Tarvitaan todellisia

Leo Salmela

muutoksen tekijöitä.

Suomalaiseen ajatustottumuksen on pesiytynyt lähes lähtemättömäksi yksi harha illuusio, jolla ei ole todellisuusvastetta. Eli kuvitelma siitä, että elämme sivistyneessä oikeusvaltiossa, jossa viranomaisten ja oikeusjärjestelmän toiminta on virheetöntä; ja jos joillakin yksilöillä on tässä suhteessa ongelmia, syyllistetään tämä yksilö. Ihmisten ajatusmaailmaan kun ei yleensä sovi, että esim. poliisi voisi virassaan valehdella tai että oikeusmurhia voisi maassamme tapahtua ja tämä asenne on ajanut hyvin ahtaalle ne yksilöihmiset, jotka ovat joutuneet viranomaisten valheiden, vääryyksien tai oikeusmurhien uhreiksi. Taistelemaan yksin oikeustajunsa kanssa lähes tuulimyllyjä vastaan. Kuten eräs surullisen kuuluisa ritari aikanaan.

Nykyisessä tilanteessa maassamme tarvitaan kaikilla tahoilla asioiden uudelleen arviointia ja silmien avautumista sille, mitä maassamme todellisuudessa tapahtuu. Jos jo hiihtäjien doping-käryt Lahden kisoissa oli kansallinen häpeämme, niin vielä suurempi kansallinen häpeämme ja kansallinen onnettomuutemme ovat vääryyksien, viranomaisten virkarikosten ja oikeusmurhien uhriksi joutuneet sadat tuhannet kansalaiset kaikkialla Suomessa. Siitäkin huolimatta, että nämä on pyritty kuoliaaksi vaientamaan.

Kansakunta, samoin kuin yksilökansalaisetkin, voivat rakentaa tulevaisuutensa vain menneisyytensä perustukselle; ja niin kauan kuin näinkin suuren joukon satojen tuhansien ihmisten elämä ja tulevaisuus on murskattu vääryyksillä, virkarikoksilla ja oikeusmurhilla, kansakunnallamme ei ole tulevaisuutta ennen kuin tämä kansallinen häpeämme on saatu hoidetuksi ja vääryyttä kärsineet oikeutuksen asialleen ja myös takaisin sen, minkä ovat vääryydellä menettäneet.

Yksi porsaanreikä, minkä kautta moni keplottelija ja vääryyden tekijä on vastuustaan luistanut, ovat vanhentumissäännökset. Kuitenkin, kun on kysymyksessä yksilöön kohdistuneet raskaat vääryydet, näillä ei tule, eikä saa, olla minkäänlaisia vanhentumissäännöksiä. Totuuden on tultava esiin ja oikeuden voitettava niin kauan kuin elämää on ja myös vääryyden uhriksi joutuneiden perillisillä on oltava oikeus asioiden korjaamiseen ja oikeuden voittoon viemiseen silloin kun itse uhrin aika on jo jättänyt.

Suomen kansalla on kaikki mahdollisuudet uuteen nousuun ja uuteen kukoistukseen mutta tämä voi tapahtua vain menneisyyden painolastien kuntoon saattamisen jälkeen. Kansalaisten on pystyttävä uskomaan oikeuden toimivuuteen maassamme, on pystyttävä luottamaan siihen, että vastaisuudessa kansalaisten omaisuus on valtakunnan erityisessä suojeluksessa; ja ettei vastaisuudessa se, minkä rehellisellä työllä ja yrittämisellä on hankkinut, jälleen kerran joutuisi ryövärien ryöstösaaliiksi niin kuin menneinä aikoina on tuhansille ja taas tuhansille tapahtunut.

Tarvitaan siis todellisia muutoksia yhteiskunnallisessa ajattelussa ja niitä oikeamielisiä kunnian miehiä ja naisia, jotka nämä muutokset käytännössä toteuttavat. Erityisesti valppautta ja määrätietoisia otteita valtaa käyttävien ja viranomaisten taholta tarvitaan siitäkin syystä, että kotoisten keinottelijoiden ja väärintekijöiden lisäksi kansainvälinen rikollisuus, Itämafia ja muut, ovat ulottaneet lonkeronsa maahamme ja ovat imemässä kansallista elinvoimaamme ja tuhoamassa tulevaisuuttamme.

http://www.aretalogia.com/aretalogia27/sivu.4.html

9

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekka Kemppainen

      ...syksyllä.

      Juuri siksi poliitikot ovat hidastelleet lama-sotkujen selvittämistä. He suojelevat omiaan, ja itseään.

      Tämän helsinkiläisen poliisijohtajan tapaus viittaisi siihen, että epäilyksesi oikeusvaltiomme toimista on aiheellinen.

      Kyseisen poliisijohtajan naapuritalon parvekkeella Porvoossa olleet helsinkiläiset (!!)nuoremmat konstaapelit "todistivat" nähneensä ajokortittoman po. poliisijohtajan auton ratissa. Hänen itsensä teettämä luotettava kuitunäyte-tutkimus osoitti kuskin paikalla istuneen eri henkilön, ja näin syyte kaatui.

      Miten tämä on mahdollista? Henkilöä vahditaan ilmeisesti yötä päivää, ja odotetaan virhettä jolla hänet saadaan virasta pois?? Tämä poliisi kyselikin tätä julkisuudessa, mutta keskustelua ei syntynyt, yllätys yllätys.

      Miten olisi käynyt jos kampanjan kohde ei olisi ollut rikostutkinnan ammattilainen ja varakas?? Kuinka monta oikeusmurhaa on piilossa??

      • Sanna

        sinä et vastaa minulle mitään, mutta huudat joillekkin asioista joihin olet itse
        syypää. Muistathan kun olit Tampereella taistolaisten joukossa, ajelit
        rättisitikalla ja poltit pilveä.. Nyt vihaat kaikkea tätä ja haukut
        vaihtoehtoihmisiä. Mikä sinun on oikein tullut Pekka rakas ?


    • Pekka Kemppainen

      ...syksyllä.

      Juuri siksi poliitikot ovat hidastelleet lama-sotkujen selvittämistä. He suojelevat omiaan, ja itseään.

      Tämän helsinkiläisen poliisijohtajan tapaus viittaisi siihen, että epäilyksesi oikeusvaltiomme toimista on aiheellinen.

      Kyseisen poliisijohtajan naapuritalon parvekkeella Porvoossa olleet helsinkiläiset (!!)nuoremmat konstaapelit "todistivat" nähneensä ajokortittoman po. poliisijohtajan auton ratissa. Hänen itsensä teettämä luotettava kuitunäyte-tutkimus osoitti kuskin paikalla istuneen eri henkilön, ja näin syyte kaatui.

      Miten tämä on mahdollista? Henkilöä vahditaan ilmeisesti yötä päivää, ja odotetaan virhettä jolla hänet saadaan virasta pois?? Tämä poliisi kyselikin tätä julkisuudessa, mutta keskustelua ei syntynyt, yllätys yllätys.

      Miten olisi käynyt jos kampanjan kohde ei olisi ollut rikostutkinnan ammattilainen ja varakas?? Kuinka monta oikeusmurhaa on piilossa??

      • hei kuule

        älä pane niin moneen kertaan joka paikkaan samoja mielipiteitä , alkaa jo kyllästyttää..
        Tuo salmelan kommentti oli hyvä


    • The King

      Puhut asiaa mutta jauhat paskaa. Eli tarkoitan tällä sitä, että puheilla ja teksteillä ei saada mitään aikaiseksi vaan vaaditaan todellista toimintaa. Armeija valtaan ja kaikki "hullut" maamme edustajat vankilaan.

      Tilanne nyt vaan on sellainen, että kohta rupeaa olemaan hivenen myöhäistä itkeskellä Suomen huonoa tilannetta kun suomesta on tulossa Eu:n liitto-osavaltio. Tämän jälkeen täällä entisessä Suomessa tehdään hyvin vähän päätöksiä maamme asioista.

      Ihmisillä oli vaaleissa viimeinen mahdollisuus ja mitä kävi? Äänestivät sitten sinne samoja idiootteja kuin aina ennenkin. Suomi on myyty ja jäljellä oleve pelastamisaika alkaa pikku hiljaa loppua.


      Tässä sulle muutoksen viimeisiä yrittäjiä:
      http://www.muutosvoimat-suomi.fi/

      • lyyli

        on niitä kuule kaikenlaisia ryhmiä jotka yrittää muutosta, mutta vastarintavalli on liian paksu..Se on suurten massojen ajatustottumukset... ne äänestää turvallisesti vain vanhoja puolueita.
        Eikä ne mafiat mitään uutta keksi..Suomessa pitäisi aloittaa vallankumous niin, että SDP,Kokoomus, keskusta, RKP ja vasemmistoliitto , että kaikki ne julistettaisiin laittomiksi organisaatioiksi...
        uudet ryhmittymät muodostuisi sitten sen mukaan miten uudet ajattelutavat, vaihtoehdot ja niiden kannattajat jaottuisivat..
        Valtaa voitaisiin ennenmuuta hajauttaa verkoston avulla ruohonjuuritasolle , yrityksiin, kylätupiin, yliopistoihin , kuten tällä palstalla on usein ehdotettu


      • Leo Salmela

        nyky-yhteiskunassamme on se, että aatteet ja ihanteet ovat kuolleet. Kaikki on yhtä ja samaa harnaata massaa, kuten Lipposen "sateenkaarihallitus" osoitti. Puuttuu todelliset vastuunkantajat ja pienten ihmisten asioista välittävät ja heidän oikeuksiaan puolustavat. Niinpä äänestysprosentti laskee laskemistaan ja "nukkuvien puolue" on maamme suurin puolue.

        Tarvitaan todellisia vaihtoehtoja nykyiseen käytäntöön - uusia aatteita ja ihanteita, jotka innoittaisivat nykyisen "nukkuvien puoleen" kannattajat aktiiviseen toimintaan kansakuntamme paremman tulevaisuuden hyväksi. Toimintaa totuuden ja oikeuden voittoon viemiseksi. Meitä oikeusmurhattuja tässä maassa kun on liki 300.000.

        Mitä taas siihen Muutosvoimaan tulee, niin en näe tällä liikkeellä minkäänlaista tulevaisuutta. Herää unestaan pari viikkoa ennen vaaleja ja nukahtaa uudelleen valihuoneistojen ovien sulkeuduttua. Ainakin täällä Lapissa. Eli tarvitsemme aktiivisen Oikeusvaltiopuolueen mikäli nykyiset kansanedustajat eivät Raimo Vistbackan lisäksi herää.


    • Lukija Y

      Samansuuntaisia havaintoja ja ajatuksia on täälläkin. On tapahtunut negatiivista kehitystä tässä suhteessa. Tarvittaisiin juuri noita rohkeita kunnian miehiä ja naisia, mutta monet tapahtuneet vääryydet jäävät kyllä pääosin korjaamatta ja oikaisematta. Oikeuden saaminen edellyttäisi runsaasti varallisuutta - köyhällä ei ole varaa sellaiseen. Olen pessimisti tässä suhteessa. Itsekäs oman edun tavoittelu on nykyaikana enemmän muotia kuin ennen. Henkilöä, joka ei ole samanlainen, pidetään vähintäänkin omituisena. Rahaa, vaurautta ja hyvinvointia on kyllä olemassa, kunhan se ei liiaksi keräytyisi harvoihin paikkoihin. Taloudelliset edellytykset parempaan ovat olemassa - eri asia on käytetäänkö niitä siihen. Erityisen pahalta näyttää se, että oikeutta ei välttämättä saa, ellei ole riittävästi rahaa oikeuden hankkimiseen. Asioiden ajaminen oikeusistuimissa tulee kovin kalliiksi. Taloudellinen näkökohta on saanut kohtuuttoman tärkeän osan kaikessa päätöksenteossa - mm. oikeudenmukaisuus jää usein sen jalkoihin.

      • aaa

        kuten köyhien polkemisesta, jopa murhaamisesta milloin huvittaa joten asioihin ei tule muutoksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe