Freddy vs. Jason
Mutterinaama
111148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ihan vähään aikaan tuli just amerikassa elokuvateatteriin
Tuskin.
Kaksikko ovat kauhunelokuvien klassisimpia ilmestyksiä,joten rohkenin röyhkeydellä ne Klassikko-osastolle tuupata.Mutta juu,tuskin elokuvasta klassikkoa syntyy.80-luku on kuollut ja perään sätki 90.
eikös painajainen elm streetillä ole tehty 8 jatko-osaa, joista 6 viimeistä täyttä roskaa?
ja friday 13th 7 jatko-osaa ja jo ensimmäinen elokuva oli huono.
ja tämä on niitten yhteen mutatisoitu jatko-osa...
en ainakaan odota liikoja...
Friday The 13th-sarjaan on tehty yhteensä 10 osaa, ainakin sen verran minulla on niitä tuossa hyllyssä
täytyy myöntää, yllättävän hyvä!!
Freddy pistää jasonin tappamaan teinejä (tosin kuka tietää miksi juuri hän, eikö kuka tahansa urpo olisi ajanut saman asian?), että hänen nimensä tulisi taas esiin. Freddyhän elää unissa ja ihmisten pelossa. Mutta Jason ei poistukkaan takavasemmalle noin vain ja konflikti on valmis. Myös Crystal Lakella ollaan ja tapellaan Jasonin kotiareenalla. Lopussa on lupaus jatkosta, jossa Jason kävelee freddyn pää kädessään ja Freddy vinkkaa silmää irtopäällään.
Pitikö se loppu paljastaa u fuck ! Helvetin kusipää, kävelen kohta sun pää kädessäni !
leffa muuten käväsi jenkkien leffalistan kärjessä...
Ihan mielenkiintonen leffa näyttäis olevan vaikken Freddy ja Jason filmejä paljon ole katsellut.
Vastaa kysymykseen, jos lepakkomiäs ja teräsmiäs tappelis kumpi voittas?
oli se ihan hyvä mutta se pompottelu oli vähän perseestä