Media/uutiset

Käsittämättömäksi jutut ovat mennet. Uutisista tulee vain poliitikkojen yksityiselämää koskevia "uutisia". Ja eikun lynkkausmeininki päälle. Jokainen ihminen voisi sen lynkkauksen ja arvostelemisen sijasta alkaa tarkastelemaan omaa elämäänsä ja itseään, että olisiko siinä jotain mitä parantaa. Ja usko pois sitä on.
5230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisihan Tukiainen voinnut blogaamalla julkaista Kanervan tekstarit ja media olisi uutisoitu ne sitä kautta.

Blogasihan Ruusunenkin Vanhasen tekstareita. Ensin puoli Suomea kävi lukemissa niitä netistä ja seuraavana aamuna ne olivat lööpeissä.

Äänestä

Tamperelainen tutkija sanoi suoraan, ettei mediaan haluta poliitikkoa, joka puhuu asiaa, kuin paperista lukisi. Pitää osata olla mielenkiintoinen.
Siis kenen oikeasti on syy, että kansaa ei politiikka kiinnosta? Jos media on nihkeä puhumaan siitä, mitä hallituksessa ja ministeriöissä touhutaan, niin hömppäkö pystyy pitämään kiinnostuksen yllä?
No, ilmeisesti osa kansasta näin myös ajattelee. Mutta onko se se osa kansaa, joka saisikin jäädä viihdelinjoille pois politiikasta?

Äänestä

mukaan, vaan pitää noudattaa edes jonkinlaista valtiollista käytös- ja toimintakoodia. Eikä saa enää hyväveli-verkosto hävitettyä töppejä. Jos valtiontasolla (luottamustoimessa?) olevalla politikolla on oma ns. yksityiselämä sekaisin, on kylmä tosiasia ettei hän kykene myöskään hommia kunnolla ja luotettavasti hoitamaan. Aika erikoista on että kansalaiset haluaisivat tuonne maailmalle henkilön itseään edustamaan, joka on henkisesti poissa balanssista.

Äänestä
  • Mitä tekevät byroossaan asiansa markkinoivat taustapirut.

    Ei kansalaiset tiedä kuinka manipulatiivinen on poliittinen järjestelmä.

    Kuinka demokratia itseasiassa onkin puolueiden linjan toteutusta alusta loppuun.

    Media on sikäli oikeilla jäljillä että se tukee saastn ilmituloa, mutta sikäli väärillä ettei se ota esiin ujutusta vaalikaudella.

    Pitkän poliittisen valmistelun miettimisen ja linjamanipulaation jälkeen toteutusasteelle päässeet valmisteltavat asiat läpäisevät edustajien seulan mennen tullen.

    Joten maassa voidaan harjoittaa vaalikausittain ja vallassaolo kausittain lähes millaista ujutuspolitiikkaa tahansa.

    Valtakirja jota ei ole.
    Kuka tiesi mitä tilasia vaaleissa?

    Seuraavissa vaaleissa veikataan taas ontuvaa hevosta.

    Äänestä

  • päivän koodeksi kirjoitti:

    Mitä tekevät byroossaan asiansa markkinoivat taustapirut.

    Ei kansalaiset tiedä kuinka manipulatiivinen on poliittinen järjestelmä.

    Kuinka demokratia itseasiassa onkin puolueiden linjan toteutusta alusta loppuun.

    Media on sikäli oikeilla jäljillä että se tukee saastn ilmituloa, mutta sikäli väärillä ettei se ota esiin ujutusta vaalikaudella.

    Pitkän poliittisen valmistelun miettimisen ja linjamanipulaation jälkeen toteutusasteelle päässeet valmisteltavat asiat läpäisevät edustajien seulan mennen tullen.

    Joten maassa voidaan harjoittaa vaalikausittain ja vallassaolo kausittain lähes millaista ujutuspolitiikkaa tahansa.

    Valtakirja jota ei ole.
    Kuka tiesi mitä tilasia vaaleissa?

    Seuraavissa vaaleissa veikataan taas ontuvaa hevosta.

    Median pitää vaan tuoda niitä asioita esiin, jotta tämä mädännäisyys ja politikkojen "liiallinen" omanedun tavoittelu saadaan kitkettyä pois politiikasta ja syntyisi se oikea demokratia. Tiedän kyllä että on ihan "mahoton" unelma, mutta unelma ja toive kuitenkin ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nykyään ala-arvosia kirjoitti:

Käsittämättömäksi jutut ovat mennet. Uutisista tulee vain poliitikkojen yksityiselämää koskevia "uutisia". Ja eikun lynkkausmeininki päälle. Jokainen ihminen voisi sen lynkkauksen ja arvostelemisen sijasta alkaa tarkastelemaan omaa elämäänsä ja itseään, että olisiko siinä jotain mitä parantaa. Ja usko pois sitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu