Mieheni kuoli

Hankala tilanne...

Erään tutun tutun mies oli tehnyt itsemurhan ja hän oli sanonut lapsen kasvettua isän menehtyneen johonkin sairauteen. Minusta vain tuntuu, että pitääkö lapsi äitiään valehtelijana, kun saa tietää oikean totuuden isompana... En suositteli valehteleman vaan kertomaan rehellisesti.

Itse varmaan kertoisin totuuden sitten kun lapsi on siihen kypsä. Aikaisemmin jo voi toki kertoa, että "oikea" isä on kuollut, mutta syy sitten vasta kun lapsi sen ymmärtää. Parempi kuulla totuus sinulta kuin muualta. Ystäväni sai lapsena sairaalan papereista lukea, että isänsä ei olekaan se, jota on ikänsä luullut isäkseen... Ei ollut kuulemma helppoa käsitellä ja vihasi äitiään muutaman vuoden valehtelusta :(

Omaa kokemusta on miehen kuolemasta,tosin kyllä sairauskohtaukseen. Mutta silti jäi pieni lapsi kaipaamaan.
Noin nuoren lapsen kanssa on tärkeää muistaa,että puhuu asiasta siten,että lapsi kykenee YMMÄRTÄMÄÄN sanottavan asian.Eli ainakaan vielä lapsi ei edes ymmärrä eroa itsemurhalle/vahingolle/sairaudelle yms.Lapsi ymmärtää vain,että isä on pois. Edes kuolema ei ole selvä käsite! Hyvä olisi todella kuunnella MITÄ lapsi kysyy ja vastata VAIN siihen kysymykseen. Jos isästä puhutaan,isä pysyy koko ajan muistoissa ja lapsen kypsyessä kysymykset muuttuvat tarkemmiksi sitä mukaa kuin valmius ymmärtää asioita kasvaa.

Eli älä turhaan hämmennä lasta nyt puhumalla syistä.Sen aika on myöhemmin,kun lapsi on kypsempi.

Mulla myös uusi mies ollut kauan.Lapsi tietää,että hänellä on ollut oma isä,joten vuosikaudet on nykyinen mies ollut pelkkä "JASKA".Nyt kun ikää on tullut ja ymmärrystäkin,lapsi on itse aloittanut kutsumaan miestäni iskäksi. Hänellä on siis isä,joka on enkelinä taivaassa sekä iskä,joka asuu samassa kodissa ja huolehtii hänestä. Hänelle tämä oli luontevaa ja se sopii myös mielle aikuisille. Eli siinäkin asiassa lapsi itse kyllä tekee päätöksen,miten haluaa uutta miestäsi kutsua. Isän titteliä ei lapsi ihan kelle vaan myönnä,joten suuri kunnian osoitus on,jos näin käy.

Voimia sinulle!Luota siihen,että kuuntelemalla tunteitanne ja puhumalla niistä rehellisesti ja ikä tasoon soveltuvasti löydätte sopivan tavan käsitellä vaikea asia.Ja yhtä ainoaa toiminta tapaa ei tässäkään ole!

Meillä oli taannoin vähän vastaavanlainen tapaus. Poikani isä kuoli pari vuotta sitten, jolloin poikani oli 4 vuotias. Mies kuoli, kuin myös alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöön (oli kylläkin käyttänyt niitä jo pidemmän aikaa). Ero on vaan siinä, että ei asuttu yhdessä missään vaiheessa. Mies kuitenkin oli lapsen kanssa tekemisissä..milloin enemmän, milloin vähemmän. Miehen kuollessa asuin jo avoliitossa uuden mieheni kanssa.

Kun sain tietää poikani isän kuolemasta, kerroin pojalleni, ettei sitä "oikeaa isää enää ole". En tokikaan käynyt syitä selvittämään, sillä hyvä kun poika siinä vaiheessa ymmärsi mitä kuolema todellisuudessa merkitsi. Olen kuitenkin miettinyt, että jossain vaiheessa, jos poika kyselee tästä biologisesta isästään, kerron totuuden. (tiedän, että pojan isoäiti kertoo "kaunistellun kuoleman", mikäli poika sitä häneltä sattuisi joskus kysymään) Lapsella on kuitenkin AINA OIKEUS kuulla totuus vanhemmistaan. Sitä mieltä minä olen. Ainakaan itse en valehtelun vuoksi haluaisi lapseni vihoja niskaan.

Nyt pari vuotta tuosta tapauksesta, poika ei juurikaan isästään puhu. Itseasiassa en ole varmaankaan vuoteen kuullut pojan mainitsevan isästään mitään. Ja poika on itse kutsunut nykyistä miestäni isäkseen jo reilun parin vuoden ajan (siis jo silloin, kun biologinen isä oli vielä elossa). Itse ei mitenkään viitattu siihen, että uutta miestä pitää kutsua isäksi, se vaan tuli pojan suusta ihan yhtäkkiä. Nyt siihen on jo niin tottunut. Ja totuushan on se, että nykyinen mieheni on pojalleni enemmän isä kuin oma isänsä koskaan oli...

Ensinnäkin kannattaa pitää isän kuvaa esillä vaikka lapsen huoneessa tms paikassa. vaikka lapsi ei isää muista, niin hän oppii tietämään että tuo on mun iskä. Se on ilman muuta kuitenkin asia joka on oltava lapselle selvää, kuka on hänen isänsä. Jos on videoitua kuva aisästä niin niitä voi katsella ja valokuvia jne. Iskästä voi kerto ajoitakin juttuja joskus tai vaikka kasata iskästä valokuvakirjan jossa kerrotaan millainen isä oli. Tosin ne pillerit ja viinat kannattaa jättää pois..

Aikanaan lapsi kysyy isän kuolemasta ja silloin kannattaa vastata juuri se, mitä lapsi kysyy. Ja kun kysyy lisää niin kerrot lisää. Ensin riittää kuolinsyy eli ilmeisesti sydän petti vai lamaantuiko hengitys? Sitten joskus tulee kysysmys miksi? Lapsi kysyy sitä mukaa kun on valmis käsittelemään asiaa. Periaatteessa kuitenkin olisi hyvä päättää itsesi oliko syy tahallinen vai vahinko ja pitää semielessä kun juttelet lapselle. Jos otat asenteen että se oli vahinko niin joskus tulee sekin kysymys, että oletko varma ja sitten siitä on aika keskustella, mutta silloin on jo iso lapsi tai nuori aikuinen kyseessä...

Jos perheessä on uusi mies niin tokihan hän voi olla lapsen isä myös. Lapselle on ihan selvää, että on se oikea iskä ja ja uusi iskä eikä siinä ole edes mitään kumaa koska se on hänen elämäänsä. Tosin itse käyttäisin etunime ja jos lapsi alkaa kutsumaan isäksi niin sitten sitä voi muutkin käyttää. Suhteenne on aika nuori ja on aika koomista jos iskiä tule eja menee vielä vuosien saatoss amonia ja silloin alkanee hämärtyä se oikean ikän laatukin jo...

Asioiden kanssa on aina helpointa jos niiden kanssa elää koko ajan. Vaikka itse olisi katkera tms niin lapsi ei ole ja asioita pitää ajatella ennen kaikkea hänen kannaltaan. Lapsi ei hyödy siitä tiedosta, että iskä oli huono tai paha, mutta se, että kerran iskä tippui laiturilta tms voi olla hänelle tärkeä asia! Ei pommeja voi kylvää vasta aikuisena ja salata siihen asti!

Meillä käy tuttavat joiden isä oli huono, paha jne eli jos rehellisiä ollaan niin loppukin oli tyylille uskollinen ja harvoin häntä kaivataan. Kuitenkin jostain syystä itselläni on monta hyvää muistoa hänestä niiden muiden lisäksi ja hänen lapselleen olen niitä kertonut. Yhdessä on videoitakin katsottu kun ei oikein muista miltä se isä näytti ja kuulosti.. Nyt hän kertoo niitä samoja juttuja papasta omille lapsilleen. Hänhän on kuitenkin osa menneisyyttä ja heitä kaikkia jollain tapaa.

Kuten muutkin ovat neuvoneet, niin lapsen kehitystaso pitää ottaa huomioon siinä, mitä ja miten asiasta kertoo.

Ainakin 7-8 vuotiaalle voi jo kertoa, että isä söi sellaisia lääkkeitä joiden kanssa ei saisi juoda viinaa, mutta hän kuitenkin joi. Sitä pienemmälle voi sanoa että isä oli sairas, etkä edes valehtele, sillä eihän terveet tarvitse lääkkeitä. Myöhemmin kyllä joudut sitten kertomaan senkin, mikä sairaus isällä oli, mutta pidemmänpäälle ikävä totuus on pienempi paha kuin ei niin ikävän kuuloinen selitys, joka ei pidäkään paikkaansa.

P.S. Alkoholismikin on sairaus.

Ei ole ollenkaan paha asia, jos lapselle tulee mielikuva, että alkoholi lääkkeet = kuolema.