      Raskaus yksistään ei tietenkään tee kenestäkään valmista äitiä, mutta mun mielestä se aika hyvin valmentaa siihen.. Ajattelemaan kaikessa lapsen parasta ja lasta aina ensin.

      Miksi iällä on merkitystä? Ikä saa merkityksen vain kun siitä puhutaan ja sitä korostetaan henkisen kasvun kynnyksenä. Miksi? Ei sitä lasta iällä hoideta ja kasvateta. Siihen tarvitaan ihan muuta.

      Miksi ei pitäisi alkaa teiniäidiksi, jos tietää osaavansa ja pystyvänsä huolehtimaan lapsesta? Eikö lapsen kasvun ja kehityksen kannalta ole kaikkein tärkeintä se, että saa tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa? Ei se, että minkä ikäinen äiti on.

      • sinikka

        Vaikka ne tarpeettomia ovatkin, koska olet ilmeisesti lapsi, etkä voi hyväksyä omastasi poikkeavaa mielipidettä. Murrosikäiselle tyypillistä "ällittelyä".
        Joten tämä sinulle vastaaminen on minulle hukkaan heitettyä aikaa, sillä sinulla ei ole sitä kypsyystasoa saavutettuna, jotta voisimme asiasta keskustella. Sinä et ymmärrä (tai halua ymmärtää) näkökulmaani. Koska pidät omaasi oikeana, ainoana oikeana.

        "Raskaus yksistään ei tietenkään tee kenestäkään valmista äitiä, mutta mun mielestä se aika hyvin valmentaa siihen.. Ajattelemaan kaikessa lapsen parasta ja lasta aina ensin."

        AIVAN! Kun näen teiniäidin tupakka huulessa ja raskaana tulee väkisin mieleen, miten se raskaus valmentaisi lapsen parasta ajattelemaan? Kun kerran se tupakka siinä huulessa savuaa...ja kiistämättömän tiedon mukaan se on terveydelle(aikuisellekin) vaarallista. Sehän lukee jokikisessä röökiaskissa! Tietämättömyyttään he eivät lastansa vaaranna, vaan MIKSI, oi MIKSI??
        Eikö se valmius lapsen parhaan ajattelemiseen pitäisi olla ENNEN raskautta jo olemassa? Osoittaako suurtakin vastuuta hommata itsensä raskaaksi ja kokeilla osaako ajatella lapsen etua? Entä jos ei osaa? Venäläistä rulettia vauvan terveydellä ja tulevaisuudella...

        En ole tavannut ainoatakaan omillaan toimeen tulevaa teiniäitiä. Ei ole mielestäni vastuullista synnyttää yhteiskunnan elätiksi.

        Koska olet ilmeisen nuori henkilö, et voi millään vielä tietää, että sinunkin ajatuksesi tästäkin asiasta jonakin päivänä muuttuvat.
        Olen asunut jenkeissä vuosia, siellä oli kiva sanonta "age before beauty", jota käytettiin tarkoittamaan juuri tätä, jota sinä kyseenalaistat. Ikä ON henkisen kasvun edellytys.
        Otetaanpa 10vuotias lapsi esimerkiksi.
        Jos olet nyt 15vuotias, vaikuttavat mietteesi 10vuotiaana tosi lapsellisilta. Samoin on laita, kun 25vuotiaana mietit 15vuotiaan kommenttejasi. Ja niin edelleen.
        Joka on 40vuotta täyttänyt alkaa olla henkisesti "kypsimmillään". Se taso, jonka hän siihen mennessä saavuttaa on se yksilön henkisen kasvun taso, johon hän yltää. Huomaa, että ikä ei TAKAA kypsyyttä, mutta se on sen edellytys, mikäli kypsyyttä ylipäänsä esiintyy! Se, että jostakusta 15kesäisestä sanotaan ,että hän on kypsä ikäisekseen, ei tarkoita, että hän olisi kaikilla elämän aloilla sitä, ja kehityksensä päässä. Vain kypsä IKÄISEKSEEN. Kuten joku voi olla lapsellinen ikäisekseen.
        Sinäkin olet lapsellinen ikäiseksesi, tekstisi perusteella, jos olet yli 25v. Ja muista, että itse olet omaa kehitystasoasi kaikkein huonompi arvostelemaan. Jos joku toinen sen sanoo, on se hänen mielipiteensä. Jollain toisella voi eri näkökulma samasta ihmisestä.

        Minusta nämä sinun juttusi vaikuttavat niin lapsellisilta, etten viitsi alkaa niitä enempää kommentoimaan.
        Sanon vain, että eräänä päivänä ymmärrät kyllä sinäkin, kuinka paljon enemmän naisella on annettavana perheelle, kun hänellä on tietty henkinen taso saavutettuna.
        Huolenpidon laatu ja määrä on nimittäin täysin kiinni saavutetusta henkisestä tasosta...mitä vajaampi se on, sen enemmän on ylilyöntejä.
        "Too much, too young".

      • henna
        sinikka kirjoitti:

        Epäilenpä, että sinä et hyväksy omasta mielipiteestäsi poikkeavaa mielipidettä ja olisin kyllä kaikesta huolimatta halunnut kuulla mielipiteesi esittämiini kysymyksiin.

        Ja ei se ikä näytä sinunkaan tapauksessasi olevan kypsyyttä eikä viisautta tuonut, koska sinä rupesit heti arvostelemaan ja ivailemaan mulle kun kyseenalaistin osan tekstiäsi..

        Väitätkö, että VAIN teiniäidit on raskaana tupakka huulessa? Olen kyllä nähnyt vain näiden "iäkkäiden ja kypsien" tekevän niin.

        No nyt olet sitten "tavannut" yhden omillaan toimeen tulevan teiniäidin.

        Minusta taas sinä olet näiden uusien kommenttiesi perusteella ihan "hakoteillä". Ja jos kerta iästä ruvetaan "riitelemään" niin mielestäni olet kyllä ikäistäsi lapsellisempi,tekstisi perusteella, jos olet yli40v.

        Että käy se näinkin päin.

        Alunperin en kyllä halunnut riitelemään ruveta. Halusin vain kuulla mielipiteesi esittämiini kysymyksiin, mutta kun sinulla ei kerta niitä ole niin..

    • Felicia

      Olen tullut äidiksi 18, 20 ja 23 vuotiaana. Nyt 28 vuotiaana odotan 4. lastani syntyväksi loppusyksysytä.

      Oma näkemylseni on se, että olin nuori äiti 18- vuotiaana. Lapsi oli suunniteltu, en tullut uhmasta raskaaksi. Minulla ei ollut tarvetta näyttäää pätevyyttäni muulle maailmalle. Koin mieheni kanssa että hetki lapsen hankkimiselle oli tuolloin sopiva.

      Vielä nyt 10 vuoden jälkeenkin olen sitä mieltä että hetki oli tuolloin sopiva. Olen törmännyt moniin ongelmiin, joihin törmää väkisinkin kun tulee äidiksi ensimmäisen kerran. Äitiys asiana on jokaiselle naiselle ainutkertainen, sen osuessa kohdalle ensimmäistä kertaa. Ei siinä itseasiassa ole iällä niin kovinkaan paljon merkitystä. En halua mitenkään väheksyä iän mukanaan tuomaa elämänkokemusta, mutta toisaalta, jo nuorikin on voinut kokea paljon ikäänsä nähden.

      Ja sekin on tosiasia, että niin "nuori" kuin "vanhakin" äiti joutuu kovien paineiden alaiseksi saadessaan lapsen. Se miten nämä paineet ja odotukset äitiin itseensä vaikuttaa onkin sitten ihan hänestä itsestään kiinni.

      • aliisa

        vielä ikää lisää, niin tajuut, mitä "sinikka" tarkottaa...ennen aikuistumista ymmärtäminen ei ole mahdollista.
        Mutta kuten ketjusta näet, ikä vaikuttaa ymmärrystasoon.
        Eikä pelkät kokemukset viisasta kenestäkään tee. Vaan niiden kokemusten KÄSITTELYTAITO. Ja oppimansa hyväksikäyttö.

        Mutta sinä puolustat omaa valintaasi. Kaikilla siihen ei ole tarvetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5090
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1299
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1229
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      945
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe