En olisi ensimmäisistä oireita uskonu, mitä on edessä odottamassa.
Minun mielestä panikkihäiriöissä on pahinta se, kun ei tiedä mikä vaivaa eli ei osaa yhdistää Paniikkihäiriöihin vaan luulee, että tämä on nyt lopun alkua ja hulluks tulemisen pelkoa.
Monesti ne tuli krapulapäivinä ja silloin piti makailla vain sohvalla eikä pystyny kattelemaa edes taivalla lentäviä lentokoneita.
Kohtauksen iskiessä alkoi kädet hikoilla ja nämä muut tuntemukset päälle. Onneks sitten menin lääkärille ja hän tunnisti noi vaivat, mutta hänkin antoi vain beettasalpaajia, jotka ei kyllä auttanut yhtää. Ehkä kohtauksen tullessa vähä auttoi, mutta ei se niitä vähentänyt.
Luin täältä, että ne tohtori Tolosen ihmelääkkeet auttausi ja niitä sitten popsin jonkuu aikaa. Ei ne kyllä ikäväkseni minulla oikee auttanut. Ehkä vähän lievensi, mutta ei muuta...
Sitten alkoi jo tuntua, että työstressikii painaa ja menin oikealle terveyskeskus lääkärille. Ensimmäinen lääkärik ymmärsi yskän ja antoi jotai lääkettä kuukauden kuurin (en ikäväkyllä muista mitä, mutta vahvuus taisi olla 10mg).
Otin kunnon loman ja nakertelin kotona kaikenlaisia pikkujuttuja ja vähän alkoi myös lääkkeet helpottamaan. Jatkoin kuitenkin vielä pari kuukautta 20 mg lääkkeillä ja sit olenkin lopettanut lääkkeiden syönnin, kun en niitä tykkää syödä yleensäkään.
Tästä on nyt lähes 2 vuotta aikaa ja vieläkii aina sillointällöin tuntuu, mutta paras lääke on oikeasti ulkoilu ja viinan vähentäminen.
Lääkärille kannattaa mennä aina ja jos ensimmäiseltä ei saa hyvää vastausta, niin menee toiselle. Minä sain vasta neljänneltä lääkäriltä oikeat ohjeet ja neuvot. Onneks edes silloin.
Koittakaa pärjätä ja tunnistakaa tauti. Ei se tapa, vaikka se siltä tuntuukii!
Parin kuukauden päästä tulossa lapsi, joten eiköhän tässä riitä sitten muuta ajateltavaa
Minun mielestä panikkihäiriöissä on pahinta se, kun ei tiedä mikä vaivaa eli ei osaa yhdistää Paniikkihäiriöihin vaan luulee, että tämä on nyt lopun alkua ja hulluks tulemisen pelkoa.
Monesti ne tuli krapulapäivinä ja silloin piti makailla vain sohvalla eikä pystyny kattelemaa edes taivalla lentäviä lentokoneita.
Kohtauksen iskiessä alkoi kädet hikoilla ja nämä muut tuntemukset päälle. Onneks sitten menin lääkärille ja hän tunnisti noi vaivat, mutta hänkin antoi vain beettasalpaajia, jotka ei kyllä auttanut yhtää. Ehkä kohtauksen tullessa vähä auttoi, mutta ei se niitä vähentänyt.
Luin täältä, että ne tohtori Tolosen ihmelääkkeet auttausi ja niitä sitten popsin jonkuu aikaa. Ei ne kyllä ikäväkseni minulla oikee auttanut. Ehkä vähän lievensi, mutta ei muuta...
Sitten alkoi jo tuntua, että työstressikii painaa ja menin oikealle terveyskeskus lääkärille. Ensimmäinen lääkärik ymmärsi yskän ja antoi jotai lääkettä kuukauden kuurin (en ikäväkyllä muista mitä, mutta vahvuus taisi olla 10mg).
Otin kunnon loman ja nakertelin kotona kaikenlaisia pikkujuttuja ja vähän alkoi myös lääkkeet helpottamaan. Jatkoin kuitenkin vielä pari kuukautta 20 mg lääkkeillä ja sit olenkin lopettanut lääkkeiden syönnin, kun en niitä tykkää syödä yleensäkään.
Tästä on nyt lähes 2 vuotta aikaa ja vieläkii aina sillointällöin tuntuu, mutta paras lääke on oikeasti ulkoilu ja viinan vähentäminen.
Lääkärille kannattaa mennä aina ja jos ensimmäiseltä ei saa hyvää vastausta, niin menee toiselle. Minä sain vasta neljänneltä lääkäriltä oikeat ohjeet ja neuvot. Onneks edes silloin.
Koittakaa pärjätä ja tunnistakaa tauti. Ei se tapa, vaikka se siltä tuntuukii!
Parin kuukauden päästä tulossa lapsi, joten eiköhän tässä riitä sitten muuta ajateltavaa
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulle. Varmasti asiat ovat paranemaan päin. Ja uusi jälkikasvu tuo tosiaan uutta ajattelemisen aihetta.