Näin viimeyönä eriskummallisen unen ja toivoisin että joku voisi tulkita sen!
Unessa on kesä, tosi kuuma mutta leuto tuulenvire.
Olen lähdössä koirani kanssa lenkille, äitini jostain syystä leipoo mutta tulee silti taikinakulho kädessään moikkaamaan vielä minulle ennekuin lähden.
Kävelin koiran kanssa meidän pikkukaupunkimme keskustaan jossa on leveä silta jonka alla menee pikku joki. Silta on täynnä ihmisiä ja minun on vaikea päästä lävitse. Koiralta se sujui kuitenkin hyvin. Äkkiä koirani lähtee juoksuun ja remmi katkeaa. Samassa hetkessä ihmiset ympäriltä alkavat "haihtua". Rupean juoksemaan koirani perään mutta kadotin sen. Hetken päästä kun olen juossut itseni uuvuksiin näen koirani istuvan nurmen päällä. Juuri kun olen tarraamassa sen pantaan näen toisen identtisen koiran juoksevan ohitse! Sitten kun katselen ympärille onkin kymmeniä samanlaisia koiria. Yritän huutaa koirani nimeä mutta yksikään ei reagoi. Purskahdan itkuun koska ajattelin unessa äitini suuttuvan jos en löydä koiraa. Alan juosta ihan hulluna ympäriinsä mutta tuloksetta. Lopulta kun ilta alkaa jo hämärtää lähden kotiin laahustamaan ja mietin matkalla mitä sanoisin äidilleni. Kuitenkin koira odottaa pihallamme istuen. Ilostun mutta epäröin mahtaako tuo olla juuri oikea koira niistä muista, kuitenkin varmistun jotenkin että on se.
Sen jälkeen halaan koiraa ja äiti huutaa minut syömään. Heräsin.
Vielä sanon sen että kyseinen koira ei ole karannut koskaan oikeasti.
Koiran outo karkaaminen
dolphinae
1
1863
Vastaukset
- -Siipirikko-
Heippa
Mahdatkos tuntea jotain syyllisyyttä jostain minkä koet laiminlyöneesi? Äiti leipomispuuhissa kuvastaa kodinonnea ja sitä, että kaikki on kotosalla ihan hyvin mutta koira mokoma lähti livohkaan ja pisti sinut kiirehtimään. Asiat vielä sotkeutuivat kunnolla kun alkoi löytyä useita samanlaisia koiria!
Meneekö opiskelut hyvin? Tunnetko tekeväsi tarpeeksi opintojen kanssa?
Toivottavsti oli yhtään apua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739